Keskustelu:Pauli Vahtera

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merkittävyys

[muokkaa wikitekstiä]

Onko tiliote tositteena -järjestelmän keksiminen riittävä ansio wikimerkittävyyteen? Mitä nyt löysin tietoa, niin kirjat ovat ainakin omakustanteita. Vaikuttaa vähän siltä, että artikkeli on tehty tulevia eduskuntavaaleja ajatellen. --Outilein (keskustelu) 21. tammikuuta 2015 kello 20.10 (EET)[vastaa]

Hei! Pauli Vahteran keksintöhän on levinnyt ympäri Eurooppaa, ensimmäiseksi Suomessa, sillä Sähköinen tiliote automatisoituine kirjanpitoineen tuli Suomessa käyttöön 1992, 15 vuotta ennen muita EU-maita. Ennen tätä keksintöä tositteita lennätettiin helikoptereilla maiden rajojen yli, kunnes Pauli keksi yhdistää tositteet tiliotteisiin, jolloin saatiin aikaan paperiton kirjanpito. Tämä keksintö onkin tuonut miljardien säästöt (tosin myös vienyt paljon työpaikkoja, sillä järjestelmän automatisoinnin seurauksena poistuikin alalta 17.500 työpaikkaa). Paulin keksimä palvelu voitti 2004 Pääministerin tietoyhteiskuntapalkinnon edistyksellisyydestä ja monipuolisesta sähköisen taloushallinnon hyväksikäytöstä Internetissä.
Nämä ovat merkittäviä asioita Suomen ja koko EU:n historiassa, mistä pitäisikin luoda lisää wiki-sivuja. Kyllä Pauli wiki-julkisuuden ehdottomasti ansaitsee, eikä vaaleilla ole tässä asiassa juurikaan merkitystä, vaan ennemminkin allekirjoittaneen ihmetys, että miksi täältä ei vielä Paulia löydy, mutta kaikennäköisiä taivaanrannan maalareita kylläkin ;)
Olivat kirjat omakustanteisia tai ei, niitä käytetään yleisesti oppikirjoina kirjanpitoalalla. Voin täydentää listaa vielä lisää, mikäli tarve. Tämän lisäksi ihan jo googlettamalla huomaa, että mies on myös opettajan ja keksijän lisäksi nettijulkkis, jolla on paljon yleisöä, niin näkisin artikkelin kovinkin merkitykselliseksi.
Pahoittelen kuitenkin artikkelin päivityksen hitauttani, kun en ole pitkään aikaan mitään tähän suuntaan viittaavaa tehnytkään. Tämä on noviisille vähän hankalaa.
Toivottavasti vastaus oli mieleinen?

Varttiniina (keskustelu) 21. tammikuuta 2015 kello 21.08 (EET)Varttiniina[vastaa]

