Keskustelu:Silta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Silta rakenne

[muokkaa wikitekstiä]

Silta artikkeli käsittelee nykyisellään "maantiesiltaa" ja vastaavia. Niissäkin on tuollainen keinotekoinen 2 m asetettu rajaksi rumpuun. Mielestäni oikeampi lähestymistapa olisi rakenteen tyyppi. Rumpuratkaisuja voidaan käyttää huomattavasti leveämmissä ylityksessä. Ja vastaavasti vaikka ylitys on alle 2 m leveä jos rakenne on palkki, ristikko tai levy niin ei sitä silloin voi rummuksi sanoa. Vaikka tielaitos on itselleen tällaisen 2 m rajan asetanut niin ei se tietosanakirjassa saisi näin olla. Silloiksihan kutsutaan myös mm. talon portaikkoa(erit. Pohjanmaalla), joka on em. rakenteen mukainen. Täma silta ylittää lattiatason ja pihatason korkeuseron muodostaman esteen.

Asia miksi kirjoittelen koskee kuitenkin sanan historiaa. Hyvinkäällä on Mustamännistön suunnalla Santasillankatu, Sillansuonkatu ja Kaupunkisillan päiväkoti alueella, missä ei sillasta ole tietoakaan. Onko silta sanalla jokin toinen merkitys, johon nimet viittaavat?

PS. Lisäksi elektroniikassa on yleiseti käytössä siltakytkentä, jota olen käyttänyt ainakin tasasuuntauksessa ja venymäliuskamittauksissa. Tietotaitoni ei kuitenkaan riitä oikein artikkelin aloittamiseen.

Lisäksi tietysti painissa on silta.

--Fulgeo 10. maaliskuuta 2008 kello 08.58 (UTC)

Mika Trestle on Suomessa?

[muokkaa wikitekstiä]

Osaako kukaan sanoa mita kaannosta suomalaiset kayttaa sanasta Trestle? Mika on esim renkkusilta vai onko se vain autoille? Ei ole tarvinnut trestlea varmaan Suomessa kayttaa, mutta nyt olisi suomalaiselle sanalle silti tarvetta. En tunne kielta tarpeeksi etta voi tehda asiasta paatoksen, mutta tassa muutama loyto:

Thanks, Baldwin040 21. marraskuuta 2009 kello 20.57 (EET)[vastaa]

Trestlebridge = pukkisilta. Renkkusilta voi olla sama, tai jotain erityistä, en osaa sanoa, uusi sana :). Pukki voi tarkoittaa aika monenlaista telinettä, metallista tai puista, jonka päälle jotain lasketaan (boat-trestle, the little horse in gymnastics, sawing trestle. etc.) --J. Sketter 26. helmikuuta 2010 kello 19.49 (EET)[vastaa]
Thanks J. Sketter, onko silloin Trestle varmasti pukkisilta? Onko sinulla referensseja sille asialle? Tarkoitan taman nakoisia siltoja. Onko muilla tietoa asiasta? Baldwin040 26. helmikuuta 2010 kello 21.45 (EET)[vastaa]
Myöhäinen vastaus, mutta lähteenä 'pukkisillalle' ainakin Valittujen Palojen Englanti-suomi sanakirja (1995). Sivu 1369, jos sitä tarvitsee. 82.141.95.228 29. heinäkuuta 2015 kello 03.48 (EEST)[vastaa]

Suomen sillat

[muokkaa wikitekstiä]

Löysin lievästi ristiriitaista tietoa Suomen silloista.
Sivun [[1]] mukaan 1.1.2009 oli 14 565 siltaa. Tuolla on myös PDF-linkit siltaraportteihin vuosille 2004-2009, oliskohan jossain uudempia, en ainakaan löytänyt.
Kun taas [[2]] mukaan siltoja oli 11.8.2011 "n. 14600". 85.217.34.67 13. huhtikuuta 2013 kello 21.42 (EEST)[vastaa]

