Kolmoisinterventio
Kolmoisinterventio tai Shimonosekin interventio (jap. 三国干渉, Sangoku kanshō) oli Venäjän, Saksan ja Ranskan diplomaattinen vuonna 1895 Shimonosekin sopimuksen ehdoista. Sopimus päätti ensimmäisen Kiinan–Japanin sodan ja se solmittiin Japanin ja Qing-dynastian Kiinan välillä.[1]
Sopimuksen ehtojen mukaan Japanille luovutettiin Liaodongin niemimaa, mukaan lukien Port Arthurin satamakaupunki, jonka se oli valloittanut Kiinalta. Heti kun sopimuksen ehdot olivat tulleet julkisuuteen Venäjä, jolla oli omat suunnitelmansa ja valtapiirinsä Kiinassa, ilmaisi huolensa Japanin aluelisäyksestä ja sopimuksen vaikutuksesta Kiinan vakauteen. Venäjä suostutteli Ranskan ja Saksan painostamaan Japania diplomaattisesti, jotta se palauttaisi saamansa alueen Kiinalle suurempaa sotakorvausta vastaan.
Euroopan suurvallat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjällä oli eniten voitettavaa kolmoisinterventiossa. Edeltävinä vuosina se oli hitaasti kasvattanut vaikutusvaltaansa Kaukoidässä. Siperian rautatien rakentaminen ja uuden ympärivuoden sulan sataman hankkiminen olisi antanut Venäjälle mahdollisuuden vakiinnuttaa asemansa alueella ja laajentua pidemmälle Aasiaan ja Tyynellemerelle. Venäjän merenkulkua rasittivat talvella jäätyvät pohjoiset satamat.
Venäjä ei ollut osannut odottaa Japanin voittoa Kiinasta: Port Arthurin joutuminen Japanin käsiin olisi vaikeuttanut sen kipeää satamatarvetta idässä.
Ranska
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ranska joutui liittoutumaan Venäjän kanssa vuoden 1892 sopimuksella. Vaikka ranskalaisilla pankkiireilla olikin taloudellisia kiinnostuksen kohteita Venäjällä (erityisesti rautateillä), Ranskalla ei ollut mitään aluetoiveita Mantšuriassa, sillä sen vaikutuspiiri keskittyi Etelä-Kiinaan (Kiinan–Ranskan sota). Ranskalaisilla oli pikemminkin lämpimät suhteet japanilaisiin: ranskalaisia sotilasneuvonantajia oli lähetetty kouluttamaan keisarillisen Japanin armeijaa ja useita japanilaisia laivoja oli rakennettu ranskalaisilla telakoilla. Ranska ei kuitenkaan halunnut jäädä diplomaattisesti eristyksiin, etenkään Saksan vallan kasvaessa.
Saksa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saksalla oli kaksi syytä Venäjän tukemiseen. Ensimmäinen oli Venäjän huomion kääntäminen itään ja pois Saksasta itsestään. Toinen taas oli Venäjän tuen saaminen Saksan aluehankinnoille Kiinassa. Saksa toivoi, että tuki Venäjälle saisi sen vuorostaan tukemaan Saksan siirtomaahankkeita, jotka olivat erityisen keskeneräisessä tilassa, koska Saksan valtakunta oli yhdistynyt vasta 1871 ja kyennyt aloittamaan kilpailun siirtomaiden hankkimisesta vasta muiden suurvaltojen jälkeen. Lisäksi hitaaseen liikkeelle lähtöön Saksassa olivat vaikuttaneet näkemykset siitä, minkä mukaan on tärkeämpää keskittyä oman maan asioihin ja varustautua Ranskan uhkaa vastaan kuin olla läsnä Aasiassa ja Afrikassa.
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanin hallitus suostui sille asetettuihin vaatimuksiin vastahakoisesti, sillä britit tai yhdysvaltalaiset eivät olleet puuttumassa tilanteeseen eikä Japani kyennyt vastustamaan kolmea eurooppalaista suurvaltaa sotilaallisesti. 5. toukokuuta 1895 pääministeri Itō Hirobumi ilmoitti japanilaisten joukkojen vetämisestä Liaodongin niemimaalta vastineena 30 miljoonan taelin[1] (450 miljoonan jenin) lisäsotakorvauksista. Viimeiset japanilaiset joukot lähtivät kotiin joulukuussa.
Japanin hämmästykseksi ja kauhistukseksi Venäjä siirtyi lähes välittömästi miehittämään Liaodongin niemimaata ja aloitti Port Arthurin linnoittamisen. Saksa, Ranska ja jopa Yhdistynyt kuningaskunta hyödynsivät Kiinan heikkoa tilaa ottaakseen satamakaupunkeja hallintaansa erilaisin tekosyin ja laajentaakseen vaikutuspiirejään.
Nöyryytys eurooppalaisten valtojen käsissä johti gashin shōtan eli "vaikeuksien kautta kestämisen" -ideologian kehittymiseen Japanissa. Siinä kasvatettiin raskasta teollisuutta ja vahvistettiin armeijaa, erityisesti laivastoa, muiden kustannuksella. Se oli myös suora syy Venäjän–Japanin sodalle vuosina 1904–1905 ja vähemmässä määrin Japanin osallistumiselle ensimmäiseen maailmansotaan.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Treaty of Shimonoseki Encyclopædia Britannica. Viitattu 5.9.2017.