Kim Il-sung

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kim Il-Sung)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kim Il-sung
김일성
Kim Il-Sung noin vuonna 1966
Kim Il-Sung noin vuonna 1966
Pohjois-Korean johtaja
9. syyskuuta 1948 – 8. heinäkuuta 1994
Edeltäjä Virka perustettu
Seuraaja Kim Jong-il
Pohjois-Korean presidentti
28. joulukuuta 1972 – 8. heinäkuuta 1994
Edeltäjä Virka perustettu
Seuraaja Virka ikuinen
de facto Kim Jong-il
Korean työväenpuolueen pääsihteeri
24. kesäkuuta 1949 – 8. heinäkuuta 1994
Edeltäjä Virka perustettu
Seuraaja Kim Jong-Il
Korean kansanarmeijan ylipäällikkö
5. heinäkuuta 1950 – 24. joulukuuta 1991
Edeltäjä Choi Yong-kun
Seuraaja Kim Jong-il
Henkilötiedot
Syntynyt15. huhtikuuta 1912
Chilgol, Korea, Japanin protektoraatti
Kuollut8. heinäkuuta 1994 (82 vuotta)
Pjongjang, Pohjois-Korea
ArvonimiSuuri Johtaja
Ikuinen Presidentti
Puoliso Kim Jong-suk (vih. 1941; k. 1949)
Kim Song-ae (vih. 1952)
Tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Palvelusmaa(t)  Neuvostoliitto
Pohjois-Korea Pohjois-Korea
Palvelusvuodet 1941–1945
1948–1994
Sotilasarvo (kor. 대원수, hanja: 大元帥, Dae wonsu) generalissimo
Komentajuudet Neuvosto asevoimat
Korean kansanarmeijan komentaja
Taistelut ja sodat Toinen maailmansota
Korean sota
Korealaisissa nimissä sukunimi tulee ensin, eli sukunimi on Kim ja etunimi Il-sung.

Kim Il-sung (kor. 김일성, hanja: 金日成, Gim Il-seong, alk. Kim Sŏng-ju, 15. huhtikuuta 1912 – 8. heinäkuuta 1994) oli korealainen poliitikko ja Korean demokraattisen kansantasavallan eli Pohjois-Korean yksinvaltias vuosina 1946–1994.

Kim Il-sung oli maansa pääministeri 1946–1972 ja presidentti vuodesta 1972, mutta Kimin todellinen valta perustui hänen asemaansa Korean työväenpuolueen pääsihteerinä. Hän on edelleen henkilöpalvonnan kohde Pohjois-Koreassa: häneen viitataan virallisesti nimellä ”Suuri johtaja” ja hänet on Pohjois-Korean korkeimman kansanneuvoston päätöksellä vuonna 1997 nimetty ”ikuiseksi presidentiksi”.[1][2] Näin ollen Pohjois-Korea on maailman ainoa nekrokratia.[3] Kim Il-sungin syntymäpäivä on kansallinen vapaapäivä Pohjois-Koreassa.

Pohjois-Korean entinen johtaja Kim Jong-il oli Kim Il-sungin poika ja nykyinen johtaja Kim Jong-un on hänen pojanpoikansa.

Lapsuus ja nuoruusvuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kim Il-sung vuonna 1946.
Kim Il-sungin lapsuuskoti, jota esitellään hänen synnyinkotinaan.

Kim Il-sungin lapsuudesta ja nuoruudesta on vaikea löytää luotettavaa tietoa. Pohjois-Korea on lähteissään liittänyt hänen varhaisvuosiinsa runsaasti legendanomaisia ja propagandistisia tietoja. Kimin tiedetään syntyneen äidinpuoleisten isovanhempiensa kodissa, pienessä Chilgolin kylässä. Mangyongdaen kylässä sijaitseva isänpuoleisten isovanhempien talo oli hänen lapsuuskotinsa ja tätä taloa näytetään nykyään matkailijoille suuren johtajan syntymäkotina.[4] Mangyondae on nykyään osa Pjongjangia.

Tuleva suuri johtaja oli jo pikkupoikana ollut patriootti, joka oli urheasti taistellut japanilaismiehitystä vastaan. Myös hänen vanhempansa ja isovanhempansa olivat olleet merkittäviä isänmaanystäviä ja vallankumouksellisia. Lisäksi hänen isänsä löi kymmenen rosvoa näiden poltellessa oopiumia.[5] Tapaus on ikuistettu myös pohjoiskorealaisiin elokuviin. Näiden ja monien muiden liioittelevien ja joskus jopa legendanomaisten pohjoiskorealaisten tarinoiden takia on joidenkin vaikea uskoa edes oikeita tietoja Kim Il-sungin elämästä.[6]

Varmuudella tiedetään, että Kim Il-sungin isä oli nimeltään Kim Hyong-jik ja äiti Kang Pan-sok. Kim Hyong-jik oli tulevaa puolisoaan köyhemmästä perheestä. Kang Pan-sokin vanhemmat vastustivat aluksi tyttärensä avioliittoa Kim Hyong-jikin kanssa. Morsiamen vanhempien vastustus loppui, kun selvisi, että tuleva vävy oli harras kristitty, joka myös soitti seurakunnan tilaisuuksissa. Avioliiton solmimisen aikaan Kim Hyong-jik oli 15-vuotias ja Kang Pan-sok 17-vuotias. Kim Hyong-jik oli köyhän maanviljelijän poika, jonka oli onnistunut päästä koulutielle, mutta opinnot olivat jääneet kesken. Hän työskenteli aluksi opettajana ja myöhemmin perinteisen korealaisen lääketieteen harjoittajana. Perhe ei koskaan ollut mitenkään erityisen varakas saati vaikutusvaltainen.[7] Kim Hyong-Jik myös perusti vuonna 1917 Korean Kansallisseuran, joka oli vahvasti japanilaisvastainen.[8]

