Koiviston kirkko

Koiviston kirkko kesällä 2000.

Koiviston kirkko talvella 2015

Koiviston kirkko sijaitsee entisen Koiviston kauppalan alueella Kirkkoniemessä Neuvostoliitolle luovutetulla alueella. Koiviston maalaiskunta ja kauppala muodostivat yhteisen luterilaisen seurakunnan, jonka pääpyhäkkö Koiviston kirkko oli.

Suunnittelu ja rakentaminen

Koiviston edellisen puukirkon käytyä huonokuntoiseksi 1800-luvun lopulla, päädyttiin Koivistolla uuden kirkon rakentamiseen vanhan korjaamisen sijasta. Uuden kirkon suunnitteli arkkitehti Josef Stenbäck. Piirustukset valmistuivat vuonna 1901 ja kirkko rakennettiin Virolahden punaisesta graniitista vuosina 1902-1904. Kirkko vihittiin käyttöön 18. joulukuuta 1904.

Ulkoasu

Koiviston kirkko muistuttaa varsin paljon Stenbäckin suunnittelemaa Kuolemajärven kirkkoa. Tyyliltään Koiviston kirkko edustaa kansallisromantiikkaa.

Malliltaan kirkko on ristinmuotoinen. Varsinainen kirkko ilman eteisiä on 37 metriä pitkä ja 28 metriä leveä. Kirkon länsipäässä kuorin ja sen viereisen ristivarren välissä on nelikulmainen korkea kellotorni, joka kapenee suoraviivaisesti kohti huippua, jossa oli risti. Kirkon runko-osassa on jyrkkä satulakatto, jonka ristikeskuksessa on pieni torni, joka on samanmuotoinen kuin kellotornikin. Kirkon katto oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus tehdä punaisesta tiilistä, mutta merellisen ilmaston vuoksi katto tehtiin pellistä.

Kirkon massiiviset seinät ovat punaisesta graniitista ja niitä kehystävät harmaagraniitista tehdyt listoitukset. Kirkkosalin korkeiden ikkunoiden holvauksissa on kansallisromanttisia piirteitä keskiajalta. Alttariseinällä oli myös suuri, 40 m² kokoinen, ikkuna, johon alttarimaalaus tehtiin. Ristivarsien korkeiden päätyjen yläosassa on pienet ikkunaryhmät.

Sisätilat

Koiviston kirkon 31-äänikertaiset keisarinurut.

Koiviston kirkon alttari ja alttaritauluna ollut lasimaalaus.

Kirkkosali oli varsin suuri, istumapaikkoja oli 1 800. Kirkkosalin katto holvattiin kivestä ja rapattiin valkoiseksi. Katon kaaria koristivat nauhamaiset maalaukset. Saarnastuolia koristi koivistolaisen kuvanveistäjän Mikko Hovin tekemä Hyvä paimen -aiheinen puuveistos.

Alttarin takana olevalla seinällä oli 40 m² kokoinen ikkuna, johon taiteilija Lennart Segerstråle maalasi vuonna 1928 lasimaalauksen. Lasimaalaus oli aikanaan Suomen suurin. Maalauksessa oli Kristus ja joukko häntä palvelevia enkeleitä. Hieman myöhemmin taiteilija Lauri Välke maalasi sivuikkunoihin lasimaalaukset, jotka esittivät apostoli Pietaria ja Paavalia.

Koiviston kirkon 31-äänikertaisia urkuja sanottiin keisarinuruiksi, sillä varat niiden hankintaan oli keisari Nikolai II lahjoittanut vuonna 1905, kiitokseksi metsästysretkestään. Urut tilattiin Kangasalan urkutehtaalta ja ne valmistettiin tammesta ja kuparista. Kupariosiin tuli Stenbäckin suunnittelema metsäaiheinen kuvio.

Kirkossa oli myös Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n vuonna 1777 Koiviston seurakunnalle lahjoittama kultainen ehtoolliskalkki. Koiviston mereisyydestä kertoi 1700-luvulta peräisin oleva votiivilaiva. Kirkkosalia valaisivat suuret kattokruunut.

Sota-aika

Koiviston kirkko säästyi talvisodasta ilman suuria vaurioita. Sodan loppuvaiheessa, kun Koivisto oli jo Neuvostojoukkojen hallussa, käyttivät neuvostoliittolaiset kirkkoa sidontapaikkana. Välirauhan aikana kirkko toimi hevostallina ja elokuvateatterina.

