Keskustelu:Oulun Reserviupseerikerho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Wikipediaan muusta lähteestä sellaisenaan tai lähes sellaisenaan tuotu teksti

[muokkaa wikitekstiä]

Kyseessä oleva teksti ei ole tekijänoikeusrikkomus, koska tekstin kirjoittaja ja lisääjä ovat yksi ja sama henkilö. Lähetetty sähköisesti OTRS-lupa! (Sotaherra (keskustelu) 27. maaliskuuta 2019 kello 09.03 (EET))[vastaa]

On poikkeuksellista, että Wikipediaan tuodaan kopiona tai lähes kopiona tekstiä jostain teoksesta, vaikka kirjoittaja sekä Wikipediassa että lähdeteoksessa on sama. Käyttäjä:Sotaherra on muokannut artikkelia toukokuussa 2011, tammikuussa 2013, helmi-, touko- ja joulukuussa 2014, tammikuussa 2015, toukokuussa 2016, elokuussa 2017 ja viimeksi loka- ja marraskuussa 2017. Kaksi viimeistä muokkausta ovat lukuarvojen muutoksia. Pääosa tekstistä on vuosilta 2014-2017. Wikipediaan on toimitettu selvitys tekstin tuomisen luvallisuudesta vasta vuonna 2019. Lienee kohtuullista saadun luvan perusteella todeta, että lupa kattaa Käyttäjä:Sotaherran muokkaukset, jotka on tehty 5.8.2017 ja sitä ennen. Tuon päivän jälkeen tehtyihin muokkausiin on syytä soveltaa Wikpedian normaaleja menettelytapoja, eli teksti on kirjoitettava tänne eri omin sanoin kuin lähdeteoksessa on.--Htm (keskustelu) 6. heinäkuuta 2019 kello 23.38 (EEST)[vastaa]

Tiketissä sanonta "tämän teoksen" viittaa yllä selostettuun Wikipedian ulkopuolelta kopioituun tekstiin.--Htm (keskustelu) 7. heinäkuuta 2019 kello 00.16 (EEST)[vastaa]