Khe Sanhin taistelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Khe Sanhin taistelu
Osa Vietnamin sotaa
Kartta Khe Sanhin tukikohdan ympäristöstä.
Kartta Khe Sanhin tukikohdan ympäristöstä.
Päivämäärä:

21. tammikuuta –
1. huhtikuuta 1968

Paikka:

Khe Sanh, Etelä-Vietnam

Lopputulos:

epäselvä

Osapuolet

 Pohjois-Vietnam

 Yhdysvallat

Komentajat

Võ Nguyên Giáp

William Westmoreland

Tappiot

10 000–15 000 kaatunutta, kadonnutta ja haavoittunutta

205–475 kaatunutta ja 1 600 haavoittunutta

Khe Sanhin taistelu oli Vietnamin sodan aikana 21. tammikuuta – 1. huhtikuuta 1968 käyty taistelu Yhdysvaltojen ja Pohjois-Vietnamin joukkojen välillä Khe Sanhin tukikohdan hallinnasta lähellä Etelä-Vietnamin ja Pohjois-Vietnamin vastaista demilitarisoitua vyöhykettä. Taistelua voidaan näkökannasta riippuen pitää kumman tahansa voittona tai tappiona. Yhdysvalloissa Khe Sanh ja Tet-hyökkäys merkitsivät kuitenkin selvää asennemuutosta Vietnamin sotaa kohtaan ja siinä maan osallisuuden vähenemistä.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kukkula pohjoinen 881 ja merijalkaväen sotilaita.

Yhdysvaltain erikoisjoukot perustivat tukikohtansa lähelle Khe Sanhin kylää elokuussa 1962. Tukikohdat olivat osa Military Assistance Command, Vietnamin (MACV) komentaja kenraali William Westmorelandin strategiaa useista toisiinsa yhteyksissä olevista tukikohdista Pohjois- ja Etelä-Vietnamin vastaisella demilitarisoidulla rajalla. Tukikohtien tarkoitus oli estää kommunistien soluttautuminen etelään demilitarisoidun vyöhykkeen kautta. Tukikohdat eivät itsessään pysäyttäisi vihollista, mutta niihin sijoitettujen joukkojen oli mahdollista kutsua etelään liikkuvia vihollisosastoja vastaan ilmaiskuja js ne käyttivät vihollisen havaitsemiseen esimerkiksi liikkeentunnistimia. Erikoisjoukkojen tiedusteluosastot (Study and Observation Groups eli SOG) käyttivät lisäksi Khe Sanhin tukikohtaa operaatioissaan kommunistien liikehdinnän valvomisessa Laosin puolella. Huhtikuussa 1966 Khe Sanhiin sijoitettiin merijalkaväen pataljoona, joka komennettiin kuusi kuukautta myöhemmin rakentamaan toinen tukikohta erikoisjoukkojen tukikohdan yläpuolelle sen läheisyyteen. Uuteen tukikohtaan sijoitettiin jälleen pataljoona ja keväällä 1967 se oli vahvistettu rykmenttivahvuuteen nimellä III Marine Amphibious Force.[1]

Vuonna 1967 erikoisjoukot alkoivat myös havaita lisääntynyttä liikennettä kommunistien käyttämällä Hồ Chí Minhin huoltotielle. Kenraali Westmoreland uskoi kommunistien yrittävän toistaa Điện Biên Phủn taistelun Khe Sanhissa.[1] Khe Sanhin maantiede muistuttikin huomattavasti Điện Biên Phủta, jossa Võ Nguyên Giáp oli ottanut voiton ranskalaisista vuonna 1954. Molemmat paikat olivat syrjäisiä linnoitettuja tukikohtia kukkulalla lähellä Laosin vastaista rajaa ja niitä ympäröivät vanhat plantaasit ja viidakko, mikä suosi kommunistien käyttämää sissitaktiikkaa.[2] Kommunistien strategiaan kuului puolestaan amerikkalaisten houkuttelu juuri tällaiseen maastoon pois tiheästi asutetuilta alueilta etelässä. Westmoreland vahvisti Khe Sanhin puolustuksia laajentamalla sen lentokenttää Lockheed C-130 Hercules-lentokoneille, sekä 30 kilometrin kantaman 175 mm tykeillä Camp Carrollissa 20 kilometrin päässä Khe Sanhista. Huhtikuussa 1967 merijalkaväen partio väijytettiin Khe Sanhin ulkopuolella ja heitä tukemaan lähetetyt joukot kärsivät raskaita tappioita M16-kiväärien jumiutuessa. Tapaus johti myöhemmin muutoksiin kiväärissä, jotka paransivat sen suorituskykyä. Huhtikuun ja maaliskuun välillä merijalkaväki teki useita hyökkäyksiä kommunistien hallussaan pitämille kukkuloille Khe Sanhin ympäristössä. 160 miestä menetettiin kaatuneina, mutta merijalkaväen onnistui tuhota kokonainen Pohjois-Vietnamin armeijan rykmentti ja rakenteilla ollut tykistön asema. Nämä ja muut vuonna 1967 käydyt yhteenotot vakuuttivat Westmorelandin siitä, että merijalkaväki pystyi selviytymään ylivoimaisenkin vihollisen kanssa ilmatuen ja huollon avulla. Westmoreland vakuutti Lyndon B. Johnsonin hallinnon näkökannastaan ja amerikkalaisten tukikohtia demilitarisoidun vyöhykkeen lähistöllä ja etenkin Khe Sanhissa päätettiin laajentaa.[1]

Taistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merijalkaväen tarkka-ampuja Khe Sanhissa.

Illalla 2. tammikuuta 1968 merijalkaväen tiedusteluosasto kohtasi kuuden upseerin muodostaman pohjoisvietnamilaisen joukon, joista surmansa sai viisi. Westmoreland piti ryhmää tiedusteluosastona, joka oli merkki kommunistijoukkojen hyökkäysvalmisteluista alueella. Giáp olikin siirtänyt alueelle demilitarisoidun vyöhykkeen kautta kaksi divisioona, divisioonat 325 ja 320, joita tuki panssaroitu rykmentti, kaksi tykistörykmenttiä ja 304. divisioona Laosista.[1] 304. divisioona oli sama, joka oli ottanut voiton ranskalaisista Điện Biên Phủssa.[2] Yhteensä kommunisteilla oli reservin joukot mukaan luettuna 20 000−30 000 sotilasta. Tammikuun puolivälillä Khe Sanhin ympäristön kukkuloita puolusti 3 000 merijalkaväen sotilasta, jotka oli sijoitettu niiden korkeuden mukaan nimetyille kukkuloille 950, 881, 861 ja 558. Itse Khe Sanhin tukikohtaa puolusti toiset 3 000 merijalkaväen sotilasta. Puolustavien joukkojen osastoilla oli käytössään kranaatinheittimiä ja 105 mm haupitseja. Tukikohdan ainoa huoltotie Route 9 oli kommunistien katkaisema, mutta merijalkaväkeä huollettiin ilmasta. Aamulla 20. tammikuuta amerikkalaisten eteläisen ja pohjoisen 881 kukkulan välillä kulkenut amerikkalainen partio väijytettiin ja 7 sotilasta sai surmansa. Heidät määrättiin vetäytymään takaisin eteläiselle 881 kukkulalle, joka suuremman hyökkäyksen pelossa Khe Sanhin tukikohdan ohella asetettiin hälytysvalmiuteen. Seuraavana yönä kommunistien puolelta saapunut sotilaskarkuri kertoi hyökkäyksen seuraavan puoli yhdeltä aamuyöstä ja hyökkäys kohdistuisi eteläistä 881 kukkulaa ja 861 kukkulaa vastaan. Niiden puolustuksia vahvistettiin kahdella M50 Ontos -vaunulla, miinoilla ja piikkilangalla.[1]

Presidentti Lyndon B. Johnson Khe Sanhin pienoismallin ääressä helmikuussa 1968.

