Keskustelu:Psykoosi
Mikäli etsit tietoa psykoosista, klikkaa tästä.
Poistettu Skitsofrenia psykoosien ryhmittelystä sillä Skitsofrenia ei ole eräs psykoosin muoto vaan oma sairautensa jonka oireisiin osana kuuluvat psykoottisen oireet. Jps 25. marraskuuta 2004 kello 16:16 (UTC)Jps
skitsofrenia on psykoosi.
[muokkaa wikitekstiä]lisään skitsofrenian takaisin listaan, koska skitsofrenia loukitellaan psykoosiksi. psykoosit voidaan toki jaotella hieman toisinkin, ainakin tarkemmin. joka tapauksessa, skitsofrenia, yleisin psykoosin muoto, tulee sisällyttää listaan. toivon sinun katsovan esim. alla olevat linkit (joista olen sitaatteja tähänkin poiminut), jotta varmistutut minun olevan tässä kohden oikeassa. lisäksi toivon, ettet muuttaisi toisten tekstejä mutu-tuntumalla, vaan tietoon pohjautuen
hyviä linkkejä aiheeseen liittyen on paljon, ja tarkoitukseni on nitä myöhemmin lisätä sivulle.
[1] (kaakkois-suomen sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen alaiset sivut) "...ns. toiminnalliset psykoosit jaotellaan seuraavasti: 1. Skitsofrenia eli jakomielitauti on psykooseista vaikea-asteisin. 2. Mielialapsykoosit..."
[2] (kansanterveyslaitoksen sivuja) "Esimerkki psykooseista on skitsofrenia, joka on yleensä nuorella aikuisiällä alkava vakava mielenterveyden häiriö..."
[3] (lääketehdas Lillyn sivuja) "Psykooseista yleisin on skitsofrenia, johon Suomessa sairastuu noin 1% väestöstä."
[4] (KELA:n sivuka) "Vaikealla psykoosilla tarkoitetaan tilaa, johon liittyy selvä todellisuuden tajun häiriintyminen. Näitä ovat skitsofrenia ja harhaluuloisuushäiriö."
terveisin Olavi.
ICD 10 - Suomessa käytössä oleva tautiluokitus:
- Skitsofrenia F20
- Psykoosi F23
Eroja voi katsoa: [5]
Psykiatri Kristiina Nikkola - Psykiatriaa sairaanhoitajille "Kirjan" luvussa 3 [6] todetaan:
- 1. Skitsofrenia eli jakomielitauti on psykooseista vaikea-asteisin.
mikä sinällään antaa oikeutuksen tekemällesi luokitukselle.
Mutta luku 4 [7] kertoo: Skitsofrenia: ...Nykyisten diagnostisten kriteereiden mukaan sairauden keston esi- ja jälkioireineen tulee kestää vähintään 6 kk, ja sen aikana tulee ilmetä avoin psykoosi (tila, jossa potilas ei kykene täysin kontrolloimaan käyttäytymistään ja jossa hänellä on harhoja). Lisäksi diagnoosiin vaaditaan laaja-alainen taantuma aiemmalta toimintatasolta (ammatillisesti tai sosiaalisesti).
ja.. [8] ... Lisäksi määrittelyyn nimeltä skitsofrenia liitetään kehityksellistä taantumaa ja taipumusta vetäytyä pois ihmissuhteista subjektiiviseen sisäiseen miellemaailmaan, jota sävyttävät enemmän tai vähemmän aistinharhat tai harhaluulot (Alanen 1993, 1994, 1997, Lepola ym. 1996, Salo-Tuunainen 1996, Achte & Tamminen 1997, 1998, Holland ym. 1999, Keen 1999).
Skitsofrenian käypä hoito: [9] Selvittää lisää skitsofrenian ja pelkän psykoosin eroja. Kuinka Skitsofrenia sisältää paljon muutakin kuin vain psykoottisia oireita.
Lopuksi en tehnyt muutosta mutulla vaan pitkän Psykiatrisen hoitotyön tuomalla kokemuksella. Nyt en poistanut skitsofreniaa, mutta jätetään asia keskustelun alle. --Jps 26. marraskuuta 2004 kello 12:48 (UTC)
_______________________________________________________________________________________________________
ymmärrän näkökantaasi, asiassa on hieman epäselvyyttä. skitsofrenia kun on laaja-alainen sairaus, ja sisältää paljon muutakin kuin avointa psykoottisuutta, mm. taantumista, ja skitsofrenia diagnoosi edellyttää muutakin kuin psykoottisuutta. kuitenkin, psykoottiset piirteet pysyvät ihmisessä joka skitsofreniaa sairastaa, huolimatta siitä, että avointa psykoottisuutta ei välttämättä kaiken aikaa esiinny. ja skitsofrenia luokitellaan psykoosiksi, riippumatta siitä, että asia on ei ole yksiseliteinen.
