Keskustelu:Suomen kansan vanhat runot
Tämä on keskustelusivu, jolla keskustellaan muutoksista artikkeliin Suomen kansan vanhat runot. | |
|
|
kaipaa parannusta
[muokkaa wikitekstiä]Tämä artikkeli ei tarjoa juuri muuta uteliaisuutta herättävää kuin kaksi linkkiä joilla on vähän tekemistä itse asian kanssa, Satu Apon haastatteluun Ruotsin radiossa ja Jukka Saarisen kirjoitukseen RMN Newsletterissä 7.
linkki housumatoon ja sudenkitaan: jos esittelisin muutamalla lauseella Matti Kuusen teos «Vanhan kansan sananlaskuviisaus» ei olisi nyt varsin relevantti sellainen huomautus että siinä löytyy vaikka «ei vittu vihkien parane».
linkki Saarisen Behind the textiin: lauluteksin ei tarvitse edustaa laulajan omaa murretta, keskustelu tästä veisi pitemmälle eikä kuulu lyhyeen SKVR:jen esittelyyn. –Kommentin jätti 92.107.168.244 (keskustelu)
IP-käyttäjän luonnos
[muokkaa wikitekstiä]Vieraskielisenä en näe aihetta ruveta kirjoittamaan päätekstiä, tässä vaan osviitta minkänäköinen sellainen voisi olla. Sitaatien lähde: Laulupuu. Suomen kansan tunnelmarunoutta. Toimittanut Martti Haavio. WSOY, 1952, ss. 240 – 241, parempia lähteitä ei minulla ole täällä kaukana Suomesta käytettävissä: sitaattien sisältö tulee korvaamaan omalla tekstillä, siihen löytyy varmasti parempia lähteitä. Väliotsikot minun:
Suomen Kansan Vanhat Runot eli SKVR on 34-osainen teossarja, jossa on julkaistu suurin osa talteen kirjoitetusta alkuperäisestä kalevalamittaisesta kansanrunoudesta, noin 27'500 sivuilla noin 87'500 erillistä runotekstiä. Sarjan 33 osaa julkaistiin vuosina 1908 – 1948, täydennysosa 1997.
Teossarjassa julkaistu kalevalamittainen runous on kerätty talteen nykyisen Suomen alueen lisäksi Vienan Karjalassa, Raja-Karjalassa, Aunuksessa ja Inkerissä, lisäksi Novgorodin ja Tverin karjalaisilla Venäjällä sekä Ruotsissa ja Norjassa Värmlannin savolaisperäisillä metsäsuomalaisilla. Julkaisun ulkopuolelle jäävät Viron sekä Eteläviron ja Venäjän setukaisten kalevalamittaiset runot. Muista kuin käytännöllisistä syistä aluejakoa myötäilevä julkaisutoiminta perustuu myös sen ajan hallitsevan folkloristiikan maantietellis-historialliseen menetelmään.
Kalevalamittainen kansanrunous on etupäässä laulettu säekohtaisella sävelmälle mikä erottaa sen nuoremmalta rekilauluperinteestä jossa sekä sanat että sävelmä perustuvat neljän säkeen säkeistöön.
Runot on julkaistu maantieteellisten runoalueiden ja alueiden sisällä esitetty aihepiirien mukaan. Aihepiirit on jaettu neljään pääryhmään: kertovat ja lyyrilliset runot, määrättyjen tilaisuuksien runot ja loitsut. Tarkemmin: kertovat runot (kalevalanaiheisia ja muita), lyyrilliset runot (pääosin naisten mielialoja ja tunnelmia kuvaavia), määrättyjen tilaisuuksien runot (häävirsiä, työlauluja, tuutulauluja, leikkilukuja) ja loitsut (loukkaantumat, viottumat, pistokset, puremat, puskemiset, taudit, menestys kalastuksessa, metsästyksessä, karjanhoidossa, maanviljellyksessä, rakkaudessa ja perhe-elämässä).
Varhaiset vanhojen kansanrunojen julkaisut
«Kansanrunojamme alettiin julkaista erillisiin teoksiin koottuina jo Turun romantikkojen toimesta. Siten ilmestyivät pienet, nyt suuriksi harvinaisuuksiksi muodustuneet K. A. Gottlundin vihkoset «Pieniä Runoja» vuosina 1818 ja 1821; ja vuonna 1819 toimitti Uppsalassa opiskeleva saksalainen H. R. von Schröter suomalais-saksalaisen kokoelman «Finnische Runen». Kaukana pohjoisessa suoritti yksinäisyydessään lääkäri Sakari Topelius vanhempi «Suomen Kansan Vanhojen Runojen» toimitustyön; hänen vihkosensa ilmestyivät vuosina 1821 – 1831. Itse Elias Lönnrot painatti vuosina 1829 – 1831 «Kanteleen» neljä pientä nidettä ja jatkoi sitten – jo uuden periaatteen mukaisesti – Kalevalan, Kantelettaren ja Suomen kansan muinaisten loitsurunojen toimittamisella.»