Pohjois-Korean ulkopuoliset lähteet eivät kuitenkaan tunne Kim Hyong-jikin perustamaa Korean kansallisseuraa. Kim Il-sung, joka kasteessa sai nimen Kim Song-ju, oli lapsista vanhin, ja perheeseen kuului myös kaksi nuorempaa poikaa. Toinen Kim Il-sungin veljistä kuoli 1932 japanilaisvastaisen taistelun aikana, kun taas toinen, Kim Jong-ju, toimi Pohjois-Korean varapresidenttinä 1970-luvulle asti. Perhe oli uskonnoltaan kristitty ja tuleva ”suuri johtaja” osallistui jumalanpalveluksiin varhaisaikuisuuteensa saakka. Isä Kim Hyong-jik yritti välittää musiikkiharrastuksensa myös pojilleen, ja Kim Il-sungin tiedetään olleen kiinnostunut musiikista koko elämänsä. Kristinuskon ohella perheen aatemaailmaan kuului vahvasti isänmaallisuus, ja kristinusko oli nimenomaan isänmaallisesti ajattelevien korealaisten uskonto. Pjongjangissa oli tuohon aikaan niin paljon kirkkoja, että sitä kutsuttiin ”Korean Jerusalemiksi”.[9] Perheen köyhyys oli varmasti myös yksi nuoren Kimin ajatusmaailmaan vaikuttanut tekijä.

1910-luvun Koreassa Japani kasvatti arvovaltaansa ja liitti maan lopulta valtakuntaansa. Monet korealaiset reagoivat siihen muuttamalla Kiinaan, missä oli kasvava korealaisyhteisö. Kimin perhe muutti Kiinaan noin 1920 Jilinin kaupunkiin, missä poika aloitti koulunsa. Isä työskenteli perinnelääkärinä ja Song-ju kierteli isänsä mukana potilaskäynneillä ja itsenäisyysliikkeen kokouksissa.[10]

Vuonna 1923 Kim Il-sung kävi koulua Koreassa Pjongjangissa. Hänen opettajansa Pjongjangissa oli hänen äitinsä sukulainen, Kang Ryang-uk, joka toimi myös metodistipappina. Hänen opetukseensa kuului myös isänmaallisia, japanilaisvastaisia lauluja. Myöhemmin Kim Il-sungin ollessa vallassa Kang Ryang-uk toimi Pohjois-Korean varapresidenttinä ilman minkäänlaista todellista vaikutusvaltaa.[11]

Kahden vuoden kuluttua, vuonna 1925, Kim Il-Sung opiskeli jälleen Kiinassa Jilinin kaupungissa. Siellä hän ei kuitenkaan ollut kuin kuusi kuukautta. Uusi koulu löytyi Yuwenista. Perheen taloudellinen asema oli heikentynyt, sillä isä oli kuollut. Äiti yritti elättää perheen pyykkärinä, mutta ansiot olivat heikot. Kim asui metodistikirkon asuntolassa, sillä siellä saattoi asua halvalla.[12] Näihin aikoihin hän on oletettavasti kuullut ensi kerran kommunismista, sillä koulun opettajakunnassa tiedetään olleen kommunisteja. Vuonna 1926 hän perustikin Alas imperialismi -liiton, joka koostui nuorista, japanilaisvastaisista kommunisteista.[13] Toisen lähteen mukaan Kim Il-Sung ei itse perustanut mitään liikettä, vaan oli mukana vasemmistolaisesti ajattelevien korealaisten ja kiinalaisten opiskelijoiden liikkeessä tavallisena rivijäsenenä.[14] Vuonna 1929 Kim erotettiin koulusta ja pidätettiin. Syynä oli japanilaisen siirtomaahallinnon vastainen toiminta. Tällöin hän oli jo hylännyt aiemman kristillisen ajattelunsa, ryhtynyt marxilaiseksi ja perustanut oman kommunististen nuorten ryhmänsä. Kun 1930-luku alkoi, oli Kim Song-ju omaksunut itselleen myöhemmin kuuluisuutta saaneen nimen Kim Il-sung.[15]

Sissipäällikkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1931 Kim Il-sung liittyi Kiinan kommunistiseen puolueeseen. Hänestä tehtiin pian korealaisvähemmistöön kuuluvien nuorten organisoija. Hän asettui asumaan Mantšuriaan Antun maakuntaan, ollakseen lähempänä äitiään ja nuorempia veljiään. Hän päätti liittyä sisseihin, jotka taistelivat japanilaisia vastaan.

Omien muistelmiensa mukaan Kim Il-Sung sai näihin aikoihin ensimmäisen taistelukosketuksensa. Oman kertomansa mukaan hän oli pienen joukon päällikkönä ja otti vastaan määräyksiä myös Kiinan kansallismielisiltä. Heillä oli yhteinen vihollinen, Japani, ja sen muodostama Mantšukuon nukkevaltio.[16]

Vuonna 1935 Kim Il-sung alkoi saavuttaa mainetta rohkeasta taistelustaan miehittäjiä vastaan. Komintern toteaa saman vuoden joulukuussa kirjoitetussa raportissaan hänen olevan ”luotettu ja kunnioitettu” japanilaisvastaisen toiminnan parissa.[17] Hän ei tosin ollut mikään kiistaton johtaja eikä ainoa huomattava sissijohtaja alueella, eikä hänen armeijansa myöskään ollut itsenäinen, vaan Kiinan kommunistien alainen. Kim Il-sung kohosi arvossa divisioonan komentajaksi, ja hänen komennossaan oletetaan olleen noin 200 miestä.

Maine kansallismielisten korealaisen parissa kasvoi 4. kesäkuuta 1937, kun Kim Il-sung ja noin 200 hänen komentamaansa miestä ylittivät Korean rajan Pochombon kylässä, surmasivat japanilaisia poliiseja ja hankkivat asetäydennyksiä. Japanilaiset hyökkäsivät Kimin ja hänen miestensä perään, mutta eivät koskaan tavoittaneet häntä ja hänen joukkojaan.[17] Hyökkäys oli osa yritystä nostattaa kansannousu Korean japanilaismiehittäjiä vastaan.