Riittävän merkittävä. Tunnettu talousalan vaikuttaja pitkältä ajalta. Teksti kaipaa muokkausta pois CV:stä tietosanakirja-artikkeliksi. --Wähäwiisas (keskustelu) 21. tammikuuta 2015 kello 22.31 (EET)[vastaa]
Ilman muuta merkittävä, jos tiedoille löytyy riippumattomat lähteet. –Kotivalo (keskustelu) 22. tammikuuta 2015 kello 07.51 (EET)[vastaa]
Hei, muokkaan tänään tekstiä enemmän artikkelin tapaiseksi ja lisään lähteitä. Minulla on pienimuotoista ongelmaa sen asian kanssa, että Vahtera teki suurimmat urotyönsä 1990-luvulla, eikä silloin nettiin keräytynyt näitä saavutuksia. Vinkkejä otetaan mielellään vastaan, sillä tämä on ensimmäinen artikkeli minkä teen ja haluan siitä mahdollisimman hyvän. Kuvia tietenkin kirjoista löytyisi yms, mutta ne eivät taida tietosanakirjaan kuulua? Varttiniina (keskustelu) 22. tammikuuta 2015 kello 11.06 (EET)Varttiniina[vastaa]
Lähteet olisivat tosiaan tärkeitä tämän merkittävyydenkin kannalta (Wikipedian määritelmän mukaan "Mikäli aihetta on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä, sitä voidaan pitää merkittävänä"), ja lisäksi linjauksena on, että kaikille artikkelista löytyville tiedoille pitäisi löytyä lähde. Ehkä kirjastosta voisi löytyä jotain? Suosittelen myös tietosanakirjamaisempaa tyyliä eli ennen kaikkea kokonaisia virkkeitä ja vähemmän luetteloita. --Outilein (keskustelu) 22. tammikuuta 2015 kello 11.45 (EET)[vastaa]
Ainakaan kaikkien lähteiden ei ole pakko olla netissä, vaan tärkeintä on lähteen luotettavuus, riippumattomuus ja tarkistettavuus. --Urjanhai (keskustelu) 22. tammikuuta 2015 kello 12.08 (EET)[vastaa]
Pyysin apua itse Paulilta, jotta tuota sivua ei ainakaan poistettaisi! Pyysin häntä muokkaamaan juttua enemmän artikkelin malliseksi ja parhaansa mukaan etsimään lähteitä. Jospa tästä vielä hyvä artikkeli saadaan. Hitaasti, mutta varmasti :) Varttiniina (keskustelu) 22. tammikuuta 2015 kello 14.21 (EET)Varttiniina[vastaa]
Nykyisellään artikkeli on CV. Artikkelia on siis muokattava erilaiseksi. --Hartz (keskustelu) 22. tammikuuta 2015 kello 14.24 (EET)[vastaa]
CV kannattaa perustaa jonnekin muualle kuin tänne. Netissä on siihen soveltuvia palveluita. Tämä on tietosanakirja, jossa lähestymistapa on täysin erilainen. Mutta kuten jo totesin, tästä henkilöstä voidaan mielestäni kirjoittaa tietosanakirja-artikkeli. Usein mainitaan pääsaavutukset, esimerkiksi tutkinto, tärkeimmät tehtävät, julkaisut, puoluekanta. Ohjetta: Wikipedia:Artikkelit elävistä henkilöistä. --Wähäwiisas (keskustelu) 22. tammikuuta 2015 kello 16.37 (EET)[vastaa]
Hei, kunhan Pauli ehtii minulle vastaamaan, muunnan tämän artikkelin muotoon. Totta että se on liian CV - muotoinen vielä. Kiitos neuvoista!! Otan heti työn alle tämän, kunhan saan hra Vahteralta apuja muokkaamiseen. Varttiniina (keskustelu) 22. tammikuuta 2015 kello 16.50 (EET)Varttiniina[vastaa]

Herra Vahterasta on ollut paljon apua! Nyt tuo alkaa jo näyttämään artikkelilta ja lähteitäkin olen saanut kahmittua ihan mukavasti. Kuulemma olisi jossain vaiheessa vielä tulossa kuvia ulkomaisista lehdistä, joihin hän on kirjoittanut. Tätä tullaan hiomaan ja päivittämään vielä paljon. :) Varttiniina (keskustelu) 23. tammikuuta 2015 kello 14.24 (EET)Varttiniina[vastaa]

Nyt varmaan artikkeli alkaa olemaan oikean oloinen, mutta kysyisin vielä teiltä neuvoa kirjojen listaamisen suhteen: Olen huomannut, että usean henkilön kohdalla ollaan kirjalistauksissa käytetty lähteenä (vain) wikin sisäistä ISBN koodia.
Onko tämä toivottavaa ja mikäli on, niin tulisiko minun laittaa vielä luettelo KAIKISTA Paulin kirjoista tuohon artikkeliin?
Tämän linkin alta löytyvät kaikki Paulin kirjat (lukuunottamatta yhtä, mistä ollaan jätetty jo selvityspyyntö): http://www.gettextbooks.com/author/Pauli_Vahtera
Mikäli tämä luettelo kirjoista ISBN koodin kanssa olisi toivottavaa, niin olen vähän epävarma, että kuinka se tehdään wikilinkkinä ja mihin kohti se toivotaan toteutettavan.
Voiko muuten jo poistaa tuon "merkittävyys" varoituksen, vai odotammeko vielä määrä-aikaan saakka? Varttiniina (keskustelu) 24. tammikuuta 2015 kello 00.40 (EET)Varttiniina[vastaa]
Merkittävyys kyseenalaistettu ei ole varoitus vaan ilmoitus. Sen poistamisella ei varsinaisesti ole suurta kiirettä. Sen sijaan kannattaisi suunnata energiaa artikkelin kehittämiseen, poistin pahempaa hypetystä. --Htm (keskustelu) 29. tammikuuta 2015 kello 03.32 (EET)[vastaa]