perustelusi vedoten icd-tautuluokitukseen oli heikko koska icd menee tarkemmin ottaen sauraavasti: "F20 Skitsofrenia Jakomielisyys Jakomielitauti F21 Skitsotyyppinen häiriö (psykoosipiirteinen persoonallisuus) Piilevä skitsofreeninen reaktio
Reactio schizophrenica latens Piilevä skitsofrenia Schizophrenia latens Prepsykoottinen skitsofrenia Schizophrenia praepsychotica Ennakkovaiheinen skitsofrenia Schizophrenia prodromalis Pseudoneuroottinen skitsofrenia Schizophrenia pseudoneurotica Skitsotyyppinen persoonallisuushäiriö Personalitas schizotypica Rajatilaskitsofrenia F22 Pitkäaikaiset harhaluuloisuushäiriöt F23 Akuutit ja ohimenevät psykoottiset häiriöt
F24 Indusoitunut harhaluuloisuus (jaettu harhaluuloisuus) Indusoitunut paranoidinen häiriö Perturbatio paranoides inducta Indusoitunut psykoottinen häiriö Perturbatio psychotica inducta F25 Skitsoaffektiiviset häiriöt F28 Muu ei-elimellinen psykoottinen häiriö Pitkäaikainen aistiharhainen psykoosi Psychosis hallucinatoria chronica F29 Määrittämätön ei-elimellinen psykoottinen häiriö Tarkemmin määrittämätön [ei-elimellinen] psykoosi
Psychosis [non organica] non specificata Ei -elimellinen psykoosi, tarkemmin määrittämätön"
listassa on siis useassa kohden kyseessä psykoosi. taitaapi olla kaikissa.
kirjoitat, että skitsofrenialla ja pelkällä psykoosilla on eroja. tämä on huonosti ilmaistu, koska mitään "pelkkää psykoosia" ei ole olemassa. psykoosi on yläkäsite monille sairauksille, missä ilmentyy psykoottisuutta. F23 on vain yksi psykoosin muoto, akuutti ja ohimenevä.
asiasta on mielenkiintoista keskustella, ja itsekin olen tässä mukana pitkän psykiatrisen hoitotyön kokemuksen pohjalta... ja käypä hoito minulle hyvinkin tuttu. etsikäämmem käsiimme siis psykiatri ratkaisemaan väittelymme... :)
t. olavi
Olemme siis samaa mieltä kuitenkin siitä, että Skitsofreniaan sisältyy muitakin piirteitä kuin psykoottiset oireet. Saisiko tämän lisättyä artikkeliin jotenkin, sillä niin monet psykiatriaa tuntemattomat eivät tiedä muusta kuin psykoottisista oireista. Negatiivisten ja positiivisten oireiden selvittäminen olisi mielestäni järkevää. Ehkä pitäisi tarkentaa itse Skitsofrenia-artikkelia ? --Jps 26. marraskuuta 2004 kello 15:01 (UTC)
kyllä, skitsofrenia kohtaa tuleisi mielestäni vielä parantaa. myös psykoosi-kohtaa voi parantaa, se on hyvin suppea. itse mietin, kannattaako eri psykooseista kirjoittaa enemmän psykoosi-sivulle, vai ainoastaan omille sivuilleen, että olisi linkit muihinkin kuin skitsofreniaan.
t. olavi
Orgaaniset/toiminnalliset psykoosit
[muokkaa wikitekstiä]Muokkasin tuota osiota ehkä eniten. On totta, että psykiatriassa on eri koulukuntia, jota selittävät sairauksen syntyä eri tavoin. Mielestäni kappale psykoottisen masennuksen syistä eri teorioiden mukaan ei ollut tarpeen, etenkin kun se mielestäni ei kovin selkeästi vastannut itse otsikkoonsa. Oleellista minusta myös se, että jako orgaanisiin ja toiminnallisiin psykooseihin ei tule tarpeettomaksi siksi, että eri koulukunnat selittävät asiaa eri tavoin, vaan nimen omaan siksi, että yleisesti (eri koulukuntienkin) hyväksyttävissä olevaa uutta tietoa on saatu lisää. Olavi 13. joulukuuta 2005 kello 16:43:48 (UTC)
Linkkaus
[muokkaa wikitekstiä]Delirium Tremens ei johtanut minnekään, mutta Delirium tremens -sivu oli olemassa. Kumpi on oikea kirjoitusasu?