Sissiarmeija ei onnistunut nostattamaan kansannousua, mutta japanilaiset perustivat sitä vastaan vuonna 1937 erikoisyksikön. Erikoisyksikkö käytti sissien vastaisessa taistelussa raakoja otteita.[18]

Monet historioitsijat epäilevät, että samoihin aikoihin on ollut myös muita japanilaisvastaisia sissipäälliköitä, jotka olisivat käyttäneet nimeä Kim Il-sung. Etelä-Korean historioitsijat ovat myös väittäneet, että maan pohjoisosia pitkään hallinnut mies oli huijari, joka ei ollut koskaan ollutkaan sissipäällikkö. Epäilyjä eivät luonnollisestikaan ole hälventäneet liioittelevat ja sadunomaiset kertomukset, joita Pohjois-Korean propagandakoneisto on tuottanut.[19]

Yksityiselämästä on sissiajoilta säilynyt jonkin verran tietoa. Kim Il-sungin kerrotaan olleen rohkea, luotettava ystävä ja naistenmies. Pjongjangin eliitti on myöhemmin kertonut, että Kim Il-sungilla oli monia naispuolisia tovereita ja että hänellä on myös lapsia heidän kanssaan. Kim Il-sung on itse maininnut nimet Han Jong-ae ja Hong Hye-song. Hang Jong-ae oli hänen mukanaan Harbinissa tapaamassa Kominternin edustajia kun taas Hong Hye-song toimi sissijoukoissa perinteisen korealaisen lääketieteen harjoittajana.[20]

Kim Il-sung avioitui noihin aikoihin ensimmäistä kertaa, mutta avioliitto jäi lyhyeksi. Japanilaiset vangitsivat ja teloittivat aviopuolison. Japanin miehittäessä myös Kiinan pohjoisosat Kimin oli siirryttävä Neuvostoliittoon. Neuvostoliiton vuosinaan hän asettui asumaan Habarovskiin ja avioitui korealaisen Kim Jong Sukin kanssa. Heille syntyy yksi poika. Myöhemmin pariskunnalle syntyi vielä kaksi poikaa ja yksi tyttö. Vanhempi poika kuoli tapaturmaisesti ja nuorempi synnytyksessä yhdessä äitinsä kanssa. Pohjois-Korea väittää propagandassaan Kim Jong-ilin syntyneen sissileirissä Baekdu-vuorella, mutta tähän tai muihinkaan tietoihin ei ole koskaan saatu täydellistä varmuutta. On huomattava, että Kim Jong-ilin syntymä Baekdu-vuorella olisi poliittisen propagandan kannalta erittäin sopivaa: vuori näyttelee korealaisessa mytologiassa merkittävää osaa. Lisäksi neuvostoliittolaiset lähteet varmistavat, että Kim Il-sung oleskeli koko vuoden 1942 Vyatskojen kylässä, missä hän komensi korealaisista sekä mantšurialaista pakolaisista koottua puna-armeijan osastoa. Hänen sotilasarvonsa oli tuolloin kapteeni. Puoliso Kim Jong Suk työskenteli noihin aikoihin lastentarhassa.

Neuvostoliiton vuosinaan Kim Il-sung osallistui sekä sotilaalliseen että poliittiseen koulutukseen. Fyysisissä harjoitteissa hän ei menestynyt, sillä hänen fyysinen kuntonsa oli huono. Ju Song-chol, Neuvostoliitossa asunut korealainen, joka toimi Kim Il-sungin tulkkina, on myöhemmin kertonut muistojaan tästä ajasta eteläkorealaisille toimittajille ja kertonut, että neuvostoliittolaiset kouluttajat vakuuttuivat Kim Il-sungin älykkyydestä ja johtajan ominaisuuksista. Joidenkin lähteiden mukaan Kim Il-sung kävi Moskovassa neuvotteluita vuosina 1943 ja 1944. Se, mistä neuvoteltiin, on jäänyt hämäräksi.[21]

Pohjois-Korean synty ja Korean sota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen maailmansota päättyi, kun Japani antautui. Korea vapautui pitkästä japanilaismiehityksestään, ja miehitystä vastustaneet korealaiset saattoivat viimeinkin palata kotiin. Kotiin palaajien joukossa oli myös Kim Il-sung.

Se, miten kotiinpaluu tapahtui, oli Kim Il-sungille suuri pettymys. Hän pääsi palaamaan kotimaahansa vasta syyskuun 19. päivä vuonna 1945, kuukausi Japanin antautumisen jälkeen. Hän nousi maihin Wŏnsanin satamakaupungissa, neuvostoliittolaisessa sotilaspuvussa. Paikalla ei ollut riemuitsevia kansanjoukkoja. Kim Il-sung oli kuvitellut palaavansa kotimaahansa voittoisan sissiarmeijansa kärjessä. Näin vaatimaton kotiinpaluu onkin haluttu Pohjois-Korean historiassa unohtaa.[22] Liittoutuneiden Koreaa koskevat suunnitelmat kuitenkin muuttivat sekä Kim Il-sungin että miljoonien muiden korealaisten elämän.

Liittoutuneet olivat toisen maailmansodan aikana sopineet, että Korea otetaan sodan jälkeen kansainväliseen hallintaan. Maa jaettiin 38. leveyspiirin kohdalta Etelä- ja Pohjois-Koreaan. Neuvostoliitto hallitsi pohjoista puolta ja Yhdysvallat eteläistä. Aluksi Neuvostoliitto muodosti elokuussa 1945 kansallismielisten ja kommunistien kansankomitean. Sen puheenjohtajaksi tuli Cho Man-sik, kristitty ja luultavasti neuvostovyöhykkeen suosituin poliitikko. Kansalliskomitean aika jäi lyhyeksi, sillä neuvostoliittolaiset viranomaiset tuomitsivat kansalliskomitean kansallismieliset jäsenet ”taantumuksellisiksi”. Cho Man-sik tuomittiin kotiarestiin, eikä hänen myöhemmästä kohtalostaan tiedetä mitään.[23] Hänet oletettavasti surmattiin Korean sodan aikana.[24] Areena oli nyt vapaa Kim Il-sungille ja hänen kannattajilleen.

