Keskustelu:Niklas Herlin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Määritelmä

[muokkaa wikitekstiä]

On aika erikoista, että yksi harvoista suomalaisista (julki)suurkapitalisteista määritellään "kirjankustantajaksi, toimittajaksi ja tietokirjailijaksi". Mitkään näistä eivät käsittääkseni ole olleet hänen perustehtäviään, eikä näillä ammateilla tienaa kuin pennejä. Onko Wikipediassakin menossa kapitalismin valkopesuviikot? --Esamatti1 (keskustelu) 11. lokakuuta 2017 kello 22.12 (EEST)[vastaa]

Mainitaan siinä aloituskappaleessa kuitenkin hänen pääomistuksensa, joten kyllä miljardiomaisuus tulee myös esille. Julkisuudessa hän oli esillä noiden kylddyyrihankkeidensa vuoksi, enkä näe niitä valkopesuna vaan positiivisena ilmiönä suomalaisessa kulttuurissa. Mitä hän vielä olisikaan saanut aikaan jos olisi elänyt 30-40 vuotta lisää. --Weird1e (keskustelu) 12. lokakuuta 2017 kello 04.25 (EEST)[vastaa]
Lue johdanto loppuun: omistukset ovat olleet niin merkittäviä, että niiden kuvaamiseen käytetään paria virkettäkin. Omistuksista eriaikoina olisi hyvä kirjoittaa lisää artikkelin loppuosaan, mutta pari virkettä riittänee johdannossa. --Aulis Eskola (keskustelu) 12. lokakuuta 2017 kello 09.35 (EEST)[vastaa]
No ehkä sen miljardiomaisuuden voi mainita heti kärkeen määritelmävirkkeessäkin. Se on helposti tehty. --Jmk (keskustelu) 12. lokakuuta 2017 kello 09.58 (EEST)[vastaa]
Alma Media ja omistukset ja hallituksen jäsenyys siinä pitäisi myös mainita heti alussa. Se oli Alma Media joka julkaisi tiedotteen Herlinin kuolemasta. --Mikko Paananen (keskustelu) 12. lokakuuta 2017 kello 11.06 (EEST)[vastaa]
"Miljardööri" on vähän liian epämääräinen ilmaisu. Luultavasti uutissakin on käytetty ilmaisuja tyyliin "niiden ja niiden yhtiöiden suuromistaja" tms.--Urjanhai (keskustelu) 18. lokakuuta 2017 kello 17.53 (EEST)[vastaa]
Aihepiiriä huonosti tuntevana en taida osata muotoilla oikein, mutta jokin yllä viittaamani kaltainen muotoilu olisi varmaan paras. Ilman muuta suuromiostajuus ja varallisuus pitää myös mainita määritelmässä, mutta toisaalta myös toiminta noissa alussa mainituissa muissa rooleissa on myös merkittävää ja siksi syytä mainita myös.--Urjanhai (keskustelu) 18. lokakuuta 2017 kello 17.59 (EEST)[vastaa]
Muistokirjoitus HS: "kustantaja, kulttuurivaikuttaja ja suuromistaja". "Mijardööri" on asiatekstin määritelmässä turhan epämääräinen.--Urjanhai (keskustelu) 18. lokakuuta 2017 kello 18.04 (EEST)[vastaa]