maanis-depressiivisyys
[muokkaa wikitekstiä]poistin tekstistäsi maanis-depressiivisyyden ensinnäkin siksi, että termi maanis-depressiivisyys on vanhentunut ja nykyään puhutaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä tai bopolaarisuudesta. toiseksi poistin sen siksi, ettei kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sisälly välttämättä psykoottista oireilua. kaksisuuntainen mielialahäiriö luetaan mielialahäiriöihin kuten masennuskin ja samoin kuin masennukseenkin voi liittyä psykoottista oireilua, myös kaksisuuntaiseen voi, mutta ei välttämättä. Kommentin jätti Uniapila (keskustelu – muokkaukset).
bipolaarisuus
[muokkaa wikitekstiä]tuli siis kirjoitusvirhe, kyse on siis toki bipolaarisuudestaKommentin jätti Uniapila (keskustelu – muokkaukset).
IHQn amatöörimäistä kieltä
[muokkaa wikitekstiä]Eihän auton merkkivalokaan (esim. öljynpaineen merkkivalo vanhemmissa autoissa) voi tietää, tuleeko signaali anturista vai onko esimerkiksi rikkoutunut johdon kuori aiheuttanut jossain kosketuksen runkoon, jolloin tieto on virheellinen. Useimmat ihmiset kuitenkin uskovat valoa. Jos ihminen siis kuulee häntä uhattavan tappamisella, niin reaktio on todennäköisesti ensin järkevä kauhu ja pakeneminen. Harva ryhtyy ensin miettimään "kuulenkohan ääniä vai onko uhka todellinen". - Voisiko moisia virkkeiden lausuntatapoja muokata tässä ja muissakin artikkeleissa tietosanakirjamaisempaan muotoon? Eivät tällä hetkellä ole kovin hyvää mainosta Suomen Wikipedian tasolle. "Eihän" ja "Jos siis" -tyyppiset ilmaisut ovat aika kökköä :) --130.233.141.220 23. kesäkuuta 2008 kello 09.48 (UTC)
Sairaudentunnottomuus ja tajuaminen uudessa valossa
[muokkaa wikitekstiä]Artikkelissa voisi olla jo johdannossa tai artikkelin alkuosassa sairaudentunnottomuudesta engl. lack of insight, joka estaa henkiloa tajuamasta vakavaa mielenterveyden sairauttaan. Tuo on merkittava ongelma psykoottisilla henkiloilla, silla he eivat pida itseaan lainkaan sairaina, eivatka siksi itse hakeudu hoitoon. Talloin hoitoon ohjaavat lahiomaiset tai viranomaiset. Luin englanninkielisia teksteja aiheesta, niin ennen psykoosin puhkeamista henkilo voi viela itse tajuta outoja ennakkooireita ja ajattelunsa muutoksen engl. patient can still recognize an altered worldview as a sign of illness, not revelation, mutta kun psykoosi puhkeaa, iskee sairaudentunnottomuus ja henkilo saattaa saada ”revelation” kokemuksen, jossa henkilo alkaa nahda asiat uudessa valossa -- tajuta asiat henkilon mielesta oikealla tavalla -- ikaan kuin valaistuu ja viimein tajuaa asiat niin kuin ne oikeasti ovat, mutta talloin ollaan jo vahvasti psykoottisissa harhoissa, mutta henkilolle itselleen saatu uusi ymmarrys on taytta totta. --Hartz (keskustelu) 11. kesäkuuta 2014 kello 19.41 (EEST)
Lisaksi voisi olla siita tietoa, etta kun psykoottinen henkilo kehittaa paassaan harhaluuloja ja elaa harhaluuloisessa todellisuudessa, talloin henkilo yrittaa etsia todisteita, jotka oikeuttaisivat harhaluulot. Siis harhaluuloinen henkilo etsii todisteita siita, etta kyse ei olisi omista harhaluuloista ja suoranaisesta hulluudesta, vaan etta henkilon ajatukset ovat oikeita... sairaudentunnottomuus liittyy osin tahan. Henkilo saattaa esimerkiksi kayttaa aikaansa ja energiaansa valvontakameroiden etsimiseen asunnostaan, vaikka jokainen terve ihminen osaisi heti sanoa, ettei sellaisia voi olla. --Hartz (keskustelu) 11. kesäkuuta 2014 kello 19.51 (EEST)
Ihmiskunnan hinta ihmisen mielikuvituksesta ja luovuudesta
[muokkaa wikitekstiä]Skitsofreniayhdistyksen jäsenkirjeestä poimittua: "Erään teorian mukaan psykoosi on ihmiskunnan hinta ihmisen mielikuvituksesta ja luovuudesta." http://www.skitsofreniayhdistys.fi/index.php/jasenkirje21-10-12/jasenkirje-1-12 Tuosta teoriasta voisi kirjoittaa artikkeliin. --Hartz (keskustelu) 4. heinäkuuta 2014 kello 15.09 (EEST)
Psykoosien jaottelu
[muokkaa wikitekstiä]Eräässä prujussa on jaoteltu seuraavasti:
- Päihteiden käytön aiheuttama
- Yleissairauden aiheuttama
- Skitsofrenia
- Skitsoaffektiivinen [tuskin kuuluu alle?]
