Kinnulan ufohuijaus

Kinnulan ufohuijaus oli sanomalehti Keskisuomalaisessa vuoden 1971 aprillipäivänä julkaistu juttu, jonka mukaan Kinnulan Kangaskylällä nähtiin 5. helmikuuta 1971 laskeutunut lentävä lautanen ja sen ohjaaja, humanoidi. Tapahtuma sai suurta huomiota ja levisi ufokirjallisuudessa, kunnes se vuonna 1990 paljastettiin keksityksi.

Väitetyt tapahtumat

Kaksi nuorta metsämiestä oli metsätöissä. Ilta alkoi hämärtyä, ja metsurit olivat lopettelemassa töitään. Yhtäkkiä he näkivät kahden vastakkain asetetun lautasen muotoisen metallinvärisen aluksen laskeutuvan suoraan alas taivaalta. Läpimitaltaan viisimetrinen ufo asettui lumeen neljän kaksimetrisen ohuen jalan varaan noin 15 metrin päähän metsureista.

Aluksen alaosasta olleesta pyöreästä aukosta leijui alaspäin pieni alle metrin kokoinen vihreä robottimainen olento. Tällä humanoidilla oli sukelluspukua muistuttava vihreä suojapuku ja pään keskiosassa linssi. Olennon jalan saappaat liittyivät kiinteästi suojapukuun, ja käsissä ei näkynyt sormia. Humanoidi alkoi kulkea lumen pinnalla uppoamatta jäykästi töpöttäen toista metsuria kohti. Olennon hitaasti lähestyessä metsuri käynnisti peloissaan itsepuolustukseksi moottorisahan ja lähti kohti olentoa. Humanoidi kääntyi metsurin lähestyessä ympäri ja metsuri aikoi ottaa juosten humanoidin kiinni. Ufon ikkunoista näkyi kolme muuta liikkuvaa hahmoa, muttei muita yksityiskohtia. Humanoidi alkoi leijailla ufon alla ylöspäin kohti ufoa. Metsuri sai olennon jaloista kiinni, mutta poltti kätensä ja sen takia joutui irrottamaan otteensa. Kun humanoidi oli lautasen sisällä, se alkoi surista tai suhista. Metsuri perääntyi vaistomaisesti muutaman askeleen ufon läheltä pois.

Lautanen alkoi nousta hitaasti ylös, sen pohjan pyöreä aukko meni kiinni. Heikko ilmavirtaus oli aistittavissa, muttei valoilmiötä tai hajua. Pian esine oli hävinnyt taivaaltakin. Koko tapaus kesti kolme minuuttia. Metsurien oli kankea liikkua ja he lepäsivät tunnin ennen kuin jaksoivat lähteä metsästä. Tapaus aiheutti havaitsijoihin metsässä liikkumisen pelon, joka häipyi vasta kuukausien kuluttua. Kotiväki suhtautui tapaukseen epäillen. Suomalaisen ufotutkija Tapani Kuninkaan mukaan tapaus oli luotettava, ja tapaus mainitaan hänen kirjassaan Ufojen jäljillä.

Myös Tapani Koivula mainitsee tämän tapauksen v:n 1988 kirjassaan Ufojen kosminen viesti.

Kinnulan tapauksessa oli monia tyypillisen humanoidihavainnon piirteitä, muun muassa humanoidin leijuminen, sen jäykät liikkeet, yhtenäinen suojapuku, ikkunoista erottuvat hahmot, hiljainen surina ja jäsenten kankeus ja palovamma. Fyysisiä todisteita tapauksesta olivat aluksen ja olennon jäljet ja sulanut lumi sekä metsurin käden palovamma.

Tapauksen pohdiskelua ufokirjoissa

Tapani Kuninkaan mukaan tapauksessa ei ollut mitään, mikä saisi epäilemään sen luotettavuutta. Kyröläisen kirjassa Ufojen arvoitus mainitaan, että yksi muttei suinkaan ainoa selitys tapaukselle on puijaus, toinen itsesuggestio ja itsehypnoosi. Skeptikon mukaan tapauksen heikko lenkki on, että se on vain miesten kertomusten varassa. Ufotutkija Tapani Kuningas ei humanoidin jälkiä nähnyt, koska tuli paikalle vasta pitkän ajan ja mahdollisten lumisateiden jälkeen. Palohaavat eivät Ufojen arvoitus -kirjan mukaan yksinään riitä todisteeksi, niitä voi saada mistä vain. Luotettavuutta lisäsi se, että Kinnulan tapaus ei ollut kummitusliftarien tapaan huhu, ufon näkijät olivat tiedossa.

Ufohuijaus paljastuu

Vuonna 1990 selvisi, että metsurin palovammat syntyivät, kun hiilihanko oli otettu humalassa käteen. Tästä syntyi ajatus keittää kokoon ufotarina. "Havaitsijat" keksivät tarinan, ja Keskisuomalaisen Kinnulan seudun avustava toimittaja Mauno Ihanti osallistui tarinan kehittelyyn. Hän halusi saada lehteen "hyvän jutun", joka julkaistiin aprillipäivänä. Ihanti saikin jutulla mainetta ja huomiota ja eteni sen takia urallaan. Mauno Ihanti paljasti jutun vuonna 1990 Radio Jyväskylän haastattelussa. Tapani Kuninkaalle Ihanti tunnusti jutun keksityksi 1980-luvulla.