Keskustelu:Salem (Päivien viemää)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merkittävyys

[muokkaa wikitekstiä]

Ei viitauksia riippumattomiin lähteisiin, joissa aihetta käsiteltäisiin laajasti ja joista merkittävyys kävisi ilmi. Aihetta ei artikkelissa myöskään käsitellä todellisen maailman näkökulmasta (aiheen luomistyö/suunnittelu/toteutus, vastaanotto, vaikutus). Tällaisena juonikuvauksena yhdistys sarjan artikkeliin ja tästä uudelleenohjaus.--Olimar 21. toukokuuta 2011 kello 20.37 (EEST)[vastaa]

Tai ei siis uudelleenohjausta, nimessähän on määritelmä. Täsmennyssivulle linkki, jos samannimisiä paikkoja on useita.--Olimar 21. toukokuuta 2011 kello 20.40 (EEST)[vastaa]
Itse kyllä kannatan itsenäisen artikkelin säilyttämistä. Keskeinen paikka suositussa televisiosarjassa. Onko artikkelin nykyinen tila poistoperuste? Kiinnostaisi myös tietää, ovatko Wikipedian merkittävyyskriteerit muuttuneet viimeisen kolmen vuoden aikana, sillä loin tämän artikkelin vuonna 2008 ja vasta nyt joku kyseenalaistaa sen merkittävyyden. Toki voisi tehdä myös artikkelin Luettelo televisiosarjan Päivien viemää keskeisistä tapahtumapaikoista. Luotettavia ulkopuolisia lähteitä lienee vaikea löytää, periaatteessa sillä perusteella voisi kyseenalaistaa myös kaikkien luokassa 24:n hahmot olevien artikkelien merkittävyyden? Voisiko joku selventää, olen kieltämättä hieman pihalla. --Cary 21. toukokuuta 2011 kello 20.55 (EEST)[vastaa]
Kukaan ei välttämättä vain ole kiinnittänyt huomiota tähän artikkeliin. 24:n hahmot eivät myöskään liity tämän artikkelin merkittävyyskeskusteluun; siellä on varmasti sekä merkittäviä että epämerkittäviä hahmoja, mutta ne eivät ole peruste tämän aiheen merkittävyydelle tai epämerkittävyydelle. On myös turha odottaa että pitäisi kyseenalaistaa kaikki tietyn aihepiirin epämerkittävät aiheet samaan aikaan vain jotta joku ei voisi vedota johonkin toiseen artikkeliin, joka on olemassa. Siihen ei riittäisi resursseja. Päivä kerrallaan.--Olimar 21. toukokuuta 2011 kello 21.11 (EEST)[vastaa]
En en, mutta lähiaikoina on vain kyseenalaistettu monia artikkeleita sillä perusteella, ettei löydy luotettavia ULKOPUOLISIA lähteitä. Itse olen sitä mieltä, että artikkeli voi olla merkittävä ilman ulkopuolisia läheitä (puhun nyt esimerkiksi jonkin televisiosarjan keskeisestä hahmosta). Mielestäni tähän täytyy saada jonkinlainen selvyys, ettei kohta ole poistettu kaikki kuvitteelliset henkilöt, paikat jne. vain siksi, ettei ulkopuolisia lähteitä ole löytynyt. Tämä on siis oma mielipiteeni. --Cary 21. toukokuuta 2011 kello 21.15 (EEST)[vastaa]
En ole kyllä vaatinut poistoa nimenomaan ulkopuolisten lähteiden puuttumisen takia, koska lähteiden tulee joka tapauksessa aina olla Wikipedian ulkopuolisia. Alleviivaan riippumattomuutta ja todellisen maailman näkökulmaa. Kuvitteellisia asioita tulisi lähestyä todellisen maailman kautta tarjoamalla tietoa kyseisen asian luomisesta, vastaanotosta ja mahdollisesta vaikutuksesta genreensä tai muuhun asiaan. Näiden tietojen ymmärtämiseksi on toki myös tärkeää kuvailla kyseistä kuvitteellista asiaa kuvitteellisen universuminsa näkökulmasta. Jotkut asiat ovat tosin selkeästi merkittäviä, vaikkei niiden artikkeleissa olekaan riippumattomia lähteitä tai todellisen maailman näkökulmaa, eli pitää suosia tapauskohtaista harkintaa.--Olimar 21. toukokuuta 2011 kello 21.23 (EEST)[vastaa]
Eli onko artikkelin nykyinen tila poistoperuste? NBC:n kotisivuilta sarjalle saattaisi löytyä ehkä jotain, lisäksi haluan muistuttaa luokasta kuvitteelliset kaupungit. En aivan tajua, kuinka tämä artikkeli eroaa niistä. --Cary 21. toukokuuta 2011 kello 21.33 (EEST)[vastaa]
Artikkelin nykytila ei ole poistoperuste, mutta tämä aihe ei ole selkeästi merkittävä, eikä artikkelissa kerrota miksi se olisi merkittävä. Riippumattomia lähteitä odottaessa. Muihin artikkeleihin on edelleen turha vedota. --Olimar 21. toukokuuta 2011 kello 21.37 (EEST)[vastaa]
