Keskustelu:Mia Malmi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merkittävyys

[muokkaa wikitekstiä]

Käyttäjätunnus "Malmimia" oli aloittanut tätä artikkelia koskevan poistoäänestyksen (miten sattuu), jonka tuhosin. Ilmeisesti tunnus haluaa tämän artikkelin poistettavaksi Wikipediasta. Sen innoittamana käynnistän nyt keskustelun aiheen merkittävyydestä. Tekstin mukaan on kirjailija, joka on julkaissut kirjoja, ja sen vuoksi yleensä merkittävä. Voidaan kuitenkin keskustella siitä, onko juuri tämä kirjailija merkittävä. --Pxos (keskustelu) 12. elokuuta 2019 kello 17.49 (EEST) Ei olekaan kirjailija. Kommenttia muutettu. --Pxos (keskustelu) 12. elokuuta 2019 kello 18.07 (EEST)[vastaa]

Tiedon lähteistä

Tieto siitä, että Malmi on toimittaja ja kirjailija, on ilmeisesti peräisin artikkelin aiheelta itseltään lehtihaastattelusta ikiomasta blogijutusta. Tieto kirjojen lukumäärästä ja nimikkeistä on kokonaan lähteettömässä kappaleessa. Lisätieto plagiointijutusta on erikseen lisätty artikkeliin eilen lähteen kera. Lähteenä siihen on Malmin pitämä blogi. Siinäpä tiedon lähteet. Artikkelin on luonut tunnus, jonka merkkijono on melkein kuin artikkelin aihe. Toisin sanoen on mahdollista, että hyvän sään aikana halutaan luoda artikkeli itsestä ja huonon sään aikana halutaan poistaa artikkeli itsestä. Wikipedia toimii toisella periaatteella, mutta kun artikkeli on ollut täällä kymmenen vuotta, niin voidaan myös ajatella, että tämä aihe on ansainnut dekadin verran tietosanakirjassa olemista ja sitten se joutaa pois. Mitäs mieltä ollaan? --Pxos (keskustelu) 12. elokuuta 2019 kello 17.58 (EEST) Muutettu kommenttia. --Pxos (keskustelu) 12. elokuuta 2019 kello 18.07 (EEST)[vastaa]

Niin, yksi kirja on siis toimitettu eikä kirjoitettu, vaikka sitä kutsutaan tehdyksi ja julkaistuksi. Ei siis olekaan mikään kirjailija. Koko juttu on itse tehty puffaus, aika pitkään toki täällä ollut. Suosittelen arvosanaa: Ei kiitos ja näkemiin! --Pxos (keskustelu) 12. elokuuta 2019 kello 18.07 (EEST)[vastaa]

Paljon enemmän meriittejä kuin osalla wikipediaan päässeistä. Laittaisin jatkoon, koska
  1. Julkaissut musiikkia yhtyeessä Plus [1]
  2. on toimittanut kirjoja mm. [2], kunnon kirjailijana kahdessa [3]
  3. Ylen bloggari [4] jonkin aikaa
  4. Me Naiset -toimittaja [5]
--Jylöstalo (keskustelu) 12. elokuuta 2019 kello 18.22 (EEST)[vastaa]
Pitäisi vähän purkaa noita käsitteitä, kun ne ovat nykymaailmassa niin kummallisia. Ensinnäkin on tuo "musiikin julkaiseminen", mitä se tarkoittaa? Levy-yhtiö julkaisee yhtyeen sinkun, ja yhtyeessä on neljä jäsentä, joista yksi on rumpalin kaverina parin vuoden ajan. Toiseksi mitä tarkoittaa "kunnon kirjailija"? Kirjoja voi julkaista, niitä voi toimittaa tai niitä voi kirjoittaa. Perinteisesti, jos koostaa kirjan, jonka sisältönä on kymmenen ihmisen kirjoittamia esseitä tai kertomuksia, ei ole kirjan kirjoittaja vaan sen toimittaja. En tiedä, onko Malmi "kunnon kirjailija" vai ei, se ei linkistä selviä. Voi olla toimittajakin. Kolmas seikka on tuo bloggari Ylessä ja neljäs on taas aikakauslehden toimittaja. Lehdissäkin on oma toimitus ja sitten ulkopuolisia kirjoittajia, jotka eivät ole kiinteää henkilökuntaa. Nykyään kaikki tällaiset kytkennät ovat vaikeampia, kun kaikki vähän liukuu toistensa lomaan. Perinteisesti pelkkä bloggari ja rivitoimittaja eivät ole olleet merkittäviä Wikipediaan, mutta kun on myös "musiikin julkaisija" ja "kunnon kirjailija", niin saattaa olla merkittävä. Ei tuosta varma voi olla. --93.106.62.190 12. elokuuta 2019 kello 20.32 (EEST)[vastaa]
POIs. Ylen bloggarius ei tee merkittävksi. Ei ole Me Naisten toimittaja, vaan free (kijroittanut lehteen muutaman jutun). Kunnon kirjailija?: kokkikirjaan on koonnut reseptejä, selviytymisoppaaseen kirjoittanut osan. Discogsin sivussa ei näy Malmin nimeä, yhtyeen yksittäinen jäsen ei ole merkittävä, jos ei muuten ole. – En pidä merkittävänä näillä ansioilla. Blogien kopioimisen mainitseminen ei maata kaada, jos tämä kuitenkin säilytetään. Pikku asia ihmisen uralla, jos joskus jaksaa ryhtyä kunnon työhön blogistin uran sijasta. Ja kyllähän kännisten ja hipelöivien kansanedustjienkin toilailut kirjataan tänne. Ei ole väliä mitä kirjoitetaan kunhan kirjoitetaan, ajattelee moni. --Abc10 (keskustelu) 16. elokuuta 2019 kello 17.41 (EEST)[vastaa]

