Keskustelu:Tikanheitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tikkojen ja muiden vastaavien välineiden laillisuudesta julkisella paikalla

[muokkaa wikitekstiä]

Tämä välineiden laillisuuskesksutelu koskee myös petankkikuulien laillisuutta. Yhdistin tähän keskustelun sivulta keskustelu:Petankki. --Aulis Eskola 22. huhtikuuta 2008 kello 11.13 (UTC)


10 § 3. momentti:

"Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei koske esineitä tai aineita, joiden hallussapito on työtehtävän tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi tarpeen."[1]

Ja hallituksen esitys 20/2002

"3 momentti. 1 ja 2 momentissa lueteltuja esineitä voisi pitää hallussa yleisellä paikalla, jos hallussapito perustuu työtehtävään tai siihen on muu hyväksyttävä syy. Hyväksyttävä syy on arvioitava tapauskohtaisesti. Toisen vahingoittamista varten valmistettujen esineiden ja aineiden hallussapidolle voi olla hyväksyttävä syy ainoastaan poikkeustapauksissa. Tällaisia esineitä ovat esimerkiksi tikarit, toisen vahingoittamiseen tarkoitetut miekat sekä ketjusta tai kaapelista valmistetut lyömäaseet. Hyväksyttävä syy näiden hallussapitoon yleisellä paikalla voi olla esimerkiksi keräilykokoelmaan liittäminen tai näyttelyssä pitäminen. Jos esineen tai aineen hyväksyttävä käyttö tapahtuu pääasiallisesti yleisillä paikoilla, voidaan sen hallussapito katsoa tapahtuvaksi ilman hyväksyttävää syytä vain silloin, kun hallussapito tapahtuu normaalista selvästi poikkeavissa olosuhteissa. Tällainen esine on esimerkiksi pesäpallomaila. Itsepuolustustarkoitusta ei voida pitää hyväksyttävänä syynä minkään 1 tai 2 momentissa mainitun esineen tai aineen hallussapitoon." (korostus lisätty)[2]

Samulili 22. huhtikuuta 2008 kello 08.33 (UTC)

