Keskustelu:Töyhtökiuru

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rariteettikomitea ei ole käsitellyt Inarin havaintoa vuodelta 2007, joten se ei ole julkaisukelpoinen, ainakaan vielä. Tikkakit 27. syyskuuta 2007 kello 17.04 (UTC)

Pitää paikkaansa, vaan mikä mahtaa olla Wikipedian käytäntö? Myös iberiantiltaltti, amerikanhuitti, siperiansirri, savannihaikara ja kiinanriisihaikara odottavat RK:n päätöstä ja ne ovat sentään lajiensa ensihavainnot Suomesta. Inarin kiurua ovat käyneet bongaamassa ja kuvaamassa sen verran nimekkäät harrastajat – itsekin tein molemmat 18.8. (vaikken nimekäs liekään) – ettei sen määrityksessä ole epäselvyyttä ja RK:n päätöksen odottaminen on sikäli pelkkä muodollisuus. Ja RK:n päätös voi hyvinkin tulla puoli vuotta havainnon jälkeen, mikä voi olla ongelma, jos artikkeleihin halutaan ajantasaista tietoa. Kyllä minustakin olisi silti ehdottomasti mainittava vahvistuksen puuttuminen aina, kun sitä odottavia havaintoja sisällytetään artikkeleihin. Töyhtökiurun kohdalla minua ei tosiasiassa juuri liikuta, mainitaanko Inarin havaintoa ylipäänsä; laitoinpa sen tuohon kun huomasin mainitun tuoreimman havainnon kohdalla, että "tuohan on vanha". Eri asia tarvitseeko tuoreinta havaintoa mainita lajin kohdalla, joka on havaittu Suomessa kymmeniä kertoja ja tullaan havaitsemaan jatkossakin. --Anshelm 27. syyskuuta 2007 kello 19.55 (UTC)
Minusta tässä tapauksessa olisi ollut hyvä toimia niin että, asian yhteyteet olisi lisätty maininta, esim. (rariteettikomitea ei ole vielä havaintoa käsitellyt), eikä poistaa asiaa. --Wipu 28. syyskuuta 2007 kello 07.09 (UTC)

Rariteettikomitea on nimenomaan aikoinaan perustettu Suomessa harvinaisten, vaikeasti määritettävien lintujen havaintojen oikeellisuuden tarkastamiseksi. Komitean työskentelyltä vie pohjan pois, jos tarkastamattomat havainnot julkaistaan ennen kuin RK on ne käsitellyt, olkoon laji Suomelle uusi tai tavallisempi harvinaisuus. Nämä julkaistut tarkastamattomat havainnot jäävät ikävä kyllä jonnekin kummittelemaan, ja asiaa huonommin tunteva lukija pitää niitä helposti tosihavaintoina. Em. töyhtökiurun osalta uskon, että havainto on oikea, mutta linjan säilyttämiseksi voisi silti odottaa sen ½-1 vuotta, kunnes havainto on julkaistu ns. virallisesti. Nuo uudet lajit Suomelle pitää tietysti esitellä Wikipediassa, mutta niissäkin pitää odottaa, kunnes havainto on tarkastettu ja julkaistu, ja vasta sitten lisätä suomalainen havainto Wikipediaan..Tikkakit 28. syyskuuta 2007 kello 15.11 (UTC)