Tuntuu juuri siltä, että nyt kun on noussut jonkinasteinen "somekohu" naisen tekemisistä, haluaa hän poistaa sivunsa huonon julkisuuden takia. Kyseessä joka tapauksessa on pitkään alalla toiminut journalisti ja bloggaaja, joka nyt on jäänyt kiinni toistuvasta plagioinnista. Plagioinnista jonka avulla on mm. sumutettu yrityksiltä ilmaista tavaraa. Tämä on ainakin minun mielestäni jo niin törkeä teko, että se saisi jäädä julkiseksi. Onhan Wikipedia kuitenkin on avoimen tiedon lähde ja tämä on sellaista tietoa, mikä tulisi olla avoimesti saatavilla, esimerkiksi tuleville potentiaalisille bisnes kumppaneille yms. RaccoonCityOfficer (keskustelu) 12. elokuuta 2019 kello 19.57 (EEST) Huom! Ylläpitäjä Pxos on poistanut tästä kommentista osan 12. elokuuta 2019 kello 20.17 (EEST).[vastaa]

Mia Malmi on tunnettu bloggari, ja plagiointitapaus johon hän syyllistyi ja jota hän pyysi itse blogissaan anteeksi, on tärkeä ennakkotapaus muualla maailmassa tutusta ilmiöstä, blogitekstien kopioinnista.

Bloggarit ovat jo vuosia olleet merkittäviä mielipidevaikuttajia, ja suuri yleisö hankkii yhä enemmän tietoa blogien kuin perinteisen median kautta. Bloggaamisessa liikkuu isot rahat, ja mainonnan painopiste on yhä enemmän siirtymässä perinteisestä mainonnasta kaupallisen yhteistyön ja muun natiivimainonnan suuntaan.

Kuitenkaan bloggareita ei sido esimerkiksi Journalistin ohjeet. Onkin tärkeää, että yleisö voi arvioida tunnettujen blogien luotettavuutta muuta kautta, ja tähän tarpeeseen riippumaton internet-tietosanakirja vastaa.

Oleellista on myös jutun ennakkotapaus-tyyppinen luonne. Koskaan aikaisemmin ei ole tunnettu blogisti kopioinut näin johdonmukaisesti tekstejä muualta. Tähän tapaukseen tullaan todennäköisesti viittaamaan tulevaisuudessakin.

Mia Malmia voidaan pitää julkisuudenhenkilönä paitsi bloginsa myös muun toimintansa kautta. Hän on julkaissut kolme kirjaa: Kokkaa julkkisten kanssa, (Minerva Kustannus) Uuden äidin selviytymisopas (Minerva Kustanns) ja Hullu akka! (Like). Kahdessa ensimmäisessä teoksessa hän on ollut kirjoittajana ja kolmannessa toimittajana.

Mia Malmi on blogannut säännöllisesti vuodesta 2011 lähtien ja kirjoittanut juttuja ja artikkeleita Ylelle, Me Naisiin ja iltapäivälehtiin. Hän on ollut aktiivisena jo 1990-luvulta lähtien ja täten hänen julkisuuskaarensa ja vaikuttavuutensa on aivan toinen kuin esimerkiksi tosi-tv-tähden.