Suomen Kansan Vanhat Runot
«Syistä, jotka on jo edellä mainittu, ryhdyttiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran piirissä 1870-luvun alussa suunnittelemaan Seuran arkistoon kertyneiden 'aitojen' kansanrunojen tieteellistä julkaisemista. Asia otettiin yhä uudelleen esille; toimitussuunnitelmiä muutettiin; ja vasta vuonna 1888 pääsi ensimmäinen ohut vihko «Kalevalan toisintoja» julkisuutteen, ja toinen vihko ilmestyi vuonna 1895; mutta siihenpä laajasuuntainen työ loppuikin, epäilemättä onneksi. Asia tuli nimittäin toisessa muodossa esille vuonna 1900, jolloin Kaarle Krohn ehdotti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, että ryhdyttäisiin täydellisen, kaikki vanhat runot, so. eepilliset, lyyrilliset ja loitsurunot, käsittävän kokoelman toimittamiseen ankaran tieteellistä ohjelmaa noudattaen. Ehdotus hyväksyttiin. Työ saattaa alkaa. Ensimmäinen komea sidos pääsi julkisuuteen vuonna 1908, mutta viimeinen, 33. sidos, vasta vuonna 1948, erilaisten vaiheiden jälkeen; on ymmärrettävää, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran oli monta kertaa taisteltava miltei ylivoimaisten rahavaikeuksien kanssa voidakseen saada työn päätökseem. Jättiläisteos, noin 27'500-sivuinen «Suomen Kansan Vanhat Runot», sisältää noin 87'500 numeroa kansanrunoutta. Se on tutkijoille verraton aarreaitta. Se on henkisen perinteemme uljas monumentti.»
Suomen kansan vanhat runot, 34 nidettä, 1908 – 1948, 1997
I1-4 Vienan läänin runot, 1908-1921
II Aunuksen, Tverin- ja Novgorodin-Karjalan runot, 1927
III1-3 Länsi-Inkerin runot, 1915-1924
IV1-3 Keski-Inkerin runot, 1925-1928
V1-3 Itä- ja Pohjois-Inkerin runot, 1929-1931
VI1-2 Savon runot, 1934-1936
VII1-5 Raja- ja Pohjois-Karjalan ja Skandinavian metsäsuomalaisten runot, 1929-1933
VIII Varsinais-Suomen runot, 1932
IX1-2 Hämeen runot, 1917-1918
X1-2 Satakunnnan runot, 1933-1934
XI Etelä-Pohjanmaan runot, 1933
XII1-2 Pohjois-Pohjanmaan runot, 1934-1935
XIII1-4 Etelä-Karjalan runot, 1936-1945
XIV Uudenmaan runot, 1948
XV H. Florinuksen, K. Gananderin, E. Lönnrotin ja V. Porkan runoja, 1997
Skandinavian metsäsuomalaisten runot kuuluisivat oikeastaan liitteenä Savon runoihin.
Suomalaisen vanhan kansanrunouden antologioita
Suomen vanhaan kansanrunouteen voi tutustua kahden valikoiman avulla jossa on julkaistu joukko runojen toisintoja kielellisesti ja runomitallisesti tasoiteltuina ja selityksin varustettuina:
Suomalaista kansanrunoutta käsikirjoituksissa ja julkaisuissa 1544 – 1930, Toimittaneet E. N. Setälä, V. Tarkiainen ja V. Laurila. Suomen kansalliskirjallisuus II, Helsinki, 1935.
Vanhaa kansanrunoutta julkaistuna alkuperäisten kirjaanpanojen mukaan. Toimittaneet V. Tarkiainen ja Hertta Harmas. Suomen kansalliskirjallisuus III, Helsinki, 1943. – Sama: Suomen kansan kannel. Helsinki, 1943.
Uudempi kertovan kansanrunouden kommentoitu antologia:
Finnish Folk Poetry – Epic. An anthology in Finnish and English, edited and translated by Matti Kuusi, Keith Bosley, Michael Branch. Helsinki, 1977.
?? Neuvostoliitossa ja sittemmin Karjalassa julkaistuja antologioita
Tämän tästä--92.107.168.244 14. tammikuuta 2019 kello 07.45 (EET)