Ukrainan valtakunnankomissariaatti

Ukrainan valtakunnankomissariaatti Reichskommissariat Ukraine (saksaksi) Райхскомісаріат Україна Rajh’skomisariat Ukrajina (ukrainaksi)
1941–1944
lippu vaakuna
Ukrainan valtakunnankomissariaatti vuonna 1942.
Valtiomuoto	valtakunnankomissariaatti
osa	Saksan valtakuntaa
Valtakunnankomissaari	Erich Koch
Pääkaupunki	aluksi Brest, myöhemmin Rivne
Väkiluku (1941)	37 000 000
Valuutta	Ukrainan karbovanets
Edeltäjä	Ukrainan SNT
Seuraaja	Ukrainan SNT
Infobox OK

Ukrainan valtakunnankomissariaatti (saks. Reichskommissariat Ukraine, ukr. Райхскомісаріат Україна, Rajh’skomisariat Ukrajina) oli Saksan muodostama miehityshallinto 1941–1944 käsittäen suurimman osan toisessa maailmansodassa Neuvostoliitolta vallatusta Ukrainasta, eteläisimmän osan Valko-Venäjästä ja keskisen osan Itä-Puolasta. Päähallintopaikka oli ensin Brest ja sittemmin Rivne.

Valtakunnankomissaarina toimi Erich Koch.

Saksan tavoitteet Ukrainassa

Saksan keisarikunta oli tunnustanut ensimmäisen maailmansodan aikana vuonna 1918 Ukrainan itsenäisyyden saadakseen alueen valvontaansa ja samalla pois Venäjän Brest-Litovskin rauhan jälkeen. Saksa oli niin ikään yrittänyt muodostaa Puolasta epäitsenäisen, mutta autonomisesti puolalaisen valtiomuodostelman 1916 saadakseen puolalaiset taistelemaan Saksan puolesta.

Toisen maailmansodan aikana kansallissosialistiset ajatukset työnjaosta ja yhteiskunnallisesta arvoasemasta rotuoppien perusteella eivät mahdollistaneet ensimmäisen maailmansodan aikaista muodollisesti tunnustettuihin ja tosiasialliseksi taloudellisesti riippuvaisiksi suojelualueiksi järjestettyjä venäläisiä alueita, vaan idän yleissuunnitelman toteuttamiseksi valloitetut alueen siirtyivät Wehrmachtin sotilashallinnosta Saksan Valloitettujen itäalueiden valtakunnanministeriön siviilihallintoon, jossa johtajina toimivat yleensä Saksasta komennetut natsipuolueen aluejohtajat.

Saksan valtakunnanhallituksessa oli painotuseroja muun muassa Ukrainan suhteen. Alueesta vastaava ministeri Alfred Rosenberg olisi halunnut myöntyä jonkinlaiseen autonomiaan, mutta Heinrich Himmler piti kiinni suorasta miehityksestä. Samoin Hermann Göring yhtyi Adolf Hitlerin kantaan mahdollisimman suuren tahdonvastaisen työvoiman irrottamiseksi Saksan sotatalouteen. Myös Ukrainan valtakunnankomissariaatin johtaja, Erich Koch oli jälkimmäisellä kannalla.

Pakollinen siirtotyöläisyys

Kaiken kaikkiaan Saksan valtakunta pakkosiirsi historioitsija Juri Konduforin mukaan noin 3 000 000 työläistä itäalueilta, joista noin 2 244 000 oli ukrainalaisia, mikä muodosti noin 3/4 kokonaismäärästä. Erich Koch määräsi valtakunnankomissariaatista vuosittain Saksaan lähetettäväksi 450 000 Ostarbeiteria Saksaan säälimättömin menetelmin. Siirtotyöläisyyden tavoitteena oli asiakirjojen mukaan työn teettäminen kuolemaan saakka. Vaikka ukrainalaisia lähetettiin noin 40 000 kuukausittain Saksaan, silti Saksan varusteluministeri Albert Speerin mukaan työvoima oli ehtymässä, mikä tarkoitti sitä, ettei uusi työvoima kyennyt korvaamaan töissään jo kuolleita. Saksan valtakunnan työvoimapäällikkö Fritz Sauckel oli esittänyt Speerille muistion, jonka mukaan olisi tarvittu miljoona miestä ja naista neljässä kuukaudessa noin 10 000 henkilön päivätahdilla, joista 2/3 olisi tullut Ukrainasta. Wehrmacht ryhtyi ottamaan kiinni nuoria aikuisia kaupungeissa kaduilta lähettääkseen heitä Ostarbeitereiksi Saksaan. Ukrainan kaupunkeja pyrittiin tyhjentämään väestöstä karkotusten ja nälän avulla.