Näiden seikkojen valossa on suotavaa, että Wikipedia-artikkelia ei poisteta.

Voimalainen (keskustelu) 12. elokuuta 2019 kello 23.29 (EEST)[vastaa]

Merkittävyys Wikipediassa voi syntyä kahdella, toisiinsa liittyvällä tavalla: aihe voi olla luonteensa puolesta "automaattisesti merkittävä", josta hyvänä esimerkkinä ovat suomalaiset kansanedustajat. Jos on kansan valitsema valtiopäiväedustaja Suomessa, on merkkihenkilö pelkästään tuon perusteella. Sitten on Wikipedian merkittävyyskäytännön mukainen perussääntö, joka on tiivistettynä seuraava: "Mikäli aihetta on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä, sitä voidaan pitää merkittävänä." Silloin vaaditaan aiheesta riippumattomissa lähteissä esiintymistä. Useinkaan erilaiset aiheet, joiden merkittävyys on epävarma, eivät kuitenkaan solahda sujuvasti paikoilleen kuin palapelissä, vaan harmaa alue on laaja. Suomalaiset kirjailijat ovat yleensä merkittäviä, vaikka kukaan ei olisi heistä kuullut mitään, koska kirjan kirjoittaneet ja teoksensa vakiintuneen kustannusyhtiön kautta kirjastokorvausten piiriin saattaneet ovat merkittäviä ja heistä tehdään Wikipediaan yleensä artikkeli. Tässä nimenomaisessa artikkelissa kaikki lähteistetty tieto (niin ruusut kuin risutkin) tulee Malmin omasta blogista, mutta ilmeisesti pitää paikkansa, että hän on kolme kirjaa saanut aikaan eri tavoin. Ylempänä argumentoidaan, että suuren yleisön takia olisi syytä olla aiheesta artikkeli vapaassa tietosanakirjassa. Se on taas ihan oma perustelunsa, joka ei liity perinteiseen merkittävyyden määritelmään juuri ollenkaan. --Pxos (keskustelu) 16. elokuuta 2019 kello 15.50 (EEST)[vastaa]

Malmi on julkaissut pari kirjaa, mutta häntä tai kirjoja ei ainakaan pikaisella katselmuksella ole käsitelty "huomattavan laajasti riippumattomissa lähteissä" - tosin ei kaikkia jäällä pyörähtäneitä liigapelaajia jne myöskään. Tämä on rajatapaus, josta voisi mahdollisesti jopa äänestää, jotta linjaa voi tarkistaa. Tuo plagiaatiohässäkkä ei sinänsä näytä kovin merkittävältä jutulta sekään, eikä poistosyyksi tuosta nyt tietystikään ole. Itse kallistuisin sen puoleen, että ei tämä nyt kovin merkittävältä tässä vaiheessa näytä - jos olisi poistoäänestys, niin nippa nappa poiston puolelle menisi tässä vaiheessa epämerkittävyyden perusteella.Tetopa (keskustelu) 16. elokuuta 2019 kello 16.21 (EEST)[vastaa]

Merkittävyys on aivan selvää, tehnyt kolme merkittävien kustantajien julkaisemaa kirjaa. --Elena (keskustelu) 16. elokuuta 2019 kello 18.51 (EEST)[vastaa]

Kun on julkaissut kaksi tietokirjaa päätekijänä tunnetun kustantamon kautta (Minerva) ja arvostelijoiden kehuman toimituksen (Like), voitaisiin jo suuntaviivojen mukaan pitää merkittävänä. Mielestäni ei voida ainakaan poistaa suoraan. ¬Antilope 16. elokuuta 2019 kello 21.13 (EEST)[vastaa]

Samaa mieltä, ei voida poistaa ainakaan suoraan. Lähteitä voidaan parantaa ja tekstiä muokata neutraalimmaksi.--Htm (keskustelu) 16. elokuuta 2019 kello 23.17 (EEST)[vastaa]

Tämä henkilö ei ole niin iso bloggaaja tai merkittävä yhteiskunnallinen toimija tai vaikuttaja, että tarvitsisi oman sivun. Syö Wikipedian uskottavuutta, jos kenellä tahansa mikrovaikuttajalla on omat sivut. Pois ehdottomasti. Greberules (keskustelu) 18. elokuuta 2019 kello 16.22 (EEST)[vastaa]