Mielestäni muihin artikkeleihin on parempi kuin hyvä vedota. En tajua mitä epäselvää tämän artikkelin merkittävyydessä on: Springfield on televisiosarjan Simpsonit keskeinen paikka, Gotham City Batmanin, Touhula Richard Scarryn, Smallville Smallvillen, Muumilaakso muumien jne. Kuinka nämä asiat voidaan sivuuttaa? Ymmärtäisin jos meillä olisi artikkeli jostain pienestä kuppilasta Salemissa, mutta tässä artikkelissa käsitellään kaupunkia ja siinä samalla siellä olevia paikkoja. --Cary 21. toukokuuta 2011 kello 21.43 (EEST)[vastaa]
Olen esittänyt valideja pointteja siitä miten tämän kaupungin merkittävyyttä voisi perustella, mutta olet sivuuttanut ne. Voin myös vakuuttaa sinulle, etten ole jättänyt muita kuvitteellisia kaupunkeja huomiotta, en vain ehdi käydä jokaista läpi samaan aikaan. Lisäksi esim. Gotham City on hieman eri kaliiberia kuin tämä kaupunki...--Olimar 21. toukokuuta 2011 kello 21.48 (EEST)[vastaa]
Saattaa olla (ja onkin), mutta onnea vain yritykseen, kun yrität siihen etsiä tietoa "asian luomisesta, vastaanotosta ja mahdollisesta vaikutuksesta genreensä tai muuhun asiaan". Kaikki kuvitteelliset asiat voidaan siis poistaa, ellei niihin löydy luotettavia riippumattomia lähteitä? Riippumattomia lähteitä on kyllä hyvä olla, mutta ei mitään sääntöä/ohjetta pidä noudattaa orjallisesti. Kuten sanoit: tapauskohtaisesti. --Cary 21. toukokuuta 2011 kello 21.53 (EEST)[vastaa]
Jos viittaat sinä-passiivilla minuun (suomen kielessä ei ole sinä-passiivia[1]), niin en ole kyllä etsimässä lähteitä kyseisiin artikkeleihin; ei ole minun vastuulla. On myös itsestään selvää, ettei kaikkia lähteettömiä artikkeleita poisteta, jos yhdessä epäselvässä artikkelissa ei ole lähteitä ja se poistetaan. On myös selvää, että epäselvän aiheen merkittävyys tulee perustella.--Olimar 21. toukokuuta 2011 kello 22.18 (EEST)[vastaa]
Tokihan suomessa on sä-passiivi. Tsekkaa vaikka ISKistä. Iivarius 21. toukokuuta 2011 kello 22.22 (EEST)[vastaa]
Arpomallako se sitten päätetään, mikä poistetaan ja mikä ei? Mielestäni tulee olla yhtenäinen linja näiden suhteen. Kuvitteellisesta kaupungista lienee turha etsiä kahden sivun juttua Helsingin Sanomista, jota voisi käyttää lähteenä. --Cary 22. toukokuuta 2011 kello 01.09 (EEST)[vastaa]
Teet turhia johtopäätöksiä. Kuvitteellisia asioita koskevat ihan samat käytännöt kuin muitakin artikkeleita, ja jotkut asiat ovat selkästi toista merkittävämpiä, oli niiden artikkeleissa lähteitä tai ei. Ei yhden artikkelin kyseenalaistaminen tarkoita sitä, että kaikki muutkin artikkelit pitäisi kyseenalaistaa, eikä yhden artikkelin säästäminen tarkoita sitä, että kaikki muutkin artikkelit tulisi säästää. Olen tuossa yllä esittänyt kantani mielestäni aika selkeästi, lue sieltä miten tämän artikkelin aiheen merkittävyys käy ilmi. (Ja kun kerta tykkäät vertailuista muihin artikkeleihin ja mainitsit hesarin, niin hesarin nettiarkistosta löytyy 187 osumaa hakusanalla "Ankkalinna" ja 11 osumaa hakusanakombolla "Salem päivien viemää". Pelkällä "Salemilla" tuli paljon eri ihmisten nimiä. Tämä ei tietenkään ole perustelu tämän artikkelin epämerkittävyydelle.)--Olimar 22. toukokuuta 2011 kello 01.20 (EEST)[vastaa]
Niin, toisaalta Arto Länsmanillakin löytyy Googlesta yli 36 tuhatta osumaa. Mutta ei sitä tosiasiaa voida sivuuttaakaan, että täällä löytyy artikkeleita myös muista kuvitteellisista kaupungeista/paikoista. Noilla kriteereillä, joita luettelit, ei Wikipediassa olisi paljoakaan artikkeleita kuvitteellisista asioista. --Cary 22. toukokuuta 2011 kello 01.29 (EEST)[vastaa]
En tiedä miksi sitä [tosiasiaa] pitäisi sivuuttaa, mutta en myöskään tiedä mitä sillä on tekemistä tämän aiheen merkittävyyden kanssa, sillä aiheen Salem merkittävyyttä se ei perustele. --Olimar 22. toukokuuta 2011 kello 01.39 (EEST)[vastaa]