Mitä tulkitsemista on, jos kirjoittaa lakipykälän tekstiin: "Seuraavien toisen vakavaan vahingoittamiseen tarkoitettujen tai siihen soveltuvien esineiden tai aineiden hallussapito yleisellä paikalla on kielletty: 3) tikat, kuulat ja muut näihin rinnastettavat heittämiseen soveltuvat esineet; Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei koske esineitä tai aineita, joiden hallussapito on työtehtävän tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi tarpeen."?--kalamies 22. huhtikuuta 2008 kello 09.59 (UTC)
keskustelu:Petankki, keskustelu on nyt hajaantunut kahtia, mutta kuten tuolla toisella sivulla totesin muokaus on aiheellinen, jos käy selväksi, että niitä saa asiallisesta syystä pitää mukana myös julkisella paikalla. Mutta tieto on tosiaan trivialuonteinen, ja jos muut ovat sitä mieltä, että se on turha, ymmärrän näkökannan, enkä viisti tietoa artikkeliin lisätä--kalamies 22. huhtikuuta 2008 kello 10.14 (UTC)
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612 Järjestyslain 10§ 3. momentti on melko selvää luettavaa. Sen perusteella voidaan ottaa julkiselle paikalle rettelöimään tulleilta kaikenlaista ihmisten vaihgoittamiseen soveltuvaa tavaraa pois. Samulilin perusteet eivät ole vielä oikein selvinneet, miksi tikkojen ja kuulien rinnastus puukkoihin uudessa järjestyslaissa olisi jotenkin pätemätön.
Erikseen voidaan keskustella siitä, onko tämän suuntaiset yksityiskohdat tarpeellisia Wikipediassa. Mutta nythän keskusteltiin lähinnä onko kielletty vai eikö ole kielletty. (Tämä asia mainitaan myös kohdassa "tiesitkö että".) --Aulis Eskola 22. huhtikuuta 2008 kello 11.07 (UTC)
Puukkojen erosta tikkoihin ja kuuliin, katso hallituksen esitys. Samulili 22. huhtikuuta 2008 kello 11.15 (UTC)
Jos esineen tai aineen hyväksyttävä käyttö tapahtuu pääasiallisesti yleisillä paikoilla, voidaan sen hallussapito katsoa tapahtuvaksi ilman hyväksyttävää syytä vain silloin, kun hallussapito tapahtuu normaalista selvästi poikkeavissa olosuhteissa. Tällainen esine on esimerkiksi pesäpallomaila. Lakiesitys / yksityiskohtaiset perustelut Eli ajatellaan, että tässä esityksessä pesäpallomailaan voisi rinnastaa tavanomaisia tikan ja petankkikuulien luonteisia harrastusvälineitä, joita toki voi käyttää vahingoittamiseenkin. Ehkä sitten tavanomaisia hyvin vaarallisia työvälineitäkin: kirves, vasara ja leipäveitsi. Esityksessä korostettaisiin ilmeisesti linjaa, jolla lakia lähdetään tulkitsemaan: ei lähdetä kriminalisoimaan tikkoja ja petankkikuulia muuta kuin jos joku laahaa niitä mielenosoituksiin mukaan tms.? Kyseinen ajatus ei ole ilmeisesti saanut sijaa lakitekstissä juuri missään muodossa, vai? --Aulis Eskola 22. huhtikuuta 2008 kello 11.26 (UTC)
Maallikkona tulkitsen, että lain esityöt jakavat esineet kolmeen osaan: toisten vahingoittamiseen tarkoitetut esineet, muut esineet, ja pääasiallisesti julkisilla paikoilla käytettävät esineet. Kirves, vasara ja leipäveitsi kuuluvat varmaankiin muhin esineisiin. Niiden hallussapito lie sallittua ainakin niissä tapauksissa, joissa muiden vahingoittamiseen tarkoitettujenkin esineiden, mutta ei aivan yhtä laajasti kuin pääasiallisesti julkisilla paikoilla käytettävien esineiden.
Tämä ajatus ei nähdäkseni ole laissa sen selkeämmin, kuin että sanotaan hallussapidon olevan sallittua "muun hyväksyttävän syyn vuoksi". Lain esitöillä on kuitenkin tässä tapauksessa lähes lain asema. Kirveitä ja vasaria saa luonnollisesti pitää hallissa "työtehtävän -- vuoksi", jos niitä työssään käyttää.
Huomattavaa on, että vain sellaisista esineistä, joita käytetään pääasiallisesti julkisella paikalla (ei leipäveitsi) sanotaan, että niiden hallussapidon voidaan katsoa "tapahtuvaksi ilman hyväksyttävää syytä vain silloin, kun hallussapito tapahtuu normaalista selvästi poikkeavissa olosuhteissa".
Totean lopuksi, että jos haluaa sanoa jonkin asian olevan kiellettyä eikä asia ole lain ja sen esitöiden puolesta hyvin selvä eikä asia käy järkeen, tulisi kiellolle saada lähde, jossa arvovaltainen taho esittää kieltävän tulkinnan. Samulili 22. huhtikuuta 2008 kello 11.54 (UTC)
Olisiko käypä muotoilu silloin tämän: "Tikkojen hallussapito yleisellä paikalla on Suomessa kielletty järjestyslain perusteella, ilman erityistä hyväksyttävää syytä" sijaan tämä: "Tikkojen hallussapito yleisellä paikalla on Suomessa kielletty järjestyslain perusteella normaalista selvästi poikkeavissa olosuhteissa"? Tässä taitaa olla sitä ongelmaa, että juuri tuollaista ei löydykään järjestyslaista, mutta lakiesityksestä noita perusteluja voisi ollakin tälle muotoilulle... --Aulis Eskola 22. huhtikuuta 2008 kello 11.38 (UTC)
Käy minulle.--kalamies 22. huhtikuuta 2008 kello 13.21 (UTC)
Amerikkalaisista lakisarjoista on tuttu tämä lausahdus: "The truth, the whole truth, and nothing but the truth." Pitää siis puhua totta. Sen lisäksi, että kertoo tosia asioita, ei saa lisätä epätosia asioita. Ja lopulta on kerrottava koko totuus, ei vain osaa siitä. Tuo muotoilu täyttää tästä hyvästä, myös Wikipediaan sopivasta ohjenuorasta, mielestäni vain kaksi ensimmäistä. Jää kertomatta se, mitä tarkoittaa poikkeava olosuhdem ja ennen kaikkea se, mikä ei ole poikkeavaa. Asiasta voi jopa syntyä sellainen mielikuva, että darts-tikkoja kotoa pubiin kantava henkilö saattaisi olla rikollinen. Ja kuten alempana on todettu, saman asian voisi todeta hyvin, hyvin monesta muustakin esineestä. Sinänsä voi pitää hassuna sitä, että Suomen järjestyslaki mainitsee esimerkkinä nimenomaan tikan (näitä kuuluisia "Floridassa on kiellettyä pitää samoja kalsareita jalassa yli kolmea päivää peräkkäin"-juttuja), mutta tällaisen asian toteaminen olisi myös jossain määrin Suomi-keskeistä. Samulili 22. huhtikuuta 2008 kello 13.33 (UTC)
Vaikka laissa tai edes hallituksen esityksessä ei suoraan sanotakaan, eiköhän sellaisten esineiden kuljettaminen julkisen paikan kautta sinne, missä niitä laillisesti käytetään, ole täysin "hyväksyttävä syy". Epäilemättä pesäpallomailankin saa kantaa kotoa tai koulusta katuja pitkin pallokentälle ja takaisin. Aivan laillisesti niitä, samoin kuin puukkoja ja kirveitä, myydään kaupoissakin, ja tuskinpa laki kieltää ostajaa kuljettamasta niitä vaikka jalkaisin kaupasta kotiin. Ja onhan ne myös muuton yhteydessä saatava kuljetuksi uuteen asuntoon. Tosin tällaisissakin tapauksissa järjestyslaissa tarkoitetut esineet on epäilemättä syytä pitää laukussa tai kassissa poissa näkyvistä. -KLS 22. huhtikuuta 2008 kello 13.49 (UTC)
Totta kai se on hyväksyttävä syy, mutta kyse on siitä, mitä artikkelissa kerrotaan ja miten sen voi ymmärtää. Samulili 22. huhtikuuta 2008 kello 13.50 (UTC)

