Keskustelu:Suomen Sosialistinen Työväenpuolue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eli nyt asia suunnilleen niin kuin se meni (ensin SSTP, sitten STPP), mutta en ole vielä saanut käsiini teosta josta tarkistaisin asioiden tarkan kulun(netistä ei tietoa näytä löytyvän). Jos joku jaksaa tarkistaa esim. tarkat lakkauttamisperusteet ja ajat niin hyvä. Jossain väitettiin että STPP lakkautettiin "hyvien tapojen vastaisena" mutta se oli aika epämääräinen lähde. Muistaakseni Lapuan liike kävi myös muiluttamassa STPP:n kansanedustajat suoraan eduskunnasta - olisiko tästä juttua jossain?

SSTP:n lakkauttamisen ja johdon tuomitsemisen päätökset pitäisi löytyä Turun Hovioikeuden päätöksistä. STPP:n asioista en osaa sanoa.

SSTP oli kommunistien ja XXX muodostama puolue

[muokkaa wikitekstiä]

Smörre muuutti lauseen "SSTP oli kommunistien ja vasemmistososialistien muodostama puolue" muotoon "kommunistien ja muun äärivasemmiston muodostama puolue", perustellen: sdp oli tuolloin itse asiassa vasemmistososialistinen. kaikki sdp:stä vasemmalla olleet laskettiin äärivasemmistolaisiksi. Kuitenkin itse artikkelin tekstin mukaan puolueen perustivat "kommunisteja lähellä olleet vasemmistososiaalidemokraatit [jotka] jäivät vähemmistöön SDP:ssä". Kysymys oli siis artikkelin mukaan kommunistien lisäksi osasta SDP:n jäseniä, jotka olivat Smörren muutosperustelunkin mukaan vasemmistososialisteja, eivät äärivasemmistolaisia. --Riisipuuro 16. kesäkuuta 2007 kello 21.16 (UTC)--

Hmh. Artikkelin väitteet tulee perustella lähteillä, ei itse artikkelilla. 1920-luvun poliittisessa historiassa SDP:stä vasemmalla ollut poliittista kenttää kutsutaan äärivasemmistoksi. Käsite "vasemmistososialisti" on kyllä jälkihistoriallinen termi. Lisäksi sisällissodan jälkeen vasemmistososiaalidemokraatit oli poistettu SDP:stä. SDP:n jäseninä oli paljon SKP:n jäseniä, koska SKP yritti tällä tavalla miehittää puoluetta. SDP:n puoluekokokouksessa joulukuussa 1919 kommunisteja tukeneet jäivät vähemmistöön ja tätä kommunistien tukee vähemmistöä kutsutaan poliittisesssa historiassa äärivasemmistoksi, joka sittemin muodosti SSTP:n. Tannerilaisesta SDP:stä tuli ainut hyväksytty vasemmisto.--Smörre 11. heinäkuuta 2007 kello 14.16 (UTC)
Vasemmistososialisti ei ole jälkeenpäin keksitty termi, vaan kyseisten henkilöiden itsensä käyttämä nimitys, jota on käytetty myös monissa tutkimuksissa.(Saarela 1996, s. 16.) Joka tapauksessa vasemmistosialisteilla tarkoitetaan "sos. dem. liikkeen ulkopuolisia, mutta kuitenkin kommunistiseen puolueeseen kuulumattomia, työväenliikkeen kahden pääsuuntauksen väliin sijoittuvia voimia." (Sosialismin sanakirja 1975) Totta kai näistä voimista on varsinkin oikeistolaisten keskuudessa käytetty nimeä äärivasemmisto tai heitä on yksinkertaisesti kutsuttu kommunisteiksi, mutta mielestäni termi vasemmistososialisti (em. sanakirjan määrittelemässä muodossa) on jossain määrin tarkempi ja kuvaavampi käsite. Saarela tosin pitää vasemmistososialismia ongelmallisena, koska se esittää nämä ja kommunistit selvästi erillisinä ryhminä, joina niitä ei voida varsinkaan 1920-luvun alussa pitää. Hän on tämän vuoksi päätynyt käyttämään käsitettä "suomalainen kommunismi" tutkiessaan SKP:tä ja SSTP:tä yhteisilmiönä. (Saarela 1996, s. 16-17) Ratkaisu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkia ns. vasemmistososialisteja olisi syytä kutsua kommunisteiksi. Ehkä aloituslauseen voisi muuttaa muotoon "SSTP oli puolue, jonka muodostivat kommunistit ja näitä tukeneet SDP:stä irtautuneet vasemmistolaiset radikaalit" tjs. --Ap4k 11. heinäkuuta 2007 kello 20.00 (UTC)
Mielestäni AP4k:n ehdotus kuvaa tilannetta toistaiseksi esillä olleista muodoista parhaiten, perusteluineen myös paremmin kuin tuo "vasemmistososialistit". --Riisipuuro 11. heinäkuuta 2007 kello 20.56 (UTC)--