Salem on kuvitteellinen Yhdysvaltain kaupunki pitkäaikaisessa ja suositussa televisiosarjassa Päivien viemää, johon sarjan tapahtumat sijoittuvat. En ymmärrä mitä epäselvää artikkelin merkittävyydessä on, mielestäni ei mitään. Miksi sarjojen päähenkilöistä kertovat artikkelit olisivat merkittäviä, jos päätapahtumapaikat eivät? Ja edelleenkin: Springfield, Muumilaakso jne. Merkittävyys-sivulla muuten lukee "mikäli aihetta on käsitelty huomattavassa laajuudessa aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä, sitä voidaan pitää merkittävänä". Huom: voidaan pitää. Ei ole kiveen kirjoitettu sääntö, ei ainakaan kuvitteellisten asioiden kohdalla. --Cary 22. toukokuuta 2011 kello 13.29 (EEST)[vastaa]
"Voidaan" tarkoittaa tuossa kontekstissa sitä, että pelkät lähteet itsessään eivät riitä vaan myös niiden sisällön pitää tukea merkittävyyttä. Edelleen niitä lähteitä odotellessa.--Olimar 22. toukokuuta 2011 kello 13.36 (EEST)[vastaa]
Paitsi että se on vain yksi tulkintatapa. Caryn tulkintaa voidaan pitää myös oikeana. Iivarius 22. toukokuuta 2011 kello 13.37 (EEST)[vastaa]
Tai tarkemmin sanoen: Tuo merkittävyys-käytäntö ottaa kantaa vain siihen, jos luotettavia lähteitä on olemassa. Se ei ota kantaa siihen, mitä tehdä, jos niitä ei ole. Iivarius 22. toukokuuta 2011 kello 13.39 (EEST)[vastaa]
Paitsi että käytännössä nimenomaan lukee "”Voidaan pitää” tarkoittaa, että aiheen saama kate antaa merkittävyydelle arvioimisen lähtökohdan, ei taetta." Tietty jokaisesta asiasta voi muodostaa oman konstruktion. Jos lähteitä ei ole, se kertonee jotain aiheen merkittävyydestä.--Olimar 22. toukokuuta 2011 kello 13.40 (EEST)[vastaa]
Nimenomaan sitä tuo käytäntö ei sano: "Jos käsitellään lähteissä, voidaan pitää merkittävänä." Ei siis: "Jos ei käsitellä lähteissä, merkittävyyttä ei ole". Eli lähteiden puuttuminen tai olemattomuus on de facto -käytäntö, aiheuttaen poistamisen, mutta de jure sitä ei ole käytäntöön kirjattuna. Eli poisto lähteettömyyden perusteella ei ole perusteltavissa de jure -käytännöllä, vain de facto -käytännöllä. Iivarius 22. toukokuuta 2011 kello 13.44 (EEST)[vastaa]
Eiköhän liene selvää mitä käytännössä tarkoitetaan. Jos sanamuotoa pitää selkiyttää, niin se voidaan kyllä tehdä. --Otrfan 22. toukokuuta 2011 kello 13.46 (EEST)[vastaa]
Mieluummin näkisin käytännön merkittävyyden kyseenalaistettuna, pääosin samoin perustein kuin Zachekin. Mutta kuten olen useassa keskustelussa tätä ennenkin todennut, käytännössä ei lue, että lähteettömät artikkelit pitää poistaa epämerkittävinä. Se on yhteisön tulkinta käytännöstä. Käytäntö vain toteaa, että merkittävyyttä voidaan osoittaa/todentaan lähteillä. Ei sen enempää. Iivarius 22. toukokuuta 2011 kello 13.48 (EEST)[vastaa]
Iivarius: tai muutaman yhteisön jäsenen tulkinta käytännöstä. Olisi hyvä saada poistoäänestys, niin saadaan selvitettyä kuinka toimia näissä tapauksissa. --Cary 22. toukokuuta 2011 kello 13.51 (EEST)[vastaa]
Yhteisön tulkinta pitäisi kyseenalaistaa vaikkapa kahvihuoneessa, ei yksittäisen artikkelin keskustelusivulla. --Otrfan 22. toukokuuta 2011 kello 13.53 (EEST)[vastaa]
Niinhän se pitäisi. Tekisitkö sen? Iivarius 22. toukokuuta 2011 kello 13.55 (EEST)[vastaa]
Parempi että sen tekee joku sellainen, joka on tulkinnasta eri mieltä. Ei ole oikein järkevää aloittaa keskustelua "Olen samaa mieltä muun yhteisön kanssa. Miten korjaisimme tilanteen?" --Otrfan 22. toukokuuta 2011 kello 13.57 (EEST)[vastaa]
Lähteet saattavat kertoa jotain aiheen merkittävyydestä, mutta ei kaikissa tapauksissa. Oletko oikeasti sitä mieltä, että kuvitteellisista asioista kertovat artikkelit tulee poistaa, jos niihin ei löydy luotettavia ulkopuolisia lähteitä? Sanot, että ei pidä sotkea muita artikkeleita tähän poistokeskusteluun, mutta en voi olla sitä tekemättäkään: Luokka:Kuvitteelliset henkilöt (ja monta muuta luokkaa!) olisi melko tyhjä tuolla tavalla. --Cary 22. toukokuuta 2011 kello 13.59 (EEST)[vastaa]

