Kokomo Arnold
James "Kokomo" Arnold (s. 15. helmikuuta 1901, Lovejoy's Station, Georgia – k. 8. marraskuuta 1968, Chicago, Illinois[1]) oli yhdysvaltalainen blueslaulaja ja kitaristi. Arnold sai lempinimensä levytettyään Deccalle vuonna 1934 kappaleen "Old Original Kokomo Blues". Tämä alun perin Scrapper Blackwellin laulu "Kokomo Blues" kertoi Kokomo-kahvista. Arnold oli vasenkätinen slidekitaristi. Hänen voimaperäinen slide-soittotyylinsä ja nopea laulutapansa erotti Arnoldin muista aikalaisistaan.
Arnold oppi kitaransoiton alkeet serkultaan John Wiggsiltä[2] ja alkoi soitella 1920-luvun alkupuolella työskennellessään maatilalla Buffalossa, New Yorkissa ja terästyöläisenä Pittsburghissa, Pennsylvaniassa. Vuonna 1929 Arnold muutti Chicagoon ja aloitti salakuljetusbisneksen, jota hän jatkoi läpi kieltolain. Vuonna 1930 Arnold muutti hetkeksi etelään Memphisiin ja teki ensimmäiset äänityksensä toukokuussa Victor-levymerkille. "Rainy Night Blues"/"Paddlin' Madeline Blues" julkaistiin taiteilijanimellä Gitfiddle Jim. Hän muutti takaisin Chicagoon, mutta joutui elättämään itsensä muusikkona kun kieltolaki päättyi vuonna 1933. Kansas Joe McCoy kuuli Arnoldin soittoa ja esitteli hänet Deccan tuottajalle Mayo Williamsille[1].
Kokomo Arnold levytti Deccalle 10. syyskuuta 1934 ja 12. toukokuuta 1938 kaikkiaan 120 laulua, joista 90 oli Kokomon nimissä ja loput yhdessä kaverinsa Peetie Wheatstrawin kanssa[3]. Yhdessä Peetie Wheatstrawin ja Bumble Bee Slimin kanssa hänestä tuli merkittävä hahmo Chicagon bluespiireissä. Vuonna 1941 Arnold jätti musiikin ja alkoi työskennellä Chicagossa tehdastyöläisenä. Vuonna 1959 Jacques Demetre ja Marcel Chauvard vierailivat Yhdysvalloissa ja löysivät Arnoldin Chicagosta. Arnold ei kuitenkaan halunnut kuullakaan sanaa blues mainittavan. Raportti matkasta ilmestyi Jazz Hot ja Jazz Journal -lehdissä ja levy-yhtiöt kiinnostuivat Arnoldista. Hän ei kuitenkaan osoittanut kiinnostusta palaamaan levytysstudioon. Kokomo kuitenkin tiettävästi äänitti jotakin Willie Dixonille, mutta nämä äänitykset jäivät julkaisematta ja pian tämän jälkeen Arnold kuoli sydäninfarktiin Chicagossa 67-vuotiaana vuonna 1968[3]. Hänet haudattiin Burr Oakin hautausmaalle Alsipiin, Illinoisiin.
Kuuluisa delta blues -muusikko Robert Johnson levytti Kokomo Arnoldin "Old Original Kokomo Bluesista" oman versionsa "Sweet Home Chicago" vuonna 1936. Toisesta Arnoldin kappaleesta "Sagefield Woman Blues" Johnson teki version "I Believe I'll Dust My Broom", josta kehittyi blues-standardi "Dust My Broom". Aerosmith versioi vuonna 1977 Arnoldin kappaleen "Milk Cow Blues" albumilleen Draw the Line. Elvis Presley levytti kappaleen The Sun Sessioissa ja se julkaistiin singlenä tammikuussa 1955[4].
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kokomo Arnold (1969)
- Masters of the Blues, vol. 4 (1970)
- Bad Luck Blues 1934–1938 (1974)
- Master of the Bottleneck Guitar 1930–38 (1987)
- Down and Out Blues (Agram, 1990)
- Complete Recorded Works in Chronological Order 1930–1938, vols. 1–4 (1991)
- King of the Bottleneck Guitar 1934–1937 (1991)
- Blues Classics, vol. 1 (1997)
- Old Original Kokomo Blues (1997)
- Old Original Kokomo Blues 1934–1938 (1998)
- Old Original Kokomo Blues (1999)
- Midnight Blues (2000)
- The Essential Kokomo Arnold (2001)
- The Story of the Blues (2004)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b http://www.wirz.de/music/andepfrm.htm
- ↑ Briggs, Keith, Kokomo Arnold, Complete Recorded Works Vol.1 (17 May 1930 to 15 March 1935, Document Records, 1991.
- ↑ a b http://www.wirz.de/music/andepfrm.htm Leon Terjanian: "Kokomo Arnold" Blues Link No. 2 (Oct/Nov 1973), p. 27-30
- ↑ http://www3.clearlight.com/~acsa/introjs.htm?/~acsa/songfile/MILKCOWB.HTM (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Taiteenala | |
| Muut | |