Uusi kyseenalaistus

[muokkaa wikitekstiä]

Kyseenalaistin merkittävyyden, tämähän on jonkun bloggaajan vaalimainos. Näitä alkaa nyt alkaa tulemaan jatkuvalla syötöllä, joten pitää olla tarkkana. Äskettäin on poistettu jo ainakin Aleksi Norman. --Joe K. (keskustelu) 28. tammikuuta 2015 kello 17.42 (EET)[vastaa]

Vahtera on suuntaviivojen mukaan merkittävä jo pelkästään kirjoitettuaan Weilin + Göösin Ekonomia-sarjaan teoksen Atk-toiminnan sisäinen tarkkailu (1984). Ollut myös mukana tekemässä 25 muuta kirjaa ja maailmanlaajuisesti merkittävää keksintöä. Yksi merkittävyyskeskustelu on jo käyty, se näkyy yllä. –Kotivalo (keskustelu) 28. tammikuuta 2015 kello 17.49 (EET)[vastaa]
Olkoon sitten niin, mutta se ei muuta seikkaa, että kyseessä on vaalien takia luotu artikkeli. Ehkä tämä olisi laajemman keskustelun ja jonkinlaisen "vaalikaranteenin" paikka. --Joe K. (keskustelu) 28. tammikuuta 2015 kello 19.15 (EET)[vastaa]
Poistin merkittävyysmallineen, koska juuri käydyssä merkittävyyskeskustelussa ei löytynyt konsensusta poistolle. Poistoäänestyksen voi tietenkin aloittaa, jos joku edelleen on poiston kannalla. Vahteran tuotantoa kirjanpidosta, verotuksesta, tilintarkastuksesta jne. löytynee lähikirjastosta, jos asia on jäänyt epäselväksi. Vaaliongelma on toki olemassa. --Wähäwiisas (keskustelu) 28. tammikuuta 2015 kello 19.17 (EET)[vastaa]
Vaalikaranteenit toimivat joten kuten 1970-luvulla, kun ei ollut juuri muita medioita kuin Yle ja lehdet (ja välillä ei juuri muita ehdokkaita kuin Kekkonen). Jos vaalikaranteenia toteutettaisiin johdonmukaisesti, Wikipediassa pitäisi vähän väliä vaalien takia poistaa tilapäisesti näkyvistä satojen merkittävien suomalaisten artikkelit, koska ovat ehdokkaina. Ei kuulosta oikein nykyajan läpinäkyvyydeltä. Parempi noudattaa vaalienkin alla ihan tavanomaisia merkittävyyskriteerejä. –Kotivalo (keskustelu) 28. tammikuuta 2015 kello 19.24 (EET)[vastaa]
En tarkoittanut aivan tuota, vaan sitä, että selkeästi vaalimainostarkoituksessa luodut artikkelit voi laittaa "karanteeniin" vaaleihin saakka. Vahteran kohdallahan nyt ei ongelmaa ole, koska hän kerran on maailmanlaajuisesti tunnettu kirjanpitäjä. Erimielisyyksiä syntyy lähinnä vähäpätöisempien pyrkyreiden kohdalla, kuka on merkittävä ja kuka ei. --Joe K. (keskustelu) 28. tammikuuta 2015 kello 19.31 (EET)[vastaa]


Lisäksi näkyy olevan niin että [1] kierrättää ja hyväksyttää korjaukset artikkelin kohteella, jolloin neutraalius häviää. Pitäisi korjata tiukalla kädellä.--188.238.50.219 28. marraskuuta 2020 kello 12.45 (EET)[vastaa]

Merkittävyys / mainoksenomaisuus / lähteiden puute

[muokkaa wikitekstiä]