Merkittävämpi kuin satunnainen 80 kilometriä pitkä joen sivuhaara Siperiassa. Säilytettävä. Iivarius 21. toukokuuta 2011 kello 21.49 (EEST)[vastaa]

Ensin pitäisi tietää miksi tämä kaupunki on merkittävä ja mikä joki on kyseessä. Sen jälkeen molempia pitäisi voida vielä vertailla, mikä on aika hankalaa. Ja jos vertailu onnistuisi, itse vertailu ei mitenkään silti perustelisi tämän aiheen merkittävyyttä tai epämerkittävyyttä. Kunnon perusteluita olisi joskus mukava kuulla. --Olimar 21. toukokuuta 2011 kello 22.24 (EEST)[vastaa]

Tässä linkki en-wikin poistokeskusteluun: en:Wikipedia:Articles for deletion/Salem (Days of our Lives). --Otrfan 21. toukokuuta 2011 kello 22.43 (EEST)[vastaa]

Jossa siis päädyttiin säilyttämään artikkeli. Iivarius 22. toukokuuta 2011 kello 23.30 (EEST)[vastaa]

Epämerkittävältähän tämä vaikuttaa ja voi hyvin yhdistää pääartikkeliin. -- Jniemenmaa 23. toukokuuta 2011 kello 12.41 (EEST)[vastaa]