Puhe "ennenaikaisesta julkaisusta" on sikäli absurdia, että kyllähän harvinaisuushavainnot julkaistaan lähes välittömästi esim. Bongariliiton ja BirdLifeSuomen verkkosivuilla, Tiira-järjestelmässä sekä valtakunnallisessa tai paikallisessa mediassa havainnon merkittävyydestä riippuen. Wipun ehdotus vaikuttaa hyvältä, varsinkin kun Rariteettikomitea-artikkeli on jo olemassa viittausta varten, joten asiaa ei tarvitse sen kummemmin selitellä lajikohtaisissa artikkeleissa. Näin myös vältyttäisiin "ennenaikaisilta" päivityksiltä ilman asianmukaista varausta asiaan perehtymättömien taholta, joita viive kummastuttaa. Nyt vain tarkastamaan Suomessa virallisesti tavattujen 451 lajin artikkelit – samoin kuin tietysti vahvistusta odottavien ja tarhakarkulaisten. Töyhtökiuruhan on sittemmin havaittu myös Lahden Ankkurissa 15.–25.10, joskin tuorein ilmoitettu havainto koskee edelleenkin Inarin lintua, joka on viihtynyt paikalla jo 87 vrk:n ajan (7.8.–1.11.). --Anshelm 8. marraskuuta 2007 kello 14.47 (UTC)
Eihän tieteellisessä tai muussakaan kirjallisuudessa viitata käsikirjoitukseen, vaan vasta valmiiseen julkaisuun. Tikkakit 8. marraskuuta 2007 kello 15.21 (UTC)
Vaikuttaa siltä, että minut on ymmärretty väärin. Neljännesvuosisadan lintuja harrastaneena ymmärrän kyllä RK:n merkityksen, enkä ole sitä kyseenalaistamassa. Jos kyse olisi lintutieteellisestä julkaisusta, menettelytavassa ei olisi epäselvyyttä; mutta Wikipedia ei ole lintutieteellinen julkaisu ja ongelma on siinä. Artikkelit ovat pitkälti maallikoiden tekemiä (katsopa vaikka minkä lajin kuva koreilee sieppojen heimon sivulla), joten niihin tulee ilmaantumaan tuoreita, RK:n vahvistamattomia lintuhavaintoja jatkossakin. Näin etenkin Suomen ensihavaintojen tapauksessa, jotka lähes poikkeuksetta saavat laajaa valtakunnallista mediahuomiota. Myös artikkeleita lukevat maallikot on huomioitava, jottei heidän tarvitsisi ihmetellä miksei Wikipediaan ole päivitetty tuoretta lintuhavaintoa, josta lehdessä kerrottiin kissankorkuisin kirjaimin jo aikaa sitten. Näistä syistä mielestäni ainakin merkittävimmät vahvistamattomat havainnot on jollain tavalla artikkeleissa käsiteltävä – kuitenkin siten, ettei RK-statuksesta jää epäselvyyttä. Sisällytetäänhän väliaikaistietoa monien muidenkin aihepiirien artikkeleihin – lienee yleisurheiluennätyksiäkin päivittetty ennen dopingtestien tuloksia ja IAAF:n ratifiointia, kenties jopa asiasta mainitsematta. Lyhyesti sanottuna siis: väliaikaistieto OK, kunhan se on sitä selvästi. --Anshelm 25. marraskuuta 2007 kello 02.16 (UTC)
En ole väärinymmärtänyt. Wikipedian käytäntö kieltää käyttämästä tietoa, jota ei ole ennen julkaistu [1]. Se on yksiselitteisesti sanottu. Jos julkaisemiseksi tarkoitetaan sanomalehtiuutista, jota ei ole RK:n toimesta tarkastettu, on kyseessä triviaalitieto, eli ei-vakavasti otettava tieto. Triviaalitietoa on monissa Wikipedian artikkeleissa, miksi ei sitten saisi olla lintuartikkeleissa? Onhan tuolla sieppojen artikkelissa höpötystä viskisieposta, mikä pitäisi tietenkin oikeellisuuden vuoksi poistaa artikkelista, sillä kyseessä on suomenkielen sana siepata, jota voidaan käyttää hieman eri asioita tarkoittamaan. Triviaalitiedon leviäminen Wikipediassa ei ole hyvä asia. Silloin asiaa tuntemattoman lukijan on vaikea, usein mahdoton, tietää, mikä on varmaa tutkittua tietoa tai mikä on vain sinne päin. Jos on pakko saada uunituoretta lintuasiaa julkaistuksi, niin parempi on käyttää lintuharrastajien omia sivustoja, joita on netissä jo riittävästi. Tai, huono vaihtoehto, on lisätä ko. lintuartikkelin loppuun triviaosio, jossa mainitaan tarkastamattomista havainnoista, ja selkeä maininta RK:sta www-osoitteen kera. Minun mielestäni tuo 1–2 vuoden odottelu ei ketään vahingoita. Onhan Wikipediassa artikkeleita esim. alkuräjähdyksestä ja jumalista, joiden syntyaikaa tai todellista olemista ei kukaan tiedä.

Sieppoihin vielä. Lintujen taksonomia on viime vuosina ollut käymistilassa (taas). Tällä hetkellä uusin ja kaunein nimistö on peräisin del Hoyon ym. kirjasarjasta Handbook of the Birds of the World [2]. Siinä ja samoin englanninkielisessä Wikipediassa sieppojen heimoon (Muscicapidae) luetaan kuuluviksi sieppojen lisäksi alaheimossa Saxicolinae myös mm. tutut Luscinia, Tarsiger, Monticola, Oenanthe, Saxixola ja Erithacus suvut mutta ei rastaita (Turdus), jotka muodostavat oman heimon (Turdidae). Sieppoartikkelin [huonossa) kuvassa on satakieli (Luscinia luscinia), joka on siis oikeassa paikassa, jos ja kun käytetään del Hoyon järjestelmää. BirdLife Suomen [3] sivulla on käytössä edellinen nimistö, mutta Suomen lintuatlaksessa [4] nimistö vaihdettiin kesken kaiken del Hoyoksi, mikä aiheutti sekaannusta muidenkin kuin minun päässäni. Suomenkielinen Wikipedia käyttää ilmeisesti myös del Hoyon nimistöä, mutta kuinka loogisesti? Tikkakit 25. marraskuuta 2007 kello 09.57 (UTC)

Aloita keskustelu sivusta Töyhtökiuru

Aloita keskustelu