Keskustelu:Perhon Panimo
Merkittävyys
[muokkaa wikitekstiä]Kylpyammeen kokoinen pienpanimo opetusravintolan yhteydessä. Mainitaan jo ravintola Perhon artikkelissa, jonne mahtuisi tämä lopputekstikin, ellei v 1957 perustetun ravintolan artikkelista tulisi silloin kovin epätasapainoinen. Ja sitten on vielä kolmas artikkeli ravintolakoulu Perhosta, tässä satsissa on kyllä ainakin yksi artikkeli liikaa. –Kotivalo (keskustelu) 3. elokuuta 2018 kello 23.46 (EEST)
- Kyseessä on pieni, mutta oppilaitoksen panimona merkittävän panoksen maamme panimokulttuuriin antanut toimija; liikevaihto on huono mittari. Vastaavia ei Suomessa taida olla ollut muita, vai onko saanut ollut seuraaja muissa oppilaitoksissa? Artikkelissa on lähteet. En näe ongelmaa. Ensi viikolla ehdin ehkä hieman palata asiaan tai luultavammin jää myöhemmäksi (lomaa yms).--Paju (keskustelu) 4. elokuuta 2018 kello 00.54 (EEST)
- Kyllä näin pienimuotoinen toiminta kannattaa ja pitää käsitellä ravintolakoulun artikkelissa, ei ole omaksi sivukseen riittävän merkittävä. Tiedon levittely tällä tavalla on mielestäni pikemminkin lukijaa harhaanjohtavaa kuin asiaa selkeyttävää, jos toiminta kerran tapahtuu kokonaisuudessaan ravintolan yhteydessä. Ei taida olla riippumattomia, luotettavia lähteitä, kuten lehtiartikkeleita? --Epiq (keskustelu) 4. elokuuta 2018 kello 10.15 (EEST)
- Artikkelin ainoa edes puoliriippumaton lähde (nro 3, baarimestarien klubi tms) aukeaa minun koneelleni pelkkänä tietokonekoodina. Vaikka itse suosin wikipuuhastelussani kulttuuriaiheita ja kulttuuriargumentteja, minua alkavat naurattaa nämä ”merkittävä panos maamme panimokulttuuriin” -hehkutukset. Vanhana opettajana sanoisin, että 12 ämpärillistä vetävä panopannu on lähinnä opetusväline siinä missä sairaanhoitajakoulutuksen potilasnukke tai autokoulun ajosimulaattori. –Kotivalo (keskustelu) 4. elokuuta 2018 kello 11.00 (EEST)
- Sitten on vielä Perho Liiketalousopisto. Jos näistä säilytettäisiin kuitenkin se ravintola, joka on vakiintunein, ja yhdistettäisiin muut siihen. Ohjauksia voi jättää. --Höyhens (keskustelu) 4. elokuuta 2018 kello 11.43 (EEST)
- Ohjasin nyt aluksi tämän ravintolakouluun. Artikkelin historiasta voi kaivaa sinne yhdistettävää tekstiä, jos sellaista on. Voi olla että artikkeleita pitäisi yhdistellä enemmänkin. --Jmk (keskustelu) 7. elokuuta 2018 kello 08.53 (EEST)
Uudelleenohjaus
[muokkaa wikitekstiä]Mielestäni Panimon linkki olisi parempi ohjata Ravintola Perhoon. Tätä nykyä ravintolakoulun sivulla kaikki teksti on menneessä aikamuodossa, koska kyseistä ravintolakoulua ei itsenäisenä oppilaitoksena enää ole. Sivulla ei myöskään puhuta sanaakaan panimotoiminnasta, mikä voi hämmentää panimolinkin kautta tietoa etsimään tulleita (kuten esimerkiksi allekirjoittanutta). Perho Liiketalousopistolla, Ravintolakoulu Perholla ja Ravintola Perholla voisi silti olla omat artikkelit, koska edustavat erilaisia entiteettejä, ja Perhon Panimosta voisi kertoa oman alaotsikon verran ravintolan sivuilla, koska se liittyy ravintolan toimintaan. Murmelssoni89 (keskustelu) 20. toukokuuta 2024 kello 16.52 (EEST)