Kielen synty

Kielen synty viittaa teorioihin siitä, milloin ja miten ihmisen kielikyky eli ainakin osittain synnynnäinen kyky oppia kieltä on kehittynyt.

Teorioita kielikyvyn synnystä on periaatteessa kahdenlaisia. Ensimmäinen on generatiivisen kielitieteen teoria, jonka mukaan kielikyky perustuu "kielielimeen" eli "universaalikielioppiin" tai "kielenomaksumislaitteeseen". Sen väitetään olevan geneettisesti määräytynyt mielen moduuli, joka kehittyi vaiheittain normaalin luonnonvalinnan muovaamana. Noam Chomskyn mukaan kielielintä voidaan siis pitää osana ihmisen biologiaa. Chomsky ei ole esittänyt vahvoja oletuksia kielielimen synnystä, vaan esittänyt mahdollisuuksiksi mutaatiota tai toistaiseksi tuntemattomia fysikaalisia periaatteita. Toinen teoria kielen synnystä on funktionaalinen eli kognitiivinen kielitiede, joka ei pidä kielielintä välttämättömänä.

Keskeisiä aihepiiristä kirjoittajia ovat olleet Steven Pinker, Paul Bloom, James Hurford ja Simon Kirby.

Varhaiset teoriat

Kielen synnystä on aikojen kuluessa esitetty ahkerasti monenlaisia teorioita. Tanskalainen kielitieteilijä Otto Jespersen (1860–1943) ryhmitteli vuonna 1922 yleisimmät syntyteoriat viiteen ryhmään. Näitä teorioita pidetään nykyisin spekulatiivisina ja rajoittuneina, eikä niillä ole enää juurikaan kannatusta.

1. Puhe syntyi ihmisten jäljitellessä ympäristön, etenkin eläinten, ääniä.
2. Puhe syntyi ihmisten vaistomaisista äännähdyksistä, joiden takana oli kipu, viha tai muut tunteet.
3. Puhe syntyi ihmisten reagoidessa ympäristönsä tarjoamiin virikkeisiin ja tuottaessa spontaanisti äännähdyksiä, jotka jotenkin heijastivat ympäristöä tai olivat sen kanssa sopusoinnussa.
4. Puhe syntyi ihmisten yhteistyössä käytettyjen rytmikkäiden murahdusten kehittyessä rytmikkääksi lauluksi ja sitä kautta kieleksi.
5. Puhe syntyi rakkauden, leikin, runollisuuden ja laulun äänien pohjalta.

Aiheesta muualla

• Hannu Reime: Maailman kielet 5: Kielen synty.
• Mikko Korhonen; Kielen synty 1994. WSOY.