Kun Suomi valtasi Koiviston takaisin jatkosodan alussa 1941, huomattiin kirkon sisustan kärsineen pahoja vaurioita. Venäläiset olivat tervanneet alttarin suuren lasimaalauksen, numeroineet penkit ja purkaneet urut, joiden tilalle oli asennettu konehuone. Urkujen osia löytyi sittemmin eripuolilta kauppalaa. Lisäksi takaisinvaltauksen yhteydessä neuvostoliittolainen suorasuuntaustykki tuhosi kirkon sisustusta. Jatkosodan aikana kotiseudulleen palanneet koivistolaiset korjasivat kirkkonsa, mutta 1944 kirkko oli taas jätettävä Neuvostoliitolle. Kirkon vieressä ollut vanhan kirkon kellotapuli paloi vuonna 1944.

Esineistön kohtalo

Osa kirkon esineistöstä saatiin evakuoitua ja se on nykyisin sijoitettuna eri puolille Suomea. Komea, 1700-luvulta peräisin oleva kirkkolaiva on nykyisin Haminan kirkossa, kattokruunut lahjoitettiin Pornaisten ja Imatran seurakunnille sekä Korpiselän rajaseutuyhdistykselle, kynttiläkruunu lahjoitettiin Mäntsälän kirkkoon, arvokas ehtoollisvälineistö sijaitsee Kansallismuseossa. Kirkon kellot evakuoitiin talvisodassa, mutta jäivät kirkon torniin toisen evakuoinnin yhteydessä 1944.

Nykytilanne

Jatkosodan jälkeen venäläiset tekivät kirkosta kulttuuritalon. Kirkkosali on jaettu väliseinillä elokuvateatteriksi sekä pienemmiksi kerho- ja kokoustiloiksi. Alttari-ikkuna on muurattu umpeen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on Koivistolle perustettu Inkerin kirkon alaisen Viipurin seurakunnan alainen kappeliseurakunta. Tämä Koiviston kappeliseurakunta pitää jumalanpalveluksiaan ja muita kokoontumisiaan kirkon toisessa kerroksessa olevassa huoneessa.

Entiset koivistolaiset pystyttivät kirkon vierelle taiteilija Aila Salon suunnitteleman Risti ja purje nimisen sankarivainajien muistomerkin vuonna 1992. Vuonna 1994 entiset koivistolaiset pitivät kirkkonsa 90-vuotisjuhlan kirkonmäellä.

Aiemmat kirkot

Koiviston kirkko ja vanhan kirkon kellotapuli ennen sotia. Kellotapuli tuhoutui vuonna 1944.

Koiviston ensimmäinen kirkko on rakennettu 1500-luvun puolivälissä, jolloin Koivistosta tuli Viipurin kappeliseurakunta, mutta tämän kirkon paikasta ei ole tarkempaa tietoa. Isonvihan aikana Koivistoa hävitettiin ja silloinen kirkko paloi vuonna 1706. Tästä kirkosta saatiin pelastettua vain yksi kello. Tämä kirkko sijaitsi todennäköisesti Kirkkosaaressa. Uutta kirkkoa alettiin rakentaa heti edellisen tuhoutumisen jälkeen ja se rakennettiin mantereelle. Vaikka kirkko oli tarkoitettu väliaikaiseksi, palveli se seurakuntaa aina vuoteen 1763 asti, jolloin rakennettiin uusi kirkko. Tämä kirkko jäi käyttämättömäksi Koiviston nykyisen kirkon valmistuttua 1904 ja se myytiin Viipurin sisälähetysseuralle, joka siirsi sen Viipuriin, jossa se tunnettiin Mikaelin kirkkona.

Lähteet

• Koponen Paavo, Karjalan kirkkokummut. Tammi, Sulkava 1999. ISBN 951-31-1431-7
• Karjalan luterilaiset kirkot ja seurakuntien pyhät esineet, toimittanut Soile Rinno ja Minna Laukkanen. Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja 18:1a, Jyväskylä 1997. ISBN 951-785-012-3

Aiheesta muualla

• Приморск - Койвисто (mm. paljon vanhoja ja uusia kuvia) (venäjäksi)
• Памятник архитектуры - лютеранская церковь www.primorsk.ru (venäjäksi)
• Финский Koivisto — русский Приморск. Один город — два лика. (Arkistoitu – Internet Archive) Ekumena. asema.1gb.ru (mm. kuvia) (venäjäksi)
• Кирха - Приморск Koiviston kirkko Glebytševon epävirallisella sivustolla (mm. kuvia) (venäjäksi)