Keskustelu:Puistokatu
Mistä lähteestä on saatu tässä olevat erityyppisten puistokatujen (bulevardi, esplanadi, avenue ja allee) määritelmät? Esimerkiksi Isossa tietosanakirjassa esplanadi määritellään kahden kadun välissä olevaksi pitkäksi ja kapeaksi puistoksi, jollainen Helsingin Esplanadi onkin. Sitä reunustavat Pohjois- ja Eteläesplanadi käsitetään siis kahdeksi eri kaduksi. Voisihan Esplanadin tietysti tulkita myös yhdeksi leveäksi puistokaduksi, jonka keskellä on puistokäytävä; silloin se kyllä olisi tässä artikkelissa esitetyn määritelmän mukainen.
Nimitykset avenyy (avenue) ja bulevardi (boulevard) lienevät peräisin Pariisista, mutta siellä niillä ei ainakaan johdonmukaisesti ole sellaista eroa, että avenueilla olisi laitimmaisena puisto. Siellä nimitystä bulevardi käytetään etupäässä niistä puistokaduista, jotka sijaitsevat entisten kaupunginmuurien paikalla; muut ovat yleensä avenueita, joskin esimerkiksi Boulevard Saint-Michel on selvä poikkeus. Entä allee? Tarkoittaako se tosiaan väylää, joka on vain ajoneuvoliikenteen käytössä? Ei ainakaan ranskassa, jossa allé merkitsee puistokäytävää, ja sellaisilla on useimmiten sallittu vain jalankulku. Helsingissä sana esiintyy muutamien katujen ruotsinkielisissä nimissä kuten Stora allén ja Östra allén (Iso Puistotie ja Itäinen puistotie Kaivopuistossa) sekä Munksnäs allén, mutta ei yksikään niistä ole "allee" ainakaan tämän artikkelin tarkoittamassa mielessä. Moottoriteitä kuten Länsiväylää taas ei voitane sanoa puistokaduiksi ollenkaan. -KLS 14. joulukuuta 2009 kello 15.01 (EET)
- Ihan hyviä pointteja sulla. Laitoin yhdet lähteelliset määritelmät puistokadulle ja bulevardille. Ruotsiksi "allén" on vähän hämärä, kun toisaalta ne tarkoittaa sillä puistokatua, mutta toisaalta taas puukujannetta (=puita kahdessa rivissä ja latvukset kasvaa yhteen, määritelmä Katuympäristön suunnitteluoppaasta). Suomeksi "allee" taitaa olla lähinnä toi puukujanne, en mä ole kuullut että siinä olisi jotain määritelmiä liikennemuodosta. Moottoritietä en kyllä tosiaankaan käsittäisi puistokaduksi (se on tie eikä katu), ei niiden varsilla mitään puurivejä keskimäärin ole. Sitten tähän voisi yrittää kaivaa jostain vähän ulkomaa-puolta mukaan. --Velma 24. helmikuuta 2010 kello 12.50 (EET)