Karkurin tarinan mukaisesti pohjoisvietnamilaisten hyökkäys alkoi yöllä ja sen kohde oli kukkula 861. Putkimiinoja käyttäen kommunistit raivasivat läpi tien merijalkaväen etupuolustusasemiin ja valtasivat ne kello viiteen mennessä. Merijalkaväki sai kuitenkin vallattua asemansa takaisin. Puoli kuuden aikoihin pohjoisvietnamilaiset aloittivat Khe Sanhin tukikohdan tulituksen tykistöllä ja raketinheittimillä. Tukikohdan ammusvarasto sai osuman ja räjähti, minkä jälkeen sen puolustajilla oli puutetta ammuksista. Lisäksi räjähdys päätyi etusivun uutisiin Yhdysvalloissa ja tilanteesta huolestunut presidentti Johnson vaati tunnittaisia tilannepäivityksiä taistelusta. Puoli seitsemän aikoihin pohjoisvietnamilaiset hyökkäsivät Khe Sanhin kylään ja vaikka hyökkäys torjuttiin tykistön avulla, paikalliset asukkaat pakenivat. He pyrkivät ensin merijalkaväen asemiin, jonne heitä ei päästetty sabotaasin pelossa. Noin 3 000 kyläläistä yritti paeta Route 9 pitkin Dong Haa kohti, mutta perille asti heistä pääsi vain 1 432. Khe Sanhin lentokenttä oli vahingoittunut vihollisen tulituksessa, mutta C-130-lentokoneiden oli edelleen mahdollista laskeutua sille ja niiden mukana tuotiin tarvikkeita, kuten tykistön ammuksia. Kenraali Westmoreland oli henkilökohtaisesti ilmavoimien operaatioiden komennossa ja valitsi ilmaiskujen kohteet. Boeing B-52 Stratofortress -pommikoneet tekivät lentoja alueen yllä kolmen tunnin välein ja maaliskuun loppuun mennessä ne olivat tiputtaneet alueelle 60 000–75 000 tonnia räjähteitä.[1]

Yhdysvaltain laivaston Douglas A-4F Skyhawk laukaisee raketteja Khe Sanhin yllä.

21. tammikuuta–5. helmikuuta pohjoisvietnamilaiset tekivät useita pienimuotoisia hyökkäyksiä kukkula 861A:ta vastaan ja 5. helmikuuta he valtasivat osan kukkula 861:tä. Seitsemän merijalkaväen sotilasta sai surmansa, mutta heidän onnistui vallata menettämänsä alue takaisin kyynelkaasun, tykistön ja ilmaiskujen tukemana. 7. helmikuuta pohjoisvietnamilaiset valtasivat Lang Vein erikoisjoukkojen tukikohdan noin 10 kilometrin päässä Khe Sanhista ja 8. helmikuuta he hyökkäsivät kukkulaa 64 vastaan vain hieman Khen Shahin tukikohdan ulkopuolella. Hyökkääjät tuhosivat puolustajien bunkkereita kasapanoksilla ja singoilla ja puolustajien vahvistuksien saapuessa 21 merijalkaväen sotilasta oli kuollut ja 4 kadonnut. Vakavasti haavoittuneita oli 26 ja vain yksi oli selvinnyt haavoittumatta lainkaan. 25. helmikuuta 29:n miehen partio törmäsi kommunistien bunkkeriin ja juuttuivat vihollisen tuleen. Amerikkalaiset eivät kyenneet lähettämään joukkoja heitä pelastamaan ja heidät määrättiin pakenemaan kykyjensä mukaan, mutta vain kolme partion sotilaista palasi omiin asemiinsa. Kommunistit alkoivat vetää joukkojaan pois Khe Sanhista 6. maaliskuuta ja kolme päivää myöhemmin alueella oli enää muutama tuhat heidän sotilastaan. Khe Sanhin taistelu sai virallisen päätöksensä Operaatio Scotlandin päättyessä. Route 9 avattiin operaatio Pegasuksella 8. huhtikuuta ja 9. huhtikuuta oli ensimmäinen päivä, jolloin Khe Sanhiin ei kohdistunut vihollisen tykkitulta.[1] Tukikohdan piiritys oli ohi mutta taistelut aluetta puhdistaneiden merijalkaväen ja kommunistien joukkojen välillä jatkuivat vielä sen jälkeenkin. Esikunnassa päätettiin lopulta olla ottamatta riskiä toisesta kalliiksi tulevasta piirityksestä ja tukikohdasta päätettiin luopua.[2] Tukikohta hylättiin 26. kesäkuuta 1968.[1]

Seuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalaisten tappioista Khe Sanhissa on annettu erilaisia arvioita. Virallisen lukeman mukaan 205 merijalkaväen sotilasta kaatui ja yli 1 600 haavoittui. Khe Sanhin tukikohdan sotilaspastorin Ray W. Stubben mukaan kuolleita oli 475. Etelä-Vietnamin armeijan joukot kärsivät tuntemattoman määrän tappioita Khe Sanhin kaakkoispuolella ja surmansa sai lisäksi 1 000–1 500 montagnardia. Pohjois-Vietnamin armeija kärsi arviolta 10 000–15 000 miehen tappiot. Suuri valtaosa heistä sai surmansa ilmapommituksissa ja tykistötulessa. Paikalla tehtiin myös virallinen ruumiiden laskenta, jonka tulos oli 1 602 kaatunutta pohjoisvietnamilaista. Pohjois-Vietnamin armeijan virallinen luku sen tappioksi on 2 270, mutta on epäselvää kuuluvatko taistelussa kadonneet tähän lukuun. Khe Sanhin taistelu ja Tet-hyökkäys herättivät sodan vastustusta Yhdysvalloissa ja hyökkäystä ja Khe Sanhin taistelua voidaankin pitää sodan käännekohtana, jonka jälkeen Yhdysvaltojen osallistuminen sotaan alkoi vähetä.[1]

Giápin mukaan kommunistien tavoite ei ollut vallata Khe Sanhin tukikohtaa ja hän piti taistelua Pohjois-Vietnamin voittona. Jos Giápin näkemys taistelun tavoitteista hyväksytään, voidaan sitä pitää onnistuneena operaationa sitoa amerikkalaisten joukkoja muualta Etelä-Vietnamista, jonne Pohjois-Vietnam hyökkäsi Tet-hyökkäyksen aikana. Vietnamin armeijan selonteossa 20 vuotta taistelun jälkeen osoitetaan kuitenkin myös useita epäonnistumisia. Yhtenä tavoitteena oli esimerkiksi ollut tuhota ”useita” amerikkalaisten pataljoonia, missä ei onnistuttu. Epäonnistumisista syytettiin esikunnan virheellisiä käsityksiä sen omien joukkojen suorituskyvystä ja taistelujen valmistelujen puutteellisuutta. Amerikkalaisten tavoitteena oli puolestaan ollut pitkään sitoa kommunistit taisteluun, jossa heille voitaisiin aiheuttaa tappioita suuremmassa mittakaavassa, kuin mitä he voisivat korvata. Eversti David E. Lowndsin mukaan taistelussa tuhoutui kaksi Pohjois-Vietnamin armeijan divisioona ja jos Giápin tavoitteena oli ollut uusia hänen voittonsa Điện Biên Phủnssa, voidaan taistelua pitää myös Pohjois-Vietnamin tappiona.[1] Taistelun jälkeen kenraali Westmorelandin korvasi MACV:n johdossa kenraali Creighton Abrams.[2]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j Spencer C. Tucker: The Encyclopedia of the Vietnam War, s. 579–583. (Toinen painos) ABC-CLIO, 2011. ISBN 978-1-85109-960-3 (englanniksi)
  2. ↑ a b c d The Vietnam War: The Definitive Illustrated History, s. 200–205. DK, 2017. ISBN 978-1-4654-5769-1 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vietnamin sodan taistelut

Ap Bac – Tonkininlahden välikohtaus – Bình Gia – Vung Be – Đồng Xoài – Operaatio Starlite – Gang Toi – Ia Đrăng – Operaatio Hastings – Operaatio Masher – A Shau – Xa Cam My – Đức Cơ – Long Tần – Operaatio Attleboro – Operaatio Cedar Falls – Tra Binh Dong – Operaatio Bribie – Operaatio Junction City – Operaatio Union – Kukkula 881 – Union II – Ong Thanh – Dak To – Tet-hyökkäys – Khe Sanh – Ensimmäinen Saigonin taistelu – Hue – Lang Vei – Kham Duc – Operaatio Speedy Express – Operaatio Dewey Canyon – Toinen Têt-hyökkäys – Hamburger Hill – Binh Ba – Snuol – Operaatio Tailwind – Operaatio Chenla I – Operaatio Ivory Coast – Operaatio Lam Son 719 – Operation Chenla II – Ban Dong – FSB Mary Ann – Pääsiäishyökkäys 1972 – 1. Quảng Trị – Loc Ninh – An Lộc – Kontum – 2. Quảng Trị – Svay Rieng – Phuoc Long – Buôn Ma Thuột – Operaatio New Life – Xuân Lộc – Truong Sa – Toinen Saigonin taistelu – Operaatio Linebacker I – Operaatio Linebacker II
Auktoriteettitunnisteet: Kansalliset Muokkaa Wikidatassa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Khe_Sanhin_taistelu&oldid=22568483”