Niin, itse peräänkuulutan sitä poistoäänestystä, varsinkin kun meillä on artikkeleita myös muista kuvitteellisista kaupungeista. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 14.13 (EEST)[vastaa]
Merkittävyysperusteeksi ei oikein käy se, että "koska täällä on muutakin epämerkittävää, pitää tämäkin säästää". (Enkkuwikissä oli mun mielestä tästä pidempikin teksti). Se vaan tarkoittaa sitä, että kaikkea joutavaa ei ole vielä poistettu. Pois vaan. --albval(keskustelu) 23. toukokuuta 2011 kello 14.40 (EEST)[vastaa]
Selvä, eli kantanne (sinun + muutaman muun) on se, että kaikki kuvitteellinen joutaa pois. Täytyykin muistaa tämä. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 14.42 (EEST)[vastaa]
Ja poistoperusteeksi ei oikein käy se, että "tämä on epämerkittävä". Iivarius 23. toukokuuta 2011 kello 14.47 (EEST)[vastaa]
Epämerkittävyys on poistoperuste: Wikipedia:Poistokäytäntö ja Wikipedia:Merkittävyys. --Otrfan 23. toukokuuta 2011 kello 14.51 (EEST)[vastaa]
Aika usein sen sijaan pelkkä "merkittävä" tuntuu riittävän puolestaan säilytysperusteeksi aika usein... Oman poistoperusteeni voit taas lukea tuolta alta, se on vähän pidempi kuin mainitsemasi kolme sanaa. --albval(keskustelu) 23. toukokuuta 2011 kello 14.51 (EEST)[vastaa]
Eipäs nyt aleta olkiukkoja kaatamaan. Kantani on se, että vain reaalimaailmankin noteeraamat ja merkittävät, ulkopuolisissa lähteissä mainitut jutut ovat korkeintaan merkittäviä. Löysin muuten sen tekstinkin en:WP:OTHERSTUFF --albval(keskustelu) 23. toukokuuta 2011 kello 14.48 (EEST)[vastaa]
Kuitenkin muu yhteisö on kanssasi eri mieltä. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 14.54 (EEST)[vastaa]
Eipä tuosta linkistäsi ihan tuollaista johtopäätöstä voi vetää, pikemminkin sen, että tilanne on fifty-sixty. --albval(keskustelu) 23. toukokuuta 2011 kello 14.57 (EEST)[vastaa]
Kyllä, ja enemmistö-sixty on MINUN kanssani samoilla linjoilla ja SINUN kanssasi eri mieltä. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 14.58 (EEST)[vastaa]
Omenoita ja appelsiineja. Yhden televisiosarjan kaikki henkilöt vs yksi kuvitteellinen kaupunki. Mutta eiköhän nää mielipiteet tulleet jo selväksi. EDIT: ja kuten huomaat, minäkin äänestin salkkariäänestyksessä säilyttämistä. --albval(keskustelu) 23. toukokuuta 2011 kello 15.01 (EEST)[vastaa]
Joo, eiköhän mielipiteet ole tulleet jo selviksi... Asia, jota yritän ajaa takaa, on se, että yritätte nyt epämerkittävyyden varjolla poistaa tätä artikkelia, vaikka yhteisö on aiemmin varsin hyvin ilmaissut kantansa tämän asian suhteen. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 15.04 (EEST)[vastaa]
Epämerkittävyys on poistoperuste ja yhteisö ilmaisee kantaansa parhaillaan tässä keskustelussa. --Otrfan 23. toukokuuta 2011 kello 15.07 (EEST)[vastaa]
Et voi hyvällä syylläkään väittää tätä keskustelua, johon osallistuu lähinnä muutamia artikkelin poistoa haluavia keskustelijoita, yhteisön kannaksi. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 15.08 (EEST)[vastaa]
Paremmalla syyllä, kuin että sinä väität yhdestä asiasta järjestettyä äänestystä yhteisön kannanotoksi toiseen asiaan. Ja jos keskustelijat haluavat artikkelin poistoa, niin niin tullee käymään. Myös artikkelin säilytystä kannattavat voivat keskusteluun osallistua. Kukaan ei ole muuten edes yrittänyt perustella merkittävyyttä käytännön mukaisella tavalla. --Otrfan 23. toukokuuta 2011 kello 15.12 (EEST)[vastaa]
Kukaan ei myöskään ole perustellut, miksi merkittävyyskäytäntö ei toteutuisi tässä. Tai edes sitä, miksi sitä käytäntöä pitäisi noudattaa. Iivarius 23. toukokuuta 2011 kello 15.15 (EEST)[vastaa]
Ei yhtään riippumatonta lähdettä. --Otrfan 23. toukokuuta 2011 kello 15.18 (EEST)[vastaa]
