Kiinan kansallinen yliopistojen pääsykoe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kiinan kansallinen yliopistojen pääsykoe eli gaokao (高考, gāokǎo) (suom. Korkea koe) on Manner-Kiinassa 1977 lähtien vuosittain kevätlukukauden päätteeksi järjestettävä kansallinen yliopistojen pääsykoe, johon liittyy äärimmäisen kova kilpailu.[1][2][3] Koetta kuvataan jopa kansalliseksi pakkomielteeksi.[4]

Koululuokka valmiina pääsykokeisiin (2016).

Gaokao on käytännössä ainoa tie yliopisto-opintoihin. Se tehdään yleensä toisen asteen opintojen viimeisenä vuonna, joskin vuodesta 2001 lähtien ikärajoituksia ei ole ollut.[4][2]

Vuonna 2006 9,5 miljoonaa haki Kiinassa yliopistokoulutukseen. Hakijoista 8,8 miljoonaa (93 %) osallistui kansalliseen pääsykokeeseen, 27 600 (0,28 %) vapautettiin pääsykokeista erityisen kyvykkyyden ansiosta. 700 000 osallistui muihin pääsykokeisiin, jotka on tarkoitettu esimerkiksi aikuisopiskelijoille. Vuonna 2015 pääsykokeisiin osallistui noin 9,5 miljoonaa hakijaa.[5] Sittemmin osallistujamäärä on kivunnut jo yli 10 miljoonan (2019 ja 2020). Jonkin opiskelupaikan saa nykyään noin 80 prosenttia hakijoista. Aiempina vuosina kun opiskelupaikkoja oli vähemmän, huomattavasti harvempi pääsi korkeakouluihin.

Vaikka kokeen pitäisi olla periaatteessa sama koko maassa, käytännössä jokaisessa maakunnassa on paikalliseen koulutuksen tasoon sopeutettu koe.[6] Opiskelijoiden keskuudessa on laaja käsitys siitä, että Tiibetin ja Xinjiangin kokeet ovat helpoimmat ja Shanghain ja Pekingin puolestaan vaikeimmat.[6] Jokainen yliopisto asettaa omat provinssikohtaiset kiintiöt taatakseen muun muassa vähemmistöille ja köyhimmistä provinsseista tuleville mahdollisuuden. Oman provinssin kiintiö mitoitetaan usein väljäksi paikallisten yhteiskuntasuhteiden ylläpitämiseksi.[6]

Käytännössä hakijat kilpailevat muita oman provinssinsa hakijoita vastaan.[6] Tulostaso on kovin provinsseissa, joissa on paljon ihmisiä ja huono työtilanne. Tällaisina pidetään muun muassa Shandongin, Anhuin ja Sichuanin provinsseja. Erona näillä esimerkiksi Shanghaihin on se, että siellä epäonnistuvalle on tarjolla monenlaisia työmahdollisuuksia. Viime vuosina perheitä on jopa muuttanut toiseen provinssiin vain sen takia, että nuorelle on haluttu antaa mahdollisimman hyvä lähtöasetelma.[7]

Pääsykokeiden englanninkielen kokeeseen osallistujia kannustavia läheisiä koepaikan ulkopuolella Pekingissä (2016).

Pääsykokeen rakenteellinen sisältö vaihtelee provinssittain. Tavallisin on muotoa 3+X, missä 3 viittaa kolmeen kansallisesti pakolliseen oppiaineeseen (kiina, matematiikka ja vieras kieli) ja X tarkoittaa oppilaan valinnasta riippuen joko humanistista tai luonnontieteellistä osaa. Tämä pääsykoerakenne on useimmissa provinsseissa, samoin Pekingissä, Tianjinissa ja Chongqingissä. Joissain provinsseissa on lisäksi paikallisia vaatimuksia; esimerkiksi Shandongissa pääsykokeen rakenne on muotoa 3+X+1, missä 3 ja X ovat kuten edellä ja 1 viittaa soveltuvuuskokeeseen (basic living proficiency test). Vieras kieli on tavallisesti englanti, mutta vaihtoehtoisesti se saattaa olla japani, venäjä tai ranska. Muita oppiaineita on kuusi, ja ne jakautuvat luonnontieteisiin (fysiikka, kemia, biologia) ja humanistisiin tieteisiin (historia, maantiede ja poliittinen kasvatus).[2] Esseemuotoisten kysymysten painoarvo on luokkaa kolmannes pistemäärästä. Laajaa esseetä pyydettäessä kirjoitetaan noin 700 (800) sanan essee. Mikroessee tarkoittaa noin 150 sanan vastausta.[5]

Pääsykokeisiin osallistuneiden kokelaiden vanhempia koulun ulkopuolella toisen pääsykoepäivän aikana (2015).