Kim Il-sung nousi näin Neuvostoliiton antamalla huomattavalla myötävaikutuksella pohjoisosan johtajaksi ja vuonna 1946 väliaikaishallituksen pääministeriksi. On huomattava, että Koreassa oli pitkään toiminut aktiivinen kommunistinen puolue. Neuvostoliitto ei kuitenkaan luottanut tähän varsin itsenäiseen puolueeseen, ja sen johto päätettiin vaihtaa. Syyskuussa 1945 Pjongjangissa surmattiin puolueen johtaja Hyon Chun Hyok sekä muita Neuvostoliittoon kielteisesti suhtautuneita kommunisteja. Surmattujen määrästä ei ole tarkempaa tietoa; eräiden lähteiden mukaan muutama kymmenen, joidenkin mukaan satoja.[25] Kim Il-sungin johtamasta Korean kommunistisesta puolueesta tuli maan johtava voima, ja se yhdessä muiden vasemmistolaisten ja isänmaallisten puolueiden kanssa yhdistettiin Korean työväenpuolueeksi. Kim Il-sungin johdolla aloitettiin ohjelma, jonka mukaisesti teollisuus kansallistettiin vuonna 1946. Samana vuonna käynnistyi myös maareformi, joka valmisteli myöhempää maatalouden kollektivointia sekä tilojen osuustoiminnallistamista. Näin Pohjois-Korea seurasi Itä-Euroopan maiden sisäpoliittista kehitystä.

1. maaliskuuta 1946 Etelä-Korean tukema ryhmittymä "valkopaitojen yhdistys" yritti murhata Kimin Pyongyangissa. Hänet pelasti neuvostoliittolainen upseeri Jakov Novitšenko, joka heittäytyi käsikranaatin päälle. Novitšenko menetti käden ja kärsi silmävammoja, mutta selviytyi ilmeisesti vyöllään kantamansa paksun kirjan ansiosta. Hänestä tuli Kimin perheen elinikäinen ystävä ja mahdollisesti tunnetun ulkomaalainen maassa. Kim vieraili Novitšenkon luona Krasnojarskissa vielä 1984.[26][27]

9. syyskuuta 1948 Kim Il-sung julisti Korean demokraattisen kansantasavallan perustetuksi Neuvostoliiton tuella, sen jälkeen, kun amerikkalainen sotilashallinto oli perustanut Korean tasavallan muutamaa viikkoa aiemmin. Seuraavana vuonna alkoi olla selvää, että Korea oli pysyvästi jakautunut. Sekä Etelä- että Pohjois-Korea pitivät itseään ainoana laillisena korealaisena valtiona. Etelä-Korean hallitusta herjattiin muun muassa ”sätkynukeiksi”, kun taas etelässä herjattiin pohjoista ”sylikoiriksi”. Tuhansia pakolaisia siirtyi pohjoisesta etelään pakoon kommunistista pakkovaltaa samalla, kun etelästä vastaavasti pakeni tuhansia pohjoiseen pakoon Yhdysvaltojen joukkojen ja Syngman Rheen hallituksen vainoa. Kiinan sisällissodan päättyminen kommunistien voittoon rohkaisi Kim Il-sungia, joka halusi yhdistää Korean sodalla ja neuvotteli asiasta Stalinin kanssa, joka myöntyi ajatukseen. Kyseisille keskusteluille saatiin vahvistus vuonna 1994, kun Venäjän presidentti Boris Jeltsin luovutti keskusteluita koskevat asiakirjat maansa arkistosta Etelä-Korean presidentille Kim Young-Samille. Neuvostoliitto toimitti Pohjois- Koreaan merkittävän määrän uutta aseistusta.[28] ,[29]

Sota puhkesi 25. kesäkuuta 1950 Pohjois-Korean armeijan yllätyshyökkäyksellä Etelä-Koreaan. Se alkoi Pohjois-Korean kannalta lupaavasti, ja Soul vallattiin nopeasti, mutta käänne tapahtui syyskuussa, kun YK:n joukot, joita Yhdysvallat johti, nousivat Korean niemimaalle. Soul vallattiin takaisin, kuten myös Pjongjang, ja Kim Il-sung hallituksineen pakeni jälleen Kiinaan. Kiina lähetti joukkoja, joiden avulla pohjoisen joukot valtasivat jälleen Pjongjangin ja Soulin. Sota aaltoili yli niemimaan, ja aselepo solmittiin 27. heinäkuuta 1953. Aselepolinja oli lähes sama kuin alkuperäinen jakolinja. Kansalle sota esitettiin voittoisana sotana, jonka Yhdysvallat aloitti. Virallisesti sota ei ole päättynyt vieläkään, sillä rauhansopimusta ei ole tehty.

Sodan tuhot olivat mittavat. Mitään yleisesti hyväksyttyä tietoa kuolonuhreista tai vammautuneista ei ole esitetty. Uhreja on joka tapauksessa miljoonia. Yhdysvaltalaisten kaatuneiden, kadonneiden ja muiden menehtyneiden määrä on 52 000 henkilöä. Lisäksi materiaaliset tuhot olivat massiiviset.[30]

Koska sota oli hävitty ja maa oli raunioina, tarvittiin syyllisiä. Puoluetta piti ”puhdistaa”. Elokuun 3. päivänä 1953 käynnistyi suuri oikeudenkäynti. Tunnettuja uhreja olivat muiden muassa Pohjois-Korean neuvotteludelegaation tulkki Sol Jang Sik, joka tunnetaan myös siitä, että hän oli kääntänyt Shakespearen tuotantoa koreaksi, ulkoministeri Pak Hong Jong sekä myös tykistön komentaja Mu Chong, joita kaikkia vastaan esitettiin mitä mielikuvituksellisimpia syytteitä.[31]

Suuri johtaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kim Il-sungin patsas Pjongjangissa.