Viittaan nyt vielä tähän äänestykseen. Näetkö riippumattomia lähteitä äänestyksen kohteina olevissa artikkeleissa? Et, siispä tuo perustelu ei käy. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 15.20 (EEST)[vastaa]
En lähde käymään kaikkia artikkeleja läpi, eikä asialla ole mitään merkitystä tämän artikkelin kannalta. Yhden fiktiivisen asian merkittävyys ei tarkoita että kaikki fiktiiviset asiat ovat merkittäviä. --Otrfan 23. toukokuuta 2011 kello 15.26 (EEST)[vastaa]
Sinun + muutaman muun ainoa peruste sille ettei tämä artikkeli kuvitteellisesta asiasta ole merkittävä, on riippumattomien lähteiden puuttuminen. Kuinka se tosiasia voidaan jättää huomioitta, että yhteisö on päättänyt säilyttää läjäpäin kuvitteellisista asioista kertovia artikkeleita, joissa ei ole riippumattomia lähteitä häivääkään? Etkö huomaa ristiriitaa? Uskaltaisin jopa väittää tätä artikkelia kuvitteellisesta kaupungista, suositussa yli 10 tuhannan jakson televisiosarjassa, enemmän merkittäväksi kuin nuo muutamat hahmotyngät, joilla on merkitystä vain Suomessa. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 15.32 (EEST)[vastaa]
Voit viedä virheellisin perustetuin säilytetyt artikkelit uuteen äänestykseen. Nyt kuitenkin on kyse tästä artikkelista, ei yhdestäkään muusta. --Otrfan 23. toukokuuta 2011 kello 15.34 (EEST)[vastaa]
Ei, linjan täytyy olla yhtenäinen: eihän täällä voida muutaman käyttäjän mukaan pomppia. Sen sijaan sinä voit viedä tämän artikkelin poistoäänestykseen, jossa nähdään onko linja edelleen sama kuin ennen. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 15.37 (EEST)[vastaa]
Minä en enää jaksa osallistua tähän jankutukseen. Yhteenvetoina kommenteistasi on ilmeisesti tehtävä se johtopäätös, että tämän artikkelin merkittävyyttä ei pysty perustelemaan käytännön edellyttämällä tavalla. --Otrfan 23. toukokuuta 2011 kello 15.39 (EEST)[vastaa]
Pystyn perustelemaan artikkelin merkittävyyttä niin hyvin, kuin se on mahdollista. Yhteisön konsensus on katsonut, että tämänlaatuiset artikkelit ovat merkittäviä. Eihän asia voi olla niin, että nopalla päätetään "tuo poistetaan suoraan epämerkittävänä, tuo äänestykseen... tuo on kiva, taidanpa jättää sen rauhaan". Linjan tulee olla yhtenäinen. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 15.46 (EEST)[vastaa]
Käsittääkseni artikkelin voi poistaa epämerkittävänä, jos se sitä selvästi on. Tämä sitä ei ole. On esitetty kantoja miksi artikkeli ei soveltuisi Wikipediaan ja olen aina antanut vastineeni. Kerrotko, Otrfan, ovatko kuvitteelliset kaupungit sinun mielestäsi merkittäviä? Jos eivät, kerro miksi, niin voin antaa vastaukseni. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 15.16 (EEST)[vastaa]
Nyt käydään merkittävyyskeskustelua vain ja ainoastaan tästä artikkelista. --Otrfan 23. toukokuuta 2011 kello 15.18 (EEST)[vastaa]
Aika erikoinen johtopäätös yhdestä äänestyksestä. Yhtä hyvin voitaisiin sanoa, että 83,3 prosenttia on sinun kanssasi eri mieltä[2] --Otrfan 23. toukokuuta 2011 kello 15.04 (EEST)[vastaa]
Yksittäinen jaksoartikkeli ei ole kyllä mitenkään verrattavissa tähän. Olisi eri asia, jos tämä paikka (Salem) olisi ollut esillä vain yhdessä jaksossa, mutta se on ollut sitä jo yli 11 tuhannessa jaksossa. Muistaakseni joskus (2006 - 2007?) keskusteltiin/tehtiin poistoäänestys Simpsonien jaksoista ja siinäkin taidettiin päätyä poistoon. ehkä... --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 15.08 (EEST)[vastaa]
Mikä on reaalimaailma? Iivarius 23. toukokuuta 2011 kello 14.49 (EEST)[vastaa]
Reaalimaailma, paikka jossa Salem ei sijaitse. --albval(keskustelu) 23. toukokuuta 2011 kello 14.53 (EEST)[vastaa]