Artikkeli näyttää edelleen mainokselta, teksti ja sisältö on luonteeltaan ylistävää ja ilmiselvästi Paulin itsensä kirjoittamaa. Kuulemma merkittäviin keksintöhommiin ym. ei ole ensimmäistäkään lähdettä.  –Kommentin jätti 109.240.206.21 (keskustelu) 8. elokuuta 2015 kello 03.11‎ (EEST)[vastaa]

Jep. Lisäksi voisi mainita, että herran Iltalehti-blogi on täynnä rasistista roskaa. Vahtera huijaa jo esittelyssä: "Iltalehden blogissani tulen käsittelemään ensisijaisesti yrittäjyyttä, verotusta ja Suomen kansantalouden katastrofaalista tilaa." Todellisuudessa bloggaukset koostuvat lähes kokonaan ulkomaalaisvastaisista ja rasistisia valheita sisältävistä teksteistä, kuten tällä hetkellä näkyvissä olevien uusimpien blogitekstien otsikot jo osoittavat: Albaniassa muslimit syövät sianlihaa, Kaarnaveneen hinta, Ilmainen venetaksi-charterlentopalvelu Eritrea/Irak-Libya-Italia-Suomi, Suomen Sosialistinen NeuvostoTasavalta, Migrin johto pitää vaihtaa?, Maahanmuutto ja velkaantuminen tuhoavat Suomen, Pitäisikö Migrin johto vaihtaa?, Olisiko jo aika tunnustaa, että maahanmuuttajat saavat enemmän ja nopeammin. 85.76.50.206 13. maaliskuuta 2017 kello 02.12 (EET)[vastaa]
Lähteettömyydet voi karsia pois ja muokata artikkelia neutraaliin suuntaan. --Htm (keskustelu) 13. maaliskuuta 2017 kello 03.49 (EET)[vastaa]
Voisi poistaa. En tajua mikä tästä tekee muka merkittävän, kun esim. artikkeli tilitoimistosta, jonka nettijärjestelyn Hesari nimesi Suomen käytetyimmäksi, poistettiin. Kun tästä ottaa turhan hehkutuksen pois, niin ei jää paljoa wikimerkitystä jäljelle. --Ukas (keskustelu) 24. syyskuuta 2017 kello 05.36 (EEST)[vastaa]
Kirjoja löytyy, joten on merkittävä. Artikkeli antaa henkilöstä hieman nolon kuvan, mutta jos itse kirjoittanut ja tätä tahtoo niin olkoon. Vilkapi (keskustelu) 28. syyskuuta 2017 kello 21.32 (EEST)[vastaa]

Self-published

[muokkaa wikitekstiä]

Miksi selvästi henkilön itsensä kirjoittama artikkeli itsestään on täällä?  –Kommentin jätti Kernaazti (keskustelu – muokkaukset) 13. syyskuuta 2017 kello 23.26 (EEST)[vastaa]

Ei ole kiellettyä. Lainaus käytäntösivulta Wikipedia:Mitä Wikipedia ei ole: "Kaikilla on vapaus kirjoittaa itsestään tai hankkeista, joissa on vahvasti mukana. Kannattaa kuitenkin muistaa, että myös tällaisiin artikkeleihin pätevät samat säännöt kuin kaikkiin muihinkin sivuihin." --Nironen (keskustelu) 13. syyskuuta 2017 kello 23.49 (EEST)[vastaa]

Poistokeskustelu-malline poistettu

[muokkaa wikitekstiä]

Artikkeli roikkuu poistokeskustelussa jo kolmatta viikkoa. Poistokeskustelussa on tällä kertaa keskusteltu artikkelin merkittävyydestä ja oman artikkelin itse kirjoittamisesta ilman varsinaisia uusia argumentteja.

Merkittävyys: Vahtera on tunnettu kirjoittaja ja näkyvä talousalan asiantuntija. Muiden henkilöartikkelien kohdalla jo pelkkä yhden kirjankin julkaisu on automaattisesti nostanut henkilön merkittäväksi. Vahteran merkittävyyttä puoltaa, että hän on omalla ammattialallaan erittäin tunnettu. Osa keskustelijoista on leimannut hänet poliittiseksi tai rasistiseksi bloggariksi tuntematta ansioita.