Sodan jälkeen Kim Il-sung valjasti kansakunnan ja Korean työväenpuolueen jälleenrakennukseen. Sodan tuhoja korjattiin kolmivuotissuunnitelmassa 1954–1956. Sosiaali- ja perhepoliittisilla uudistuksilla mahdollistettiin myös naisten osallistuminen koulutukseen ja työelämään. Pääkaupunki Pjongjang rakennettiin lähes kokonaan uudelleen komeaksi paraatikaupungiksi, jota ylpeänä esiteltiin ulkomaalaisille. Sen jälkeen julistettiin viisivuotissuunnitelma 1957–1961. Maan elintaso nousi huomattavasti aina 1970-luvulle saakka, joskin tietyistä kulutustavaroista oli pulaa ja elintasoero maaseudun ja kaupunkien välillä kasvoi. Tuolloin maan talous ajautui kriisiin johtuen muun muassa öljyn hinnan noususta, maan kasvavasta eristäytymisestä ja siitä, että sen vientituotteet eivät pärjänneet kilpailussa maailmalla. Vuonna 1958 puolueessa toimeenpantiin jälleen puhdistuksia. Uhreina oli tällä kertaa Neuvostoliiton reformeihin myönteisesti suhtautuneita henkilöitä. Tämän jälkeen Kim Il-sung piti puheen, jossa hän totesi, että ”turmiollinen ryhmäkuntaisuus” on iäksi poistettu puolueesta.[32]

Samoihin aikoihin alettiin julistaa Kim Il-sungin juche-aatetta. Juche (omavaraisuus) on marxismi-leninismin korealainen sovellutus, joka perustuu täydelliseen riippumattomuuteen ja omavaraisuuteen. Kim Il-sung käytti termiä ”Juche-aate” ensimmäistä kertaa puheessaan vuonna 1955. Se luotiin herättämään sekä kansallista ylpeyttä että sisäistä solidaarisuutta. Lisäksi tarkoituksena oli nostaa Kim Il-sungin omaa auktoriteettia. Marxismi-leninismi oli kuitenkin vielä tärkein viitekehys ja Juche-aate sen paikallinen ja ajallisesti rajoittunut sovellus.[33]

1960-luvulla Pohjois-Koreassa alettiin toteuttaa uutta väestöpolitiikkaa. Kansa jaettiin sosiaalis-poliittisiin kategorioihin. Samantapaista luokittelua oli myös muissa sosialistisissa maissa, mutta Pohjois-Korea meni luokittelussaan pisimmälle. Kansa jaettiin kolmeen pääryhmään, jotka puolestaan jakautuivat yhteensä 51 alaryhmään. Se, mihin ryhmään kuului, määritteli oikeuden saada hyödykkeitä, pääsyn ammatteihin, opiskelupaikkoihin ja jopa väestösuojaan.

Korkeimpaan ryhmään kuuluivat vallankumouksen kaaderit. Seuraavassa ryhmässä olivat työläiset ja talonpojat, jotka olivat arvostettuja, mutta ilman poliittisia oikeuksia. Alimpaan ryhmään kuuluivat entiset porvarit, toisinajattelijat ja ne, joiden perheet olivat muuttaneet Etelä-Koreaan. Alimman ryhmän jäsenet eivät päässeet hyviin työpaikkoihin, ja heitä rangaistiin ankarasti poliittisista rikoksista. Eräiden tarkkailijoiden mukaan Pjongjangissa asuminen on edelleen kiellettyä alimman ryhmän jäseniltä sekä invalideilta.[34] Kyseenalaisesta väestöpolitiikasta huolimatta Kim Il-sungin hallinto nautti 1960–1970-lukujen vaihteessa hyvästä maineesta. Myös länsimaisten tarkkailijoiden mielestä sen talous oli kehitysmaaksi hyvässä kunnossa, ja sen koululaitosta pidettiin Etelä-Koreaa toimivampana. Poiketen muista kylmän sodan aikaisista itäblokin johtajista Kim Il-sung käytti toisinaan länsimaista pukua.[35]

Vuonna 1952 Kim Il-sung avioitui Kim Song-aen kanssa. Heillä on luultavasti neljä lasta. Tunnetuin on Kim Pyong-Il, joka oli maansa Suomen suurlähettiläs vuosina 1994–1998. Juche-aate osoittautui erittäin pragmaattiseksi, kun oli kysymys Kim Il-sungin vallan säilyttämisestä. 1960-luvulla alkoi myös valtavat mittasuhteet saava Kim Il-sungiin kohdistuva henkilöpalvonta: paitsi ”suuri johtaja”, Kim Il-sung on myös ”suuri isä” ja ”kansakunnan aurinko”. Ulkopolitiikassa hän joutui tasapainottelemaan Kiinan ja Neuvostoliiton välillä. Aluksi hän oli Kiinan, mutta vuoden 1966 jälkeen Neuvostoliiton puolella. Pohjois-Korean välit säilyivät kuitenkin kumpaankin osapuoleen, ja peluuttamalla Kiinaa ja Neuvostoliittoa toisiaan vastaan onnistuttiin hankkimaan itsenäinen asema ulkopolitiikassa.[36] Vuonna 1967 Korean työväenpuolueessa tehtiin jälleen puhdistuksia. Kim Il-sungin vastustajat eivät voineet hyväksyä yhä massiivisempaa henkilökulttia ja vallan keskittymistä Kim Il-sungin perheelle ja sukulaisille.[36] Tunnetuin puhdistusten uhri lienee puolueen pääsihteeri Kim Kwang Hyup. Kim Il-sung julisti tuolloin, että ”luokkaviholliset ja puolueen viholliset on tuhottava kolmanteen polveen asti.”

