Klaus Mäkelä
Tämän artikkelin nimi saattaa olla virheellinen. Uudesta nimestä ei kuitenkaan ole päästy selvyyteen. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Tämä voisi olla tarkenteella (sosiologi) ja kapellimestarin artikkeli tarkenteen muusikko sijasta tarkenteella kapellimestari tai jopa ilman tarkennetta. Kapellimestari-Mäkelä alkaa olla jo Esa-Pekka Salosen veroinen kansainvälinen supertähti. |
Klaus Mäkelä | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 21. syyskuuta 1939 Helsinki |
Kuollut | 17. joulukuuta 2013 (74 vuotta) Helsinki |
Kansalaisuus | suomi |
Ammatti | sosiologi |
Klaus Väinö Mäkelä (21. syyskuuta 1939 Helsinki – 17. joulukuuta 2013 Helsinki) oli suomalainen sosiologi ja alkoholitutkija.[1]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mäkelä kirjoitti ylioppilaaksi 1957 Helsingin Normaalilyseosta ja suoritti valtiotieteen kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa 1963. Hän toimi dosenttina vuodesta 1972 ja valmistui valtiotieteen tohtoriksi 1975 Helsingin yliopistosta. Jo 1960-luvun alkupuolella hän oli toiminyt Jyväskylän yliopiston assistenttina.[2]
Mäkelä oli päätoimittajana useissa yhteiskuntapolitiikan ja sosiologian lehdissä. Niitä olivat Alkoholipolitiikka 1972–1974, Oikeus 1975–1976, Sosiologia 1982–1984, Acta Sociologica 1998–2000.[1]
Mäkelä oli 1970-luvulla Juha Partasen ja Kettil Bruunin kanssa nostamassa suomalaista alkoholitutkimusta maailmankartalle. He loivat alalle uuden lähestymistavan tarkastellessaan alkoholikysymystä osana yhteiskunnan kokonaisuutta, eikä pelkkänä yksilön riskikäyttäytymisenä. Hän johti vuosikymmenten ajan (1972–2000) Alkoholipoliittista tutkimuslaitosta ja sen jälkeen Alkoholitutkimussäätiötä, oli asiantuntijana ja neuvonantajana Suomen alkoholipoliittisissa linjauksissa. Hän oli sukupuolten tasa-arvoa edistävän Yhdistys 9:n ja syrjäytyneitä puolustavan Marraskuun liikkeen perustajajäsen. Mäkelä oli 1970-luvulta alkaen komiteajäsenenä luomassa Suomen lainsäädännön pohjaa rikos- ja perheoikeuden sekä valtiosäännön osalta.[1]
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mäkelä, Valtio, väkijuomat ja kulttuuri: Kirjoituksia Suomesta ja sosiologiasta 1999
- Bruun et al., Alcohol control policies in public health perspective 1975
- Mäkelä et al., Alcohol, society, and the state 1: A comparative study of alcohol control 1981
- Edwards et al., Alcohol policy and the public good 1994
- Mäkelä et al., Alcoholics Anonymous as a mutual-help movement: A study in eight societies 1996
- Room et al., Alcohol in developing societies: A public health approach 2002
- Toimitteita
- Ilmaiseksi 1973
- Tieteen vapaus ja tutkimuksen etiikka 1987
- Kvalitatiivisen aineiston analyysi ja tulkinta 1990
- Muita kirjoituksia
- Stakes ja valtiollisen tiedontuotannon muutokset. Yhteiskuntapolitiikka 65 (2000): 3.
- Sosiaalitutkimuksen eettinen säätely. Yhteiskuntapolitiikka 70 (2005): 4.
- Päihdeäitien hoito ja valvonta. Yhteiskuntapolitiikka 74 (2009): 2.
- Raskaana olevien naisten päihdeehtoinen pakkohoito ja sen kriteerit. Yhteiskuntapolitiikka 75 (2010): 4.
Tieteellisiä luottamustehtäviä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puheenjohtaja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kriminologisen tutkimuslaitoksen hallitus 1972–1974
- Oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen yhdistys 1977–1979
- Kettil Bruun Society for Social and Epidemiological Studies on Alcohol 1989–1991
Jäsen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Naisen asemaa tutkiva komitea 1966–1970
- Aborttilakikomitea 1967–1968
- Kriminaalihuoltokomitea 1970–1972
- Avioliittolakikomitea 1970–1976
- Valtiosääntökomitea ja II valtiosääntökomitea 1971–1975
- Rikosoikeuskomitea 1972–1977
- Alkoholikomitea 1976–1978
- Vuoden 1987 alkoholilakikomitea 1987–1989
Kunnianosoituksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jellinek Memorial Award 1984
- Professorin arvo 2000.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hannula, Risto & Jaakkola, Risto & Viikari, Matti (toim.): Klaus Mäkelä/Realistit, idealistit, tutkijat. Tammi 1979.
- Mäkelä, Klaus: Valtio, väkijuomat ja kulttuuri/Kirjoituksia Suomesta ja sosiologiasta. Hanki ja jää/Gaudeamus 1999.
- Virtanen, Matti: Fennomanian perilliset/Poliittiset traditiot ja sukupolvien dynamiikka. SKS 2001.
- Klaus Mäkelä (PDF) Jellinek Memorial Awards. Viitattu 1.9.2009. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Klaus Mäkelä (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat. 14.1.2014. Viitattu 17.1.2014.
- ↑ Kuka kukin on 2003, s. 633. Helsinki 2002. ISBN 951-1-18086-X