Kieli (anatomia)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ihmisen kieli
Makusilmu, joka sisältää makureseptorisoluja.

Kieli (lat. lingua, glossa) on suuontelon pohjassa sijaitseva erisuuntiin risteävistä poikkijuovaisista lihaksista muodostunut elin, joka auttaa pureskelemista ruoan esikäsittelyssä. Kieli on kehon nopein tahdonalainen lihaskimppu, ja samalla se on tärkein artikulaatioelin. [1] Lisäksi sillä on koirilla tärkeä tehtävä lämmönsäätelyssä. Koiran läähättäessä kielen runsas verisuonisto on laajentuneena ja lämpöä poistuu ympäröivään ilmaan. Kielen pinnassa on makuaistimuksia välittäviä soluja eli makureseptorisoluja, jotka sijaitsevat makusilmuissa. Makusilmuja on kielen limakalvon lisäksi muuallakin suuontelossa sekä nielussa. Kielen takaosan makureseptorisolut aistivat parhaiten karvaan, reunaosat happaman ja suolaisen sekä etuosa makean maun. Kielen etuosan makuhermona toimii muiden toimintojensa ohella kasvohermo (seitsemäs aivohermo). Kielen takaosan makuhermona toimii puolestaan kieli-kitahermo (yhdeksäs aivohermo).

Kieli on myös tärkeä elin puheen muodostamisessa sekä nielemisessä. Puhuttaessa kieli muodostaa kapeikkoja ääniväylälle, siis kieli lähestyy suun kattoa tai nielun takaseinämää, mikä aikaansaa erilaisia äänteitä. Äänteiden muodostumiseen vaikuttaa kapeikon leveys ja kielen etisyys, eli onko kieli suun etu- vai takaosassa.

Kielen alle laitettava lääkeaine imeytyy verenkiertoon suoraan limakalvon läpi nopeammin kuin nieltävä ruoansulatuskanavasta. Lääkkeenantotapaa kutsutaan sublinguaaliseksi.

Kielen rakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kielessä erotetaan kolme osaa: kärkiosa, runko-osa ja tyviosa. Kielen runko-osa on kiinnittyneenä limakalvon poimun eli kielijänteen (lat. frenulum linguae) välityksellä suuontelon pohjaan. Koiralla kielen dorsaalipinnalla voidaan erottaa keskellä uurre, joka jakaa kielen kahteen puoliskoon. Myös kielen sisälle jatkuu uurteen kohdalla väliseinä. Kieli muodostuu kielen sisäisistä lihaksista ja kieltä kallon rakenteisiin liittävistä lihaksista. Hevosella on lihasten lisäksi kielen dorsaalipuolella rustoa (lat. cartilago dorsi linguae), joka vahvistaa kielen rakennetta. Kieltä liittävät lihakset ovat yhdistyneet alaleukaluuhun, ohimoluuhun sekä kieliluuhun. Kielen lihaksia hermottaa kielen liikehermo, joka on kahdestoista aivohermo. Kielen pintaa verhoaa keratinisoitunut kerrostunut levyepiteeli, jonka pinnassa on erilaisia kielinystyjä. Makusilmuja, jotka aistivat makua, on lehti-, sieni- ja vallinystyissä.

Kieleen liittyvät sairaudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kieleen voi tulla suusyöpä kielikarsinooman muodossa esimerkiksi tupakoinnin sekä runsaan alkoholin käytön seurauksena. [2] Kielessä voi myös esiintyä leukoplakioita, jotka saattavat edeltää syövän kehittymistä.[3]

Mansikkakieli on tavanomainen oire tulirokossa.[4]

Kieleen ilmaantuvaa tulehdusta nimitetään glossiitiksi.[5]

  • Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. (Suomenkielinen oppikirja) Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1
  1. Hautamäki, Tarja: Laulajan opas. Sivu 50.
  2. Stina Syrjänen, Anna-Lisa Söderholm ja Tellervo Aho: Käypä hoito:Suusyöpä, potilasversio 2.4.2007. Duodecim: Teveyskirjasto. Viitattu 13.5.2007.
  3. Leukoplakia
  4. Sairaslapsi.com (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Tohtori.fi
  6. Wiik, s. 26–32.