Vuonna 1972 astui voimaan Korean demokraattisen kansantasavallan uusi perustuslaki. Siinä Kim Il-sungilla määriteltiin olevan presidentin asema. Hänen 60-vuotispäivänään henkilöpalvonta sai jälleen uudet mittasuhteet; vallankumousmuseon avajaisissa kävi peräti 300 000 ihmistä, ja museon eteen pystytettiin Kim Il-sungia esittävä, 27 metriä korkea pronssipatsas. Samana vuonna Kim ilmoitti pyrkivänsä Koreoiden rauhanomaiseen yhdistymiseen. Kuitenkin samana vuonna Pohjois-Korean tiedustelupalvelu yritti murhata Etelä-Korean presidentin Park Chung Heen. Puheet ”rauhanomaisesta yhdistymisestä” joutuivat tämän lisäksi yhä oudompaan valoon, kun 1974 Etelä-Koreassa löydettiin maat erottavan demilitarisoidun vyöhykkeen alittava hyökkäystunneli. Kaikkiaan tunneleita on löydetty 17 kappaletta, viimeisin vuonna 1990.

Viimeiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1980 pidettiin Korean työväenpuolueen kuudes kokous. Kokouksessa Kim Il-sung nimesi seuraajakseen poikansa Kim Jong-ilin. Puolue ei kuitenkaan mukisematta hyväksynyt omalaatuista dynastista vallanperimystä virallisesti kommunistisessa valtiossa eikä myöskään yhä suurempiin mittasuhteisiin ja legendanomaisiin kertomuksiin yltyvää henkilöpalvontaa. Kansalle kerrottiin muun muassa, miten Kim Il-sung oli muutamassa sekunnissa ratkaissut asuntojen suunnitteluun liittyvän ongelman, jota arkkitehdit turhaan olivat pohtineet[37]. Kimin vastustajat vietiin työleireille. Kimin 70-vuotispäivinä hänen kunniakseen valmistui näyttävä Juche-torni. Torni koostuu 25 500 graniittipaadesta, yhdestä jokaista johtajan elinpäivää kohden. 1984 Kim Il-sung matkusti Neuvostoliittoon ja sai sieltä pyytämäänsä ase- ja talousapua. Samana vuonna hän allekirjoitti lain, jolla Kiinan innoittamana hyväksyttiin yhteisyritykset ulkomaalaisten kanssa, ja lisäksi julistettiin, että kaupankäynti kenen kanssa tahansa oli mahdollista. Pääpaino oli kuitenkin kaupassa kehitysmaiden kanssa.[38]

Pohjois-Korean talous heikkeni tuista ja yhteisyrityspyrkimyksistä huolimatta huolimatta koko 1980-luvun ajan. Maassa oli puutetta erityisesti teräksestä, raudasta ja sementistä. Tehtaita suljettiin, koska raaka-aineista ja energiasta oli jatkuvaa pulaa; sähkövirtaakin riitti vain muutamalle tunnille joka päivä. Kuitenkin armeijalle ohjattiin 25–50 % kaikista resursseista, sillä Kim Il-sung antoi julistuksen, jolla asetettiin voimaan ”Armeija ensin” -politiikka. 1991 Kim Il-sung vieraili viimeisen kerran Kiinassa. Hän ei saanut tuliaisiksi toivomaansa talousapua, vaan joutui kuuntelemaan luennointia talousreformeista ja ulkomaille avautumisen hyvistä puolista.[39]

1990-luvulla maahan tuli nälänhätä. Pohjois-Koreassa arvellaan olleen kovin ottein tukahdutettuja sisäisiä levottomuuksia. Osa kenraalikunnasta halusi vapaampia oloja ja yritti vallankaappausta. Kaksi kenraalia pidätettiin ja surmattiin, ja lisäksi armeijassa oli puhdistuksia.[40] 9. huhtikuuta 1992 perustuslakiin tehtiin lisäys, jonka mukaan kaikein politiikan tulee pohjautua Juche-aatteeseen. 1993 Kim Il-sung siirsi kansallisen puolustusneuvoston puheenjohtajuuden pojalleen Kim Jong-ilille. 1993 Kim Il-sung halusi aloittaa yhdentymisneuvottelut Etelä-Korean kanssa, sillä hän oli asettanut maiden yhdistymisen elämäntyökseen. Etelä-Korean, Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean neuvottelijat tapasivat toisensa kesäkuussa 1993.[41] Oli suunniteltu, että yhdistyessään Koreoilla olisi omat yhteiskuntajärjestelmänsä valtioiden muodostaessa konfederaation.[42]