 Pois. Kaikki vaikuttavat olevan yhtä mieltä siitä ettei ulkoisia lähteitä ole löytymässä. Yleensäkin ottaen jos ainoa peruste artikkelin säilyttämiselle on "onhan meillä myös artikkeli X", ollaan todella heikolla pohjalla. Jafeluv 23. toukokuuta 2011 kello 15.48 (EEST)[vastaa]

Suosittelen myös muistamaan Wikipedia:Älä palvo sääntöjä. Eikö tuon ulkoisia lähteitä -kohdan ole tarkoitus estää se, ettei tänne kirjoiteta mitä tahansa roskaa? Tämä ei ole roskaa. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 15.51 (EEST)[vastaa]
Teidän ainoa perusteenne poistolle on se, ettei löydy riippumattomia lähteitä. Ne joista löytyy riippumattomia lähteitä, ovat merkittäviä. Ne joista eivät, eivät ole. Niinkö? Siinä tapauksessa suosittelen palauttamaan artikkelin Arto Länsman. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 15.54 (EEST)[vastaa]
"Ne joista löytyy riippumattomia lähteitä, ovat merkittäviä." – en sanonut mitään tuollaista. "Ne joista eivät, eivät ole." – käytännön mukaan, ellei muita suuntaviivojen mukaisia säilytysperusteita löydy. Jafeluv 23. toukokuuta 2011 kello 16.01 (EEST)[vastaa]
Sekö ei ole suuntaviiva, että useita samanlaisia artikkeleita päätettiin säilyttää yhteisön toimesta? --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 16.03 (EEST)[vastaa]
Eihän tuossa puhuta kaupunkiartikkeleista mitään. Äänestys koski muutamaa luetteloa sekä joukkoa hahmoartikkeleita. Salattujen elämien tapahtumapaikoilla ei taida olla omia artikkelejaan, vaan ne on luetteloitu. En tiedä onko kuvitteellisista paikoista äänestetty joskus. Jafeluv 23. toukokuuta 2011 kello 16.14 (EEST)[vastaa]
Niin, ajankin nyt takaa sitä, että teidän (poistajien) ainoa peruste on se, että ei löydy riippumattomia lähteitä. Kuitenkin äänestyksessä yhteisö päätti säilyttää kuvitteellisista henkilöistä kertovat artikkelit, vaikka niissä ei ole riippumattomia lähteitä. Ja kuvitteellisista paikoista ei liene äänestetty, siksi tästä olisikin hyvä tehdä se poistoäänestys. Periaatteessa tämä artikkeli muuten vastaa tuota luetteloa: nimi on vain eri, mutta sarjan keskeiset paikat on silti lueteltu tässä artikkelissa. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 16.18 (EEST)[vastaa]
Säilyttämisen perustelu toisilla artikkeleilla on huono argumentti, koska other stuff exists ja koska ne eivät selitä miksi tämä olisi merkittävä. Olisin ihan fine tämän artikkelin säilyttämisen kanssa, jos tässä vaikka käsiteltäisiin kaupungin suunnittelua, sen vastaanottoa lehdistössä jne, mutta jos niistä todellakaan ei ole mitään tietoa saatavilla, niin aika epämerkittävältä vaikuttaa. Tällaisenaan tämä olisi luontevinta käsitellä tv-sarjan artikkelissa.--Olimar 23. toukokuuta 2011 kello 16.41 (EEST)[vastaa]
Mutta muistathan, että artikkelin nykyinen tila ei ole poistoperuste. Artikkeli on merkittävä ulkoisten lähteiden löydyttyä. Niin olen ymmärtänyt, vai oletteko nyt keksineet jonkin muun verukkeen poistaa artikkeli? --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 16.46 (EEST)[vastaa]
Artikkeli ei ole automaattisesti merkittävä, jos löytyy primaarilähteen ulkopuolisia lähteitä. Lähteiden sisältö ratkaisee, kuten käytännössä sanotaan.--Olimar 23. toukokuuta 2011 kello 16.49 (EEST)[vastaa]
Meinasin linkittää tämän jo aiemmin, mutta laitetaan nyt kun kerran kysyit: Käytännön mukaan artikkelin aihe on merkittävä mikäli sitä on käsitelty huomattavassa laajuudessa aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä. Linkin takaa löytyy tarkennusta. Jafeluv 23. toukokuuta 2011 kello 16.54 (EEST)[vastaa]
Kyllä, ja aivan varmasti onkin. Noin 3 miljoonaa google-osumaa, tietysti kaikki eivät käsittele itse kaupunkia mutta on joukossa niitäkin. Ulkoisia lähteitä siis löytyy, joita peräänkuulutitte. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 16.57 (EEST)[vastaa]
Antaa lähtökohdan, ei mitenkään erityisesti niin, että on antamatta lähtökohtaa. Iivarius 23. toukokuuta 2011 kello 17.02 (EEST)[vastaa]