Gaokao kestää noin yhdeksän tuntia kahden päivän aikana ja perustuu hyvin vahvasti ulkolukuun.[4][2][3] Joissain provinsseissa pääsykokeen kesto voi olla kolme päivää.[3] Kolme viidestä pääsee pääsykoetuloksensa johdosta opiskelemaan yliopistoon, mutta kilpailu parhaisiin yliopistoihin pääsemiseksi on armoton.[4] Varakkaammat perheet saattavat luvata porkkanaksi parhaisiin yliopistoihin pääsystä esimerkiksi auton tai 100 000 yuania käteistä (10 000 euroa).[4] Huijaaminen ja virkamiesten lahjonta on myös yleistä[8]. Sitä tehdään usein kustannuksia säästämättä, uusimpien teknisten apuvälineiden avulla. Vuonna 2008 huijaamisesta jäi kiinni 2 645 henkilöä.[4][5]

Perheiden sisäinen sosiaalinen paine menestykselle on myös suurta. Valmistautuminen voi äärimmillään tarkoittaa jopa vuoden kestävää, 14–16 tunnin päivittäistä luku-urakkaa.[4] Vuonna 2017 arvioitiin, että 93 prosenttia perheistä lähettää lapsensa koulupäivän jälkeiseen valmennukseen. Lapset saatetaan ohjata valmistautumaan pääsykokeeseen säännöllisillä koulupäivän jälkeisillä valmennuskursseilla jo ala-asteella, koulun ykkösluokasta alkaen. Valmennuskursseista on muodostunut Kiinassa toimiala, jonka liikevaihdoksi arvioitiin jo 120 miljardia dollaria (2017).[9] Ne, joilla on varaa saattavat lähteä opiskelemaan ulkomaisiin yliopistoihin pelkästä pääsykokeessa epäonnistumisen pelosta. Epäonnistuneet saattavat puolestaan ottaa pääsykokeen uusiksi, mikä tarkoittaa vuoden lisäurakkaa.[6]

Menestyminen ratkaisee usein sekä opiskelupaikan, että opiskeltavan alan. Esimerkiksi "Kiinan MIT:n" eli Tsinghuan yliopiston insinöörikoulutukseen vaadittiin vuonna 2007 provinssista riippuen vähintään 680 pisteen arvoinen suoritus. Esimerkiksi koko Shandongin provinssin paras tulos oli tuona vuonna 675 pistettä.[6] Kokeen arvosteluasteikon maksimipistemäärä vaihtelee kokeen laajuudesta riippuen ja on tavallisesti 750 pistettä (rakenne 3+X), mutta voi olla esimerkiksi provinssin lisäosuuden johdosta 900 pistettä (rakenne 3+X+1).[2] Hakemista vaikeuttaa se, että opiskelijan on useimmissa tapauksissa tiedettävä ennen pääsykokeeseen osallistumistaan, mihin hän aikoo hakea. Vain muutamissa provinsseissa opiskelija voi muuttaa hakutoiveitaan saavuttamansa pistemäärän selviämisen jälkeen. Kaikkialla pistemäärää ei edes kerrota.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Siegel, Benjamin: Stressful Times for Chinese Students Time. 12.6.2007. Arkistoitu 16.7.2007. Viitattu 14.6.2009. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e China: Gaokao ucas.com. 7/2016. Viitattu 25.11.2020. (englanniksi)
  3. ↑ a b c Yangyang Cheng: Arkistoitu kopio supchina.com. 26.6.2019. Arkistoitu 27.11.2020. Viitattu 26.11.2020. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g LaFraniere, Sharon: China’s College Entry Test Is an Obsession The New York Times. 12.6.2009. Viitattu 14.6.2009. (englanniksi)
  5. ↑ a b c Shen Lu & Hilary Whiteman: China's university entrance exams: Would you pass the test? cnn.com. 9.6.2015. Viitattu 26.11.2020. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f Zoninsein, Manuela: China's SAT Slate. 4.6.2008. Viitattu 14.6.2009. (englanniksi)
  7. ↑ Migrating college candidates could be left out in cold News Guangdong. 4.8.2005. Viitattu 14.6.2009. (englanniksi)
  8. ↑ Xing Zhigang: Spotlights on college admission abuse China Daily. 19.8.2004. Viitattu 14.6.2009. (englanniksi)
  9. ↑ Qian Chen: An exam today determines 10 million Chinese students’ futures. It’s fueling a more than $120 billion market cnbc.com. 7.6.2018. Viitattu 25.11.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kiinan_kansallinen_yliopistojen_pääsykoe&oldid=22590341”