Ei tuossa muuta kuin se, että jälkimmäisen lähteen mukaan myös "Uusia siltoja rakennetaan vuosittain 150..200 kpl." Eli noin 400-500 pitäisi olla uusia rakennettu reilussa 2,5 vuodessa, silti lisäys vain 35 kpl. 85.217.43.203 15. toukokuuta 2013 kello 23.38 (EEST)[vastaa]
Tarkastelin esimerkin vuoksi tietoja vuosien 2008 ja 2009 alusta. 2008 alussa oli 14431 siltaa ja 2009 alussa 14465. Nettolisäys näyttäisi olevan vähennyslaskun perusteella 134 siltaa. (Lukemia saattaa vinouttaa valtatie 1:n sillat, jotka ovat mukana 2009, mutta eivät 2008 lukemissa, vaikkakin on ilmeisesti jo silloin rakennettu, paljonkohan niitä oli?) Vuoden 2009 raportissa kerrotaan sivulla 27, että vuonna 2008 valmistui 227 uutta siltaa (ja 14 sillan päälysrakenne uusittiin. Tiehallinto katsoo sillan rakentamisvuodeksi rakentamisvuoden tai päällysrakenteen uusimisvuoden.) Lisäksi siinä todetaan, että nettolisäys vuonna 2008 oli 134 siltaa. Mihin hävisi 93 siltaa? Arvaus: Jos tie poistuu tiehallinnon hallinnasta ja siitä tulee yksityistie, tiellä olevat sillatkin yksityistyvät, joko kunnalle tai tiekunnalle. Kun rakennetaan uusi silta eri paikkaan kuin vanha, vanha silta joko puretaan tai jätetään esim. kevyen liikenteen sillaksi, jolloin se saattaa muuttua kunnan sillaksi ja poistuu valtion tilastosta. Näissä tilastoissa on vain tiehallinnon hallinnassa olevat sillat. -Htm (keskustelu) 16. toukokuuta 2013 kello 06.36 (EEST)[vastaa]

Löysin uudemman tilanteen: Liikenneviraston hallinnassa oli 1.1.2010 14 625 tiesiltaa. Mutta ei sen uudempia näytä löytyvän vaikka kolmas vuosi on jo alkanut tuon jälkeen. 85.217.38.184 26. kesäkuuta 2013 kello 02.26 (EEST)[vastaa]

Talteen hyvä lähde Suomen siltoihin. Kauppalehti: Suomen siltojen kiehtova historia paljastaa: Elinkautisvangit pääsivät 1781 vapaaksi, kun paikalliset eivät uskoneet holvirakenteen kestävän (15.10.2023) - ( Artikkeliin kirjoitettu tiedoiksi Lähteet: Siltojemme historia / RIL, Sillat – suunnittelu, toteutus ja ylläpito / RIL ja Kyhäysopista rakennus ja ympäristötekniikkaan – TKK:n rakennusosasto 1861–2007 /Jutta Julkunen. Juttu on julkaistu alun perin Tekniikan Historiassa 6/2018. --15. lokakuuta 2023 kello 20.26 (EEST)

Suomen vanhin silta

[muokkaa wikitekstiä]

Kummastuttaa tuo maininta että vuonna 1777 rakennettu silta on vanhin. Entäs Vähänkyrön Ojaniemen silta, joka on vuodelta 1624 ja yhä jatkuvassa käytössä? --94.22.203.195 1. marraskuuta 2019 kello 11.40 (EET)[vastaa]

Tässä kuva Vähänkyrön sillalta: https://goo.gl/maps/We7WDFiKdqAth77H8 ; kyltin mukaan vuonna 1624 rakennettu, mikä on minun laskuoppini mukaan vanhempi kuin artikkelissa mainittu vuoden 1777 silta. Vai eikö tuosta lasketa mukaan siitä syystä että siltaa on aikojen saatossa korjailtu useampaan otteenseen? --94.22.211.101 9. toukokuuta 2021 kello 17.53 (EEST)[vastaa]
Varmaankin juuri siksi. Tästä ymmärrän, että Ojaniemen silta olisi rakennettu uudelleen 1870-luvulla. Tuo Espoonkartanossa oleva silta lienee alkuperäisasussa. -Ochs (keskustelu) 9. toukokuuta 2021 kello 20.25 (EEST)[vastaa]

Siltojen räjäyttämisvalmius

[muokkaa wikitekstiä]

Radio Kipinä podcastia (2. kauden 13. jakso, https://www.youtube.com/watch?v=maC9YgsLXTc, n. 29-30 minuutin kohdalla) kuunnellessa pioneeritarkastaja kertoi, että kaikissa Suomen silloissa on valmis paikka räjäytyspanokselle. Tämä oli ainakin minusta kiinnostava tieto ja se olisi mukava saada artikkeliin mukaan. En tiedä kuinka podcastiin voi viitata artikkelissa, joten toivottavasti joku voisi auttaa. 95.175.104.147 8. syyskuuta 2020 kello 05.50 (EEST)[vastaa]