Poistokeskustelu-malline ei sovellu loputtoman merkittävyyskeskustelun käymiseksi. Merkittävyyskeskustelua on yllä käyty jo useana vuonna. Poistokeskustelu-malline ei sovi myöskään sisällön korjaamiseksi. Sen sijaan käytetään Korjattava-mallinetta.

Jos artikkeli edelleen halutaan pois, sen voi viedä poistoäänestykseen. --Wähäwiisas (keskustelu) 30. syyskuuta 2017 kello 13.06 (EEST)[vastaa]

Poistoäänestys aloitettu vuonna 2020

[muokkaa wikitekstiä]
Poistoäänestys on aloitettu vuonna 2020, koska äänestyksen aloittaja haluaa artikkelin pois. --Pxos (keskustelu) 3. helmikuuta 2020 kello 12.54 (EET)[vastaa]
Ei ainoataan riippumatonta tai ylipäätään yhtään mitään lähdettä niistä asioista, joista pitäisi olla tunnettu. --Urjanhai (keskustelu) 3. helmikuuta 2020 kello 14.32 (EET)[vastaa]
Lienee erinomaisempaa, että keskustelu vuonna 2020 keskitetään tuohon avattuun poistoäänestykseen. Täällä on merkittävyydestä ja poistamisesta keskusteltu moneen eri otteeseen, ja nyt on keskustelun foorumiksi valittu erillinen poistoäänestys. Mielipiteet kannattaisi panna sinne nyt seuraavan seitsemän päivän ajan. --Pxos (keskustelu) 3. helmikuuta 2020 kello 16.44 (EET)[vastaa]
Miten nyt yhtäkkiä voi olla vapautettu lähdevaatimuksista?--Urjanhai (keskustelu) 3. helmikuuta 2020 kello 14.33 (EET)[vastaa]
Kansalliskirjaston mukaan artikkelihenkilö on julkaissut useita kirjanpitoa koskevia teoksia etenkin 1990-luvulla. Vaikka teosten joukossa on omakustanteitakin, ovat useat ilmeisesti ulkopuolisen (?) kustantamon (Tilintarkastajien kustannus) julkaisuja, mukana myös Welin& Göösin julkaisu Yrityksen valvonta ja tilintarkastus (1986). Tällä perusteella merkittävyys täyttynee. Artikkelin sisältöä ja kuvitusta saisi kyllä typistää oleellisesti tietosanakirjamaisemmaksi. Tavallisen kuntourheilijan maratonin maaliintulokuvat eivät ole tietosanakirja-aineistoa, ennemmin itsekehua tai vaalipäällikön tai senssipalstan materiaalia.--Paju (keskustelu) 4. helmikuuta 2020 kello 04.59 (EET)[vastaa]
Älkää nyt keskustelko täällä merkittävyydestä, kun on avattu  POISTOÄÄNESTYS , jonne pitää mennä panemaan ääni ja kommentti oikeaan paikkaan. Koko idea on, että keskustelu käydään nyt  → siellä ←. Panin vain ilmoituksen siitä, että on poistoäänestys. En avannut uutta merkittävyyskeskustelua. Ymmärtäkää tämä, ymmärtäkää tämä. --Pxos (keskustelu) 4. helmikuuta 2020 kello 06.45 (EET)[vastaa]
No jos, niin miksei niitä lue artikkelissa? --Urjanhai (keskustelu) 4. helmikuuta 2020 kello 07.00 (EET)[vastaa]
Jaa lukeehan niitä siellä epämerkittävien blogien seassa. Olisi parempi jos epämerkittävät blogit ja todellinen, merkittävä toiminta käsiteltäisiin eri otsikoiden alla.--Urjanhai (keskustelu) 4. helmikuuta 2020 kello 07.08 (EET)[vastaa]
Vuoden 2020 poistoäänestyksen tulos on selvä konsensus: ylivoimainen enemmistö äänen antajista päätti, että artikkeli säilytetään. Nähdäkseni artikkelin merkittävyys ja etenkin sen säilyvyys on toistaiseksi ratkaistu Wikipediassa, ja tämä kysymys lienee loppuun käsitelty. --Pxos (keskustelu) 10. helmikuuta 2020 kello 14.41 (EET)[vastaa]