Ukrainan kansankomissariaatin alueelta lopuksi oli tilastojen mukaan lähetetty 2 196 166 ukrainalaista Ostarbeiteriksi Saksaan, mistä luvusta puuttuivat Ukrainan sosialistisen neuvostotasavallan länsiosista lähetetyt sadattuhannet galitsialaiset, jotka kuuluivat toiseen Saksan valtakunnan siviilihallintoalueeseen. Alue oli kuulunut ennen toista maailmansotaa Puolalle. Näin laskettuna ukrainalaisten Ostarbeitereiden määrä olisi kohonnut 2 500 000:aan. Ostarbeitereita työskenteli maataloudessa, kaivoksilla, sotateollisuudessa, metallurgian alalla ja rautateillä.

Syyskuussa 1942 Hitler vaati, että 500 000 ukrainalaista naista pitäisi siirtää Saksaan kodinhoitotehtäviin, jotta kotirouvat vapautuisivat Saksan sotateollisuuden palvelukseen. Syynä ukrainalaisnaisten mahdolliseen päästämiseen saksalaisiin koteihin oli se, että Etelä-Ukrainan alueella oli asunut yli 1 500 vuotta aikaisemmin ostro- ja visigootteja, jotka olivat germaaneja. Näin ollen ukrainalaisnaisissa olisi rotuajattelun mukaan voinut olla rodullisia talonpoikaishyveitä. Lopulta vain 15 000 ukrainalaista tyttöä otettiin kotiapulaisiksi. Runsaasta kahdesta miljoonasta Ostarbeiterista työskenteli monia sotateollisuudessa, muun muassa valmistamassa V2-ohjuksia.

Toisen maailmansodan lopussa noin 120 000 ukrainalaista ilmoitti itsensä siirretyiksi henkilöiksi. Osa ukrainalaisista karkotettiin Siperiaan. Monet kuolivat siellä.

Sivistys

Koska ukrainalaisia tarvittiin vain pakolliseksi työvoimaksi, heidän ei katsottu tarvitsevan sivistystä sen enempää kuin mikä tarvittiin saksalaisten herrojen kanssa keskustelemiseen, minkä vierailunsa aikana Ukrainassa 1942 Hitler totesi. Koch antoi alaisilleen ohjeen, jonka mukaan 15 vuotta täyttäneet oppilaat opettajineen sukupuolesta riippumatta tulee lähettää Saksaan töihin sekä kaikki koulut ja ylemmät oppilaitokset tulee sulkea. Tuloksena kaikki neljättä luokkaa ylempien luokkien opetusta tarjoavat koulut, samoin kuin myös yliopistot suljettiin tammikuussa 1942. Heinrich Himmlerin, Herman Göringin ja Martin Bormannin kantojen mukaisesti ukrainalainen älymystö piti marginalisoida.

Hallinto

Ukrainan valtakunnankomissariaatin hallinnolliset alueet.

Virkamies	Tehtävässä	Alue
Valtakunnankomissaari Erich Koch	1. syyskuuta 1941 – 1944	Ukrainan valtakunnankomissariaatti
Kenraalikomissaari Heinrich Schöne	1941–1944	Volynia-Padolian päähallintopiiri
Hallintopresidentti Kurt Klemm	1941–1942	Žitomirin päähallintopiiri
Kenraalikomissaari Waldemar Magunia	1942–1944	Žitomirin päähallintopiiri
Kenraalikomissaari I. Quitzrau	20. lokakuuta 1941 – helmikuu 1942	Kiovan päähallintopiiri
Kenraalikomissaari Ewald Oppermann	–	Nikolajevin päähallintopiiri
Kenraalikomissaari Claus Selzner	–	Dnepropetrovskin päähallintopiiri
Kenraalikomissaari Alfred Frauenfeld	–	Krimin päähallintopiiri

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ukrainan valtakunnankomissariaatti Wikimedia Commonsissa

Saksan ja liitettyjen sekä valloitettujen alueiden siviilihallinto toisen maailmansodan aikana

• Puolan kenraalikuvernementti (1939–1945)
  Krakovan piiri
• Lublinin piiri
• Radomin piiri
• Varsovan piiri
  Böömin ja Määrin protektoraatti (1939–1945)
• Tanskan protektoraatti (1940–1943)
  Alankomaiden valtakunnankomissariaatti (1940–1945)
• Norjan valtakunnankomissariaatti (1940–1945)
• Tanskan valtakunnankomissariaatti (1943–1945)
• Belgian ja Pohjois-Ranskan valtakunnankomissariaatti (1944)
  Kaukasian valtakunnankomissariaatti (suunnitelma)
• Moskovan valtakunnankomissariaatti (toimeenpanematon asetus, 1941)
• Ostlandin valtakunnankomissariaatti (1941–1945)
• Ukrainan valtakunnankomissariaatti (1941–1945)