Kiyonori Kikutake

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suurille pilareille nostettu Edo-Tokio-museo
Vuoden 1970 Osakan maailmannäyttelyn torni

Kiyonori Kikutake (jap. 菊竹清訓, Kikutake Kiyonori, 1. huhtikuuta 1928, Kurume, Fukuokan prefektuuri – 26. joulukuuta 2011, Tokio)[1][2] oli merkittävä japanilainen arkkitehti. Hän oli yksi metabolistien perustajajäsenistä 1960-luvulla ja suunnitteli pitkän uransa aikana lukuisia rakennuksia asuintaloista ja toimistoista museoihin, kaupungintaloihin ja urheiluareenoihin.[3]

Elämä ja työt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kikutake syntyi Kurumen kaupungissa Kyūshūlla. Hän voitti jo teini-ikäisenä paikallisen rautatieaseman suunnittelukilpailun ja jatkoi kilpailuihin osallistumista opiskellessaan Wasedan yliopistossa, josta hän valmistui vuonna 1950. Oman toimistonsa hän perusti pian sen jälkeen vuonna 1953. Hänen ensimmäinen merkittävä työnsä oli Sky House, hänen oma kotitalonsa, jossa yhdistyivät perinteisen japanilaisen arkkitehtuurin muunneltavuus ja modernismi. Rakennuksessa kodin toiminnot on järjestetty yhteen pilareille nostettuun tilaan.[1][2]

Metabolismi oli 1960-luvulla kukoistanut sodan jälkeen valmistuneiden arkkitehtien liike, joka sai ensi kerran huomiota Tokion World Design Conference -tapahtumassa vuonna 1960. Metabolistien suunnitelmat olivat usein futuristisia ja utopistisia, kuten kelluvia kaupunkeja. Kikutaken Marine City -suunnitelmalla (1958), joka koostui Tokionlahdella kelluvista saarista, oli huomattava vaikutus metabolismin suuntaan. Suunnitelman ajatuksena oli helpottaa kasvavan suurkaupungin väentungosta ja ottaa rakentaminen yksityiseltä sektorilta keskitetysti hallinnon käsiin. Merelle rakentamalla voitiin paeta teollistumisen aiheuttamia ongelmia. Metabolismi liikkeenä taantui 1970-luvulla, mutta Kikutake jatkoi edelleen kelluvien kaupunkien kehittämistä.[1][2]

Kikutaken suunnittelemista rakennuksista merkittävimpiin lukeutuvat esimerkiksi Izumon pyhäkön hallintorakennus (1963), Miyakonojōn kaupungin kansalaiskeskus (1966), Osakan vuoden 1970 maailmannäyttelyn torni, Edo-Tokio-museo (1993) ja jo purettu Tokion Sofitel-hotelli.[1][2][3]

  1. a b c d Kiyonori Kikutake The Telegraph. Viitattu 14.2.2012.
  2. a b c d Kiyonori Kikutake (1928-2011) ART iT. Viitattu 14.2.2012.
  3. a b Kiyonori KIKUTAKE , Architect K.Kikutake Architects. Arkistoitu 19.1.2012. Viitattu 14.2.2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]