- Harhaluuloinen [tuskin kuuluu alle?]
- Psykoottinen mielialahäiriö
- Kaksisuuntainen mielialahäiriö
- Depressio psykoosioirein [psykoottinen masennus?]
- Lyhytkestoinen 1-30 vrk
- Tarkemmin määrittelemätön (diagnoosi epästabiili)
- Katatonia (DSM-V, psykoosiulottuvuus) [mielenkiintoinen].
Tämä lista kannattaisi compare&contrast ICD-10-luokitteluun. --Hartz (keskustelu) 18. marraskuuta 2014 kello 22.39 (EET)
Perälä 2007: http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo96217.pdf
- Ei-mielialaoireiset psykoosit
- Skitsofrenia
- Skitsoaffektiivinen häiriö
- Skitsofreenistyyppinen häiriö
- Harhaluuloisuushäiriö
- Lyhytkestoinen psykoottinen häiriö
- Tarkemmin määrittämätön psykoottinen häiriö
- Mielialaoireiset psykoosit
- Tyypin I kaksisuuntainen mielialahäiriö
- Vakava masennus, psykoottisia piirteitä
- Kemiallisen aineen aiheuttamat psykoottiset häiriöt
- Alkoholin aiheuttama
- Muiden kemiallisten aineiden aiheuttamat
- Ruumiillisen häiriön aiheuttamat psykoottiset häiriöt
Perälä 2012: http://www.laakarilehti.fi/files/nostot/2012/nosto9_1.pdf
- Ei-mielialaoireiset psykoosit
- Skitsofrenia
- Skitsoaffektiivinen häiriö
- Skitsofreniforminen häiriö
- Harhaluuloisuushäiriö
- Lyhytkestoinen psykoottinen häiriö
- Määrittelemätön psykoottinen häiriö
- Mielialaoireiset psykoosit
- Tyypin I kaksisuuntainen mielialahäiriö
- Psykoottisin piirtein
- Ei psykoottisin piirtein
- Vakava masennus psykoottisin piirtein
- Päihdepsykoosit
- Alkoholin aiheuttama
- Muiden päihteiden aiheuttama
- Yleissairauden laukaisemat psykoosit --Hartz (keskustelu) 18. marraskuuta 2014 kello 22.56 (EET)
Hoito
[muokkaa wikitekstiä]Sivun Hoito-osiossa korostuu tieto, joka on vastoin lääketieteellistä konsensusta asiasta. Kappaleessa vähätellään lääkehoidon merkittävyyttä psykoosien hoidossa sekä ylikorostetaan psykosoosiaalisten hoitomuotojen hyötyjä. Annetaan ymmärtää, että Suomessa psykoosia hoidetaan jollain tapaa "väärin". Kappaleen alussa kaksi viitettä on väitöstutkimus sekä uutisartikkeli. Nämä eivät viestiltään vastaa yleistä konsensusta tieteellisessä diskurssissa. Toki niidenkin näkökulmat voi ottaa huomioon, mutta tällä hetkellä tekstissä ne annetaan totuutena asiasta. Myöhemmin kappaleessa viitattu meta-analyysiin, joka on jo parempi tietolähde kuin yksittäiset tutkimukset/väitöskirjat/uutisartikkelit, mutta sitäkin oli tulkittu tavalla, joka väheksyy lääkehoitojen vaikuttavuutta psykoosien hoidossa. Muokkasin osion alkua: "Psykooseja hoidetaan Suomessa tavallisimmin pysyvällä antipsykoottisella lääkityksellä, vaikka psykoosilääkkeet eivät vähennä yhden Suomessa kirjoitetun väitöskirjan mukaan psykoosin uusimisriskiä pitkällä aikavälillä", jotta asiaa ei todeta yleisenä totuutena. Lisäksi poistin osion lopusta kirjoittajan tulkinnan viitteestä 13, koska sellaista tulkitaa ei artikkelissa ole.
Mielestäni koko Hoito-osio vaatisi rankalla kädellä uudelleenkirjoittamisen. Siinä korostuu liikaa nyt yksi (eli "lääkkeet pahasta, muu hoito hyvästä") tieteellisestä konsensuksesta poikkeava näkökulma psykoosien hoitoon. Janioskari (keskustelu) 7. marraskuuta 2021 kello 16.46 (EET)