Keskustelu:Venetsian biennaali
Esittävää taidettako?
[muokkaa wikitekstiä]Lisäyksissä Suomen osallistumisissa mainittu taiteilijat, mutta ei sitä mitä teoksia oli esillä. Esittävissä taiteissa usein mainitaan vain nimet, mutta tässä olisi myvä mainita jotain siitä, mitä oli esillä. Lähteistä löytynee tietoa.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 27. tammikuuta 2016 kello 21.52 (EET)
Ensimmäiset suomalaiset
[muokkaa wikitekstiä]Ensimmäisistä suomalaisista biennaalitaiteilijoista todetaan: "He eivät siis edustaneet Suomen suurruhtinaskuntaa biennaaleissa." Käsitykseni on, että jos joku henkilö Suomesta osallistuu johonkin tapahtumaan ulkomailla, hän edustaa silloin Suomea.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 11. toukokuuta 2016 kello 10.54 (EEST)
Taulukoksi
[muokkaa wikitekstiä]Muunsin artikkelin kappaleen Suomalaiset taiteilijat Venetsian biennaalin Aalto-paviljongissa ja Pohjoismaisessa paviljogissa taulukoksi. Itse asiassa tämän voisi muuntaa aiheeksi Suomalaiset taiteilijat Venetsian biennaalissa, eli siihen voisi lisätä suomalaiset taiteilijat 1909 ja 1914, sekä säännöllisempi osallistuminen 1954 alkaen. Myös Apertoon ja muihin näyttelyn osiin osallistuneita suomalaisia taiteilijoita voisi lisätä. Tietolähteitä pitäisi olla aiheesta saatavana.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 11. toukokuuta 2016 kello 12.31 (EEST)