Höpistä. Wikipedian uskottavuus on vallan muualla kuin tässä artikkelissa.--Htm (keskustelu) 18. elokuuta 2019 kello 16.47 (EEST)[vastaa]

Wikipedian perusteissa puhutaan neutraalista käsittelystä eli aiheita pitäisi käsitellä tasapuolisesti eri kanteilta. Yleensä tämä tasapuolisuus käsitetään staattisena, yksittäiseen ajanhetkeen sidottuna asiana. Minun tekisi mieli ottaa tasapuolisuuden käsittelyyn mukaan aika-muuttuja, mikä tässä tapauksessa tarkoittaisi sitä, että kun aihe on ollut Wikipediassa yhdeksän vuotta positiivisessa valossa esitettynä, tulisi sen säilyä täällä (ainakin sen yhdeksän vuoden ajan) myös tällaisena, että artikkeli kertoo myös negatiivisista asioista. --Lax (keskustelu) 18. elokuuta 2019 kello 19.11 (EEST)[vastaa]

Poistin mallineen, keskustelun perusteella ei voida poistaa.--Htm (keskustelu) 18. elokuuta 2019 kello 20.04 (EEST)[vastaa]

Tietokirjailija?

[muokkaa wikitekstiä]

Jos toimittaa julkkiksien ruokareseptikirjan ja kirjoittaa omista kokemuksistaan, niin voidaanko sitä sanoa (ainakaan merkittäväksi) tietokirjailuksi? Kuulostaa hieman kyseenalaiselta luokittelulta. "Kirjailija" on myös hiean ontuva kategoria.Tetopa (keskustelu) 16. elokuuta 2019 kello 16.28 (EEST)[vastaa]

Wikipediassa ei ole kaiketi perinteisesti arvosteltu kirjan sisältöä eli ei ole ymmärtääkseni väliä sillä, onko tietokirjan kohteena t-kirjailija itse vai esimerkiksi teekulttuuri. Ongelmana on se, että koko artikkeli on liukas kuin saippua. Ihan ensimmäisestä versiosta lähtien on ollut lähteettömänä tieto siitä, että Malmi on kirjailija ja samoin ensimmäisestä versiosta lähtien teonsana on "julkaista". On kerrottu, että Malmi on "julkaissut" kolme kirjaa. Mitä tuo julkaiseminen sitten tarkoittaa? Tämä on niin ongelmallinen aihe, että olen jo kirjoittanut peräti viisi kommenttia tähän keskusteluun ja en ole päässyt yhtään mihinkään ja pahoin pelkään, että en ole kommenteillani edes sanonut mitään. Kaikki on epäselvää. Ihminen ei ole kirjoittanut itse mitään, vain julkaissut toisten tekstejä sekä kirjoissaan että ilmeisesti blogeissaan, mikäli lähteistetty tieto pitää paikkansa. Ei hän sitten ole kirjailija vaan toimittaja, joka julkaisee toisten tekstejä. Merkittävyyttä pitää siis miettiä sen suhteen, että artikkelin aihe ei ole kirjailija. Kamala Ei ole mikään normaalitapaus tämä, joka äskettäin nousi syvistä riveistä Wikipedia-julkisuuteen. --Pxos (keskustelu) 16. elokuuta 2019 kello 17.14 (EEST) Kommenttia on muutettu jälkeenpäin. --Pxos (keskustelu) 16. elokuuta 2019 kello 17.57 (EEST)[vastaa]
Onhan siellä selvä linkki Minervan sivulle, jossa kirjat luetellaan. Ne vain on sellaisia osatekijyyskirjoja, joista toiseen hän on koonnut xx:n kanssa muiden reseptejä, toiseen kirjoittanut jotain muiden kanssa. En pidä merkittävinä. Blogistit ei ole merkittäviä, eikä Malmi ole Me naisten toimittaja vaan free. Vähän liioittelua puhua kamalasta tapauksesta, mutta sanapaisuttelu ei ole mitään uutta. Ei tätä pidä ottaa noin vakavasti. Poistetaan, ja Malmi jatkaa seurapiirijuttujensa kirjoittelua vastedes rauhassa.--Abc10 (keskustelu) 16. elokuuta 2019 kello 17.47 (EEST)[vastaa]
Tarkoitin "kamalalla tapauksella" tätä Wikipedian sisäistä prosessia. Artikkeli on luