Kochadaiiyaan
Kochadaiiyaan | |
---|---|
Ohjaaja | Soundarya R. Ashwin[1] |
Käsikirjoittaja | K. S. Ravikumar |
Tuottaja | Sunil Lulla |
Säveltäjä | A. R. Rahman |
Kuvaaja | Rajiv Menon |
Leikkaaja | Anthony[2] |
Pääosat |
Rajinikanth Deepika Padukone |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Intia |
Tuotantoyhtiö |
Eros International Media One Global Entertainment |
Levittäjä | Eros International |
Ensi-ilta | 23. toukokuuta 2014[3] |
Kesto | 124 minuuttia |
Alkuperäiskieli | tamili |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
AllMovie | |
Kochadaiiyaan (suomeksi ”Pitkä- ja kiharaharjainen kuningas”[4]) on intialainen, tamilinkielinen historiallinen toiminta-draamaelokuva vuodelta 2014. Sen on ohjannut Soundarya R. Ashwin ja käsikirjoittanut K. S. Ravikumar. Elokuvan pääosissa esiintyvät kolmea roolia näyttelevä Rajinikanth sekä Deepika Padukone.
Kochadaiiyaan on Intian ensimmäinen liikkeenkaappaustekniikalla toteutettu 3D-animaatioelokuva.[1] Elokuvan näyttelijöistä tehtiin 3D-mallit, joiden avulla roolihahmoista saatiin näyttelijöiden näköisiä. Joidenkin näyttelijöiden ulkonäköä myös muutettiin nuoremmaksi. Varsinaisten näyttelijöiden lisäksi elokuvassa nähdään myös ennen elokuvanteon aloittamista kuolleen tamilikoomikko Nageshin näköinen hahmo, jonka liikkeenkaappaukseen ja dubbaukseen käytettiin näyttelijöitä, joiden ruumiinrakenne ja ääni oli samankaltainen kuin Nageshilla.[5]
Alun perin elokuvan nimi oli Kochadaiyaan, mutta nimeen lisättiin toinen i numerologisista syistä.[6]
Rooleissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rajinikanth | … | Kochadaiiyaan, Rana, Sena |
Deepika Padukone | … | Vadhana |
R. Sarathkumar | … | Sengodagan |
Shobana | … | Yaahavi |
Aadhi | … | Veera Mahendra |
Rukmini Vijayakumar | … | Yamuna |
Jackie Shroff | … | Raja Mahendra |
Nassar | … | Rishikodagan |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Deepika Padukone to attend Kochadaiyaan music launch NDTV Movies. 8.3.2014. Chennai. Arkistoitu 9.3.2014. Viitattu 11.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Raghavan, Nikhil: Making the cut and how! The Hindu. 15.9.2012. Viitattu 11.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Kurup, Deepu M.: Today's BIG release: Rajinikanth's Kochadaiiyaan NDTV Movies. 23.5.2014. New Delhi. Arkistoitu 26.5.2014. Viitattu 23.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Ramanujam, Srinivasa: Kollywood filmmakers opt for classical words for film titles The Times of India. 3.9.2013. Viitattu 11.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Kamath, Sudhish: Kochadaiiyaan is here! The Hindu. 7.9.2013. Viitattu 26.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Ramchander: Why Is Kochadaiyaan Spelling Changed? Filmibeat. 24.10.2013. Viitattu 22.8.2014. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kochadaiiyaan Internet Movie Databasessa (englanniksi)