Tässä vielä lyhyt yhteenveto, miksi artikkeli tulisi säilyttää. Jos huomaat epäkohtia, ole hyvä ja kerro huolesi, niin setvitään asiaa!

  • Tämä keskustelu
  • Kielilinkit
  • Ulkopuoliset, riippumattomat lähteet
  • Kyseessä on suosittu, pitkäainen sarja
  • Useissa poistoäänestyksissä on päätetty säilyttää kuvitteellisista asioista kertovia artikkeleita (joissa ei ole riippumattomia lähteitä yhtään!), esimerkkinä tämä. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 20.45 (EEST)[vastaa]
Tämä keskustelu: merkittävyyttä ei ole ainakaan keskustelussa osoitettu, vain vedottu artikkeliin liittymättömiin asioihin kuten muihin artikkeleihin. Merkittävyyden toteaminen ilman lähteitä on uutta tutkimusta.
Kielilinkit: Käytäntö/toiminta toisessa Wikipediassa ei automaattisesti peilaudu tänne. Ajatellaanpa toisin päin: tuskin laskisit kielilinkkien puutetta merkittävyyttä alentavaksi.
Ulkopuoliset, riippumattomat lähteet: ulkopuolisia ja riippumattomia, mutta ovatko ne luotettavia tai tarkistettavuuskäytännön mukaisia? Ensimmäinen([3]) on, mutta siinä vain todetaan että sarja sijoittuu kyseiseen kaupunkiin - eikä muuta! Toinen on fanin kirjoittama teksti blogityylisellä sivustolla([4]) ja kolmas jonkinlainen vastaus kysymyspalstalla ([5], mutta sekin vain kuvailee juonta; kumpaakaan ei voi käyttää lähteenä Wikipediassa. Näiden lähteiden perusteella ei voi sanoa kaupungin olevan merkittävä.
Suosittuus: (Suosittuus ei ole merkittävyyskriiteri). Itse sarja on kyllä suosittu, mutta en näe lähdettä, jossa sanottaisiin että kaupunki on suosittu. Suositun asian kaikki osat eivät ole automaattisesti merkittäviä.
Muut artikkelit: Muut artikkelit eivät perustele tämän aiheen merkittävyyttä, ellei niissä sitten ole tietoa, jonka pitäisi olla tässä artikkelissa.--Olimar 23. toukokuuta 2011 kello 21.27 (EEST)[vastaa]
Pointtini ovat ilmeisesti menneet sinulta ohi, joten toivon että ne menevät nyt perille. Jonkin aikaa sitten järjestettiin poistoäänestys Salatut elämät -hahmoista. Hahmoista kertovissa artikkeleissa ei ole minkäänlaisia kolmannen osapuolen RIIPPUMATTOMIA lähteitä, joita koko ajan peräänkuulutat(te). Yhteisö kuitenkin päätti säilyttää artikkelit, poistoa kannatti vain 40 % äänestäneistä. Kyseinen äänestys voi toimia jonkinlaisena suuntaviivana. Sitä paitsi jos muilla artikkeleilla ei olisi mitään väliä jonkin toisen artikkelin merkittävyyden arvioinnissa, miksi meillä edes olisi Wikipedia:Poistokäytäntö/Suuntaviivoja? Itse asiassa tuon Salatut elämät -hahmot -äänestyksen säilytettävän lopputuloksen voisi lisätä tuohon luetteloon. Tästä artikkelista tulee siis järjestää poistoäänestyksen, jos haluaa kyseenalaistaa yhteisön kannan. --Cary 23. toukokuuta 2011 kello 21.49 (EEST)[vastaa]
Kuvitteellisista aiheista ei ole mitään käytäntöä, eikä yhdestä äänestyksestä voi sellaista itse tehdä. Jos haluat ehdottaa käytännöksi "kuvitteellisten aiheiden artikkelit eivät tarvitse minkäänlaisia riippumattomia lähteitä eikä niiden merkittävyyttä tarvitse perustella", niin voit tehdä sen kahvihuoneessa. Itse olen vedonnut nykyisiin käytäntöihin. Suuntaviivat ovat vain suuntaa antavia.--Olimar 23. toukokuuta 2011 kello 21.54 (EEST)[vastaa]
Kummasti suuntaviivat ovat suuntaa antavia vain silloin kun ne antaisivat tukea artikkelin säilyttämiselle. Jos tukea tulisi artikkelin poistamiselle, ne ovat ehdottomia. Iivarius 23. toukokuuta 2011 kello 21.56 (EEST)[vastaa]
Miten suuntaviivat edes tukevat tämän artikkelin säilyttämistä?--Olimar 23. toukokuuta 2011 kello 21.59 (EEST)[vastaa]
Selkeä suuntaviiva lienee yhteisön päätös säilyttää useat kuvitteellisista asioista kertovat artikkelit, joissa ei ole riippumattomia lähteitä. Edelleenkin, käytännössä sanotaan, että luotettavien lähteiden olemassaolo ei ole tae merkittävyydestä. --Cary 24. toukokuuta 2011 kello 08.55 (EEST)[vastaa]
Meillä ei ole suuntaviivaa, jonka mukaan fiktiivisiä aiheita (tai muitakaan aiheita) käsittelevät lähteettömät artikkelit säilytetään. Samoin esim. tämän äänestyksen[6] perusteella meille ei syntynyt suuntaviivaa, että kaikki suomalaisia yrityksiä koskevat artikkelit poistetaan. Älä tulkitse tahallasi väärin poistokäytäntöä ja suuntaviivoja. --Otrfan 24. toukokuuta 2011 kello 09.17 (EEST)[vastaa]
Niin, teidän mielestänne artikkeli ei sovellu Wikipediaan, koska siinä ei ole lähteitä. Siinä tapauksessa suosittelen käyttämään mallinetta Malline:Lähteetön. Yhteisö päätti säilyttää useita artikkeleita, joissa ei ollut luotettavia lähteitä. Ja edelleen, luotettavian lähteiden olemassaolo ei ole tae merkittävyydelle, vaikka te ette sitä uskokaan. --Cary 24. toukokuuta 2011 kello 11.14 (EEST)[vastaa]
Kyllä minä tuon jälkimmäisen uskon erittäin hyvin. Kuka on väittänyt muuta? Kuten aikaisemmin olen esimerkkinä muissa keskusteluissa sanonut, niin tämän päivän säätilalle löytyy lukemattomia luotettavia lähteitä. Artikkeli tämän päivän säästä ei kuitenkaan ole varmaan kenenkään mielestä merkittävä. Miten tämä edes liittyy asiaan? --Otrfan 24. toukokuuta 2011 kello 11.19 (EEST)[vastaa]

Mikäli tämä sattuu säilymään, niin yksi mahdollinen lähde tämän ja samanteemaisten artikkelien kehittämiselle voi olla Stephen Tropianon kirja TV Towns: An Illustrated Guide (2000), jossa myös Salem ainakin ainakin tämän lyhyen esittelyn perusteella mainittaneen – käsittelyn laajuutta on vaikeampi tietää kirjaa näkemättä. Kirjoittaja on väsännyt useammankin opuksen TV- ja elokuvaviihteen vinkkeleistä ja on pohjimmiltaan ihan akateeminen heppu, joten kirja saattaa olla ihan kelvollista tekstiä. – Haltiamieli 25. toukokuuta 2011 kello 11.53 (EEST)[vastaa]

Olisiko sinun mahdollista kertoa tämä myös poistoäänestyksen keskustelussa? Useat eivät välttämättä lue artikkelin keskustelusivua. Iivarius 25. toukokuuta 2011 kello 12.07 (EEST)[vastaa]