Vuonna 1993 Kim Il-sung totesi puheessaan sosialismin kriisin ennenkuulumattoman suureksi ja viimeiseksi jääneessä uudenvuoden puheessaan talouden tarvitsevan oikaisuja.[43] Onkin olemassa joitakin merkkejä siitä, että aivan viimeisinä aikoinaan Kim Il-sung olisi pyrkinyt jonkinlaisiin muutoksiin talouspolitiikassaan. Pohjois-Koreasta etelään loikannut Kang Myong-do on kertonut tapauksesta vuodelta 1992, jolloin Kim Il-sung oli ihmetellyt, miksi vain kahden Pjongjangin voimalan savupiipusta tuli savua. Hän oli lähettänyt paikalle virkailijansa, joille oli kerrottu, että Anjun kaivokset eivät toimita hiiltä. Kim Il-sung oli hämmästynyt, sillä hän oli juuri lukenut raportin, jossa oli selvitetty Anjun kaivosten tuottavan hiiltä 120 prosenttia enemmän kuin oli suunniteltu. Virkailijat oli lähetetty kaivoksille selvittämään syytä hiilen toimittamattomuuteen, jolloin selvisi, että kaivostyöläisillä ei ollut mitään syötävää. Kim Il-sung oli hämmentynyt ja vihainen siitä, että häneltä salataan asioita. Hän oli elänyt viime vuodet eräänlaisena osa-aikaeläkeläisenä keskittyen lähinnä ulkopolitiikkaan, ulkomaisten toimittajien tapaamiseen ja muistelmien kirjoittamiseen. ”Voimalan tapaus” oli yksi niistä tapauksista, jotka saivat Kim Il-sungin paitsi ajamaan Koreoiden yhdistymisen asiaa myös kiinnostumaan uudelleen kotimaan asioista.[44]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koreoiden yhdistymisneuvottelut eivät kuitenkaan päässeet alkua pidemmälle, ennen kuin Kim Il-sung kuoli sydänkohtaukseen 8. heinäkuuta 1994. On huhuttu, että ennen kuolemaansa Kim Il-sung olisi riidellyt rajusti poikansa kanssa maan talouden kehnosta tilasta. Osa ”suuren johtajan” lääkäreistä kuoli salaperäisessä helikopterionnettomuudessa.[41] Valtiolliset hautajaiset pidettiin 18. heinäkuuta, ja maahan julistettiin kolmen vuoden suruaika.

Kim Il-sungin maalliset jäännökset lepäävät Kumsusanin aurinkopalatsissa Pjongjangissa. 1994 hänet julistettiin Pohjois-Korean ikuiseksi presidentiksi. Tästä syystä nuoremman polven Kimejä ei voi virallisesti kutsua presidenteiksi. [45] Kim Il-Sungin kuolemaan liitettiin Pohjois-Koreassa legendanomaisia kertomuksia, kuten että eräässä kaupungissa mehiläiset olisivat kerääntyneet ”suuren johtajan” patsaan ympärille suremaan, tai että kolme vuotta Kim Il-sungin kuoleman jälkeen hänen patsaansa yläpuolelle olisi kehittynyt ”kaksinkertainen sateenkaari, minkä jälkeen patsaan yläpuolella oli pitkään tuikkinut kirkas tähti”. Nykyäänkin Kim Il-sungia kutsutaan arvonimillä ”suuri johtaja” ja ”ikuinen presidentti”.

Jälkimaine

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kim Il-sungin muotokuva.
Vaaliuurna ja Kim Il-sungin ja Kim Jong-ilin muotokuvat.

Kim Il-sungia pidetään nykyään tiukkana stalinistisena diktaattorina, joka loi valtion, jossa ei tunneta ihmisoikeuksia eikä kansalaisvapauksia. Lisäksi hän jätti maalleen monella tapaa ongelmallisen perinnön.

Dynastinen vallanperimys vieraannutti Pohjois-Koreaa sosialistisesta leiristä. Vielä vuonna 1970 Pohjois-Korean ”Poliittisen terminologian sanakirjassa” pidettiin periytyvää valtaa jäänteenä ”feodaalisista orjayhteiskunnista”. Vuonna 1972 oli kyseinen määritelmä poistettu. Kim Il-sungin pojan, joulukuussa 2011 kuolleen valtionpäämiehen Kim Jong-ilin jälkeen valta siirtyi Kim Jong-ilin pojalle Kim Jong-unille ilman, että kansa sai esittää mielipidettään.

Maan poliittinen eliitti on eristäytynyt kansan enemmistön elämästä nauttien elintasosta, josta maan enemmistö voi vain haaveilla. Jo se tekee syvällisten uudistusten ajamisen vaikeaksi. Maasta loikanneet korkeat virkamiehet ovat kertoneet, että yksistään ”suurella johtajalla” oli kymmeniä huviloita eri puolilla maata. Kauaksi oli edetty siitä nuoresta idealistisesta Kim Song-justa, joka kirjoitti, että ”...mitä rikkaampia ihmiset ovat, sitä kylmäsydämisempiä he ovat... rikkaus on ansa, joka nielee ja tuhoaa hyveen..”[46]

Pohjois-Koreaa on kuvattu ”stalinistiseksi järjestelmäksi” ja ”erakkovaltioksi”. Yhdysvaltain entinen presidentti George W. Bush on nimittänyt sitä ”roistovaltioksi”.

Kim Il-sung oli asettanut elämäntyönsä päämääräksi yhtenäisen Korean. Hänen aloittamansa sota kuitenkin syvensi Koreoiden välistä kuilua, eivätkä Pohjois-Korean nykyiset vaikeudet ja totalitarismi ole tehneet sen järjestelmää eteläosan asukkaille mitenkään houkuttelevaksi. Lisäksi monet iäkkäät eteläkorealaiset muistavat Pohjois-Korean miehitysjoukkojen ja poliittisen koneiston sodanaikaiset julmuudet. Kim Il-sungin ”kymmenen kohdan ohjelmansa Koreoiden riippumattoman ja rauhanomaisen jälleenyhdistämisen puolesta” on saanut mm. YK:n yleiskokouksen hyväksynnän.

Komentotalous sai ihmeitä aikaan, kun maata jälleenrakennettiin Korean sodan jäljiltä. Sen jäykkyys on kuitenkin aiheuttanut vakavia ongelmia. Ongelmia alkoi ilmetä jo 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa, kun maa alkoi velkaantua. Maan mainetta luotettavana kauppakumppanina ei ole lisännyt se seikka, että ulkomailta tilatut koneet ja tarvikkeet on jätetty maksamatta.[47] Lisäksi suuria summia on tuhlattu henkilökultin vaatimiin festivaaleihin ja monumentteihin.

Pohjois-Korean talous on erittäin huonossa kunnossa johtuen pitkälti katovuosista, sosialistimaiden kaupan romahduksesta ja paikalleen jämähtäneestä tekniikasta.