Yleisesti kiinnostavaa mikä on ase ja mikä tuövälinen: missä kohdin menee hallussapitopuolella raja puukon työvälinekäytöllä ja puukon asekäytöllä. (Käyttöpuolella tietenkin siinä, lyökö sen pystyyn puuhun vain kaverin selkään.) Muistan vaan joskus nuorena poikana leirinuotiolla saaneeni kimppuuni joukon aikuisia, jotka vaativat viemään pois puukon, jota käytin täysin rauhallisesti ajankuluksi vuoleskeluun ja eväiden paistelussa leikkuuvälineenä. Olin äimänkäkenä, kun joku tuota maalaispojalle työkaluksi mieltyvää esinettä väitti laittomaksi aseeksi. (PS. en ole kotoisin pohojanmaalta ;) ) --Aulis Eskola 22. huhtikuuta 2008 kello 11.35 (UTC)

IW-linkit / keihäänheitto

[muokkaa wikitekstiä]

Botit tunkevat takaisin virheellistä keihäänheittolinkkiä (en javelin). Mites tuo kierre saadaan katkaistua? Pitääkö kaikkia linkittyneitä wikejä käydä ronkkimassa?! --Aulis Eskola 15. joulukuuta 2011 kello 17.59 (EET)[vastaa]

Juu, tai sitten voi tehdä bottipyynnön. Estin bottimuokkaukset siksi aikaa että operaatio on ohi. --Alcedoatthis 15. joulukuuta 2011 kello 18.03 (EET)[vastaa]
Aloitin virheellisten iw-linkkien poistotavoista yleistä keskustelua käytäntö-Kahvihuoneessa, tämähän ei ole mitenkään vallan ainutlaatuinen tapaus ja olisi kiva saada vinkkejä tekniikkavelhoilta. Bottipyyntö tuntuu vähän raskaalta aseelta moisen ongelman kanssa, kevyempiäkin vaihtoehtoja toivoisi olevan. – Haltiamieli 15. joulukuuta 2011 kello 20.39 (EET)[vastaa]

Tikkojen ja muiden vastaavien välineiden laillisuudesta kertomisen tarpeellisuus

[muokkaa wikitekstiä]

Juu, ja joka tapauksessa kyse on silkasta triviasta jonka paikka ei muutenkaan ole artikkelissa --albval 22. huhtikuuta 2008 kello 08.36 (UTC)

Jos teksti muotoillaan asiallisesti, niin että käy selväksi, että ns "huvin vuoks" ei tikkojen kanssa saa kadulla heilua, mutta erityisellä/aiheellisella syyllä niitä saa toki pitää mukana, se on mielestäni ihan asiallinen lisäys. Mutta toki se on trivialuonteinen, ja jos kukaan muu ei tietoa artikkeliin kaipaa, en halua sitä lähteä lisäämään.
Samalla logiikalla maininta järjestyslaista pitäisi sitten lisätä mm. artikkeleihin kirves, naskali, kakkosnelonen, halko ja niin edelleen. Ei niidenkään kanssa saa huvin vuoksi juhannusjuhlissa heilua. --albval 22. huhtikuuta 2008 kello 10.20 (UTC)
Puukon ja ampuma-aseiden hallussapitokysymykset voisivat olla ainakin merkittäviä esitettäväksi ao kohdissa.
Pilke muka julkisella paikalla tuskin on ongelma (ainakaan silmäkulmassa), mutta entäs klapit?! ;) --Aulis Eskola 22. huhtikuuta 2008 kello 13.42 (UTC)
Samaa mieltä, että ilman tuota triviaakin pärjätään. Tuon trivian voisi niin moneen muuhunkin artikkeliin sitten lätkäistä. --Duke 22. huhtikuuta 2008 kello 10.28 (UTC)