Maatalouden vaikeudet alkoivat jo 1970-luvulla. Tuolloin käynnistettiin Kim Il-sungin määräyksestä ”Vallatkaa lisää maata!” -ohjelma. Tällöin kukkuloiden ja vuortenrinteiden metsät kaadettiin, ja niistä yritettiin tehdä viljelysmaita. Sadevesi ja eroosio tekivät kukkulat ja vuorten rinteet paljaiksi, ja niiltä valunut maa-aines täytti kastelukanavat ja ojat.[48] Hallituksen toimenpiteistä huolimatta osa väestöstä tarvitsee edelleen kansainvälisten järjestöjen apua. Maassa esiintyy aliravitsemuksen aiheuttamia sairauksia.

Maan omassa propagandassa Kim Il-sung on jumalallinen johtaja, joka on valistanut niin tiedemiehiä kuin taiteilijoitakin.

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Luettelo Kim Il-sungin teoksista

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Courtois, Stéphane et al.: Kommunismin musta kirja: Rikokset, terrori, sorto. (Suomentajat: Kaarina Turtia, Matti Brotherus ja Heikki Eskelinen) Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25073-2
  • Huotari, Tauno-Olavi: ”Erakkovaltakunnasta talousihmeeseen”. Teoksessa Vesterinen, Ilmari et al: Korea: kolme ovea tiikerin valtakuntaan. Helsinki: Gaudeamus, 2000. ISBN 951-662-797-8
  • Martin, Bradley K.: Under The Loving Care Of The Fatherly Leader: North Korea And The Kim Dynasty. Thomas Dunne Books, St. Martins Press, 2004. ISBN 0-312-32221-6
  • Seppinen, Jukka: Vaaran vuodet? Suomen selviytymisstrategia 1944- 1950. Minerva kustannus 2008, Karisto Oy:n kirjapaino Hämeenlinna. ISBN 978-952-492-151-0

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Korea (Democratic People's Republic of) 1972 (rev. 1998) Constitution constituteproject.org. 2024. Viitattu 15.4.2024. (englanniksi)
  2. ↑ Kim Il-Sung | Biography, Facts, Leadership of North Korea, Significance, & Death Encyclopædia Britannica. 11.4.2024. Viitattu 15.4.2024. (englanniksi)
  3. ↑ Sweeney, John: 'Information is the most powerful weapon against North Korea regime' The Guardian. 3.7.2015. Viitattu 15.4.2024. (englanti)
  4. ↑ Martin 2004, s. 13.
  5. ↑ Martin 2004, s. 12.
  6. ↑ Huotari 2000, s. 167.
  7. ↑ Martin 2004, s. 14.
  8. ↑ http://www.globalsecurity.org/wmd/library/news/dprk/2003/07/dprk-030710-kcna04.htm
  9. ↑ Martin 2004, s. 15.
  10. ↑ Martin 2004, s. 17.
  11. ↑ Martin 2004, s. 18.
  12. ↑ Martin 2004, s. 22.
  13. ↑ http://www.chinadaily.com.cn/world/2006-10/18/content_711087.htm
  14. ↑ Martin 2004, s. 24.
  15. ↑ Martin 2004, s. 26–28.
  16. ↑ Martin 2004, s. 31.
  17. ↑ a b Martin 2004, s. 39.
  18. ↑ Huotari 2000, s. 168.
  19. ↑ Martin 2004, s. 29.
  20. ↑ Martin 2004, s. 41.
  21. ↑ Martin 2004, s. 49.
  22. ↑ Martin 2004, s. 51.
  23. ↑ Huotari 2000, s. 175.
  24. ↑ Martin 2004, s. 55.
  25. ↑ Courtois et al. 2000, s. 614.
  26. ↑ North Korean leader Kim Jong-un orders delegation to Siberia to commemorate their 'national hero' 5.5.2014. Siberian Times.
  27. ↑ Meet the man who saved Kim Il Sung’s life 12.12.2013. NK News.
  28. ↑ Kang Chol-hwan & Rigoulot Pierre: Pjongjangin akvaariot, 10 vuotta Pohjois-Korean gulagissa. Kustannusosakeyhtiö Siltala, Helsinki 2009
  29. ↑ Seppinen, J.: Vaaran vuodet?, 2008 s.322
  30. ↑ Huotari 2000, s. 185.
  31. ↑ Courtois et al. 2000, s. 617.
  32. ↑ Huotari 2000, s. 188.
  33. ↑ Huotari 2000, s. 198.
  34. ↑ Huotari 2000, s. 191–192.
  35. ↑ Alenius, Jari. Kim Jong-unin uusi tyyli hämmensi – asiantuntija: pinnan alla on ”sama häikäilemätön k...pää”. Ilta-Sanomat. 2.1.2018.
  36. ↑ a b Huotari 2000, s. 189.
  37. ↑ Huotari 2000, s. 201.
  38. ↑ Huotari 2000, s. 196.
  39. ↑ Huotari 2000, s. 213.
  40. ↑ Martin 2004, s. 546.
  41. ↑ a b http://www.moreorless.au.com/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  42. ↑ Martin 2004, s. 506.
  43. ↑ Huotari 2000, s. 206.
  44. ↑ Martin 2004, s. 503–506.
  45. ↑ Kimlandia, s. 92
  46. ↑ Martin 2004, s. 197.
  47. ↑ Martin 2004, s. 182–183.
  48. ↑ Martin 2004, s. 393.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kim Il-sung.
  • Kang Chol-hwan & Pierre Rigoulot: Pjongjangin akvaariot, 10 vuotta Pohjois-Korean gulagissa. Suomentanut Lotta Toiviainen. Kustannusosakeyhtiö Siltala, Helsinki 2009. ISBN 978-952-234-015-3
Pohjois-Korean lippu
Korean demokraattisen kansantasavallan johtajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kim_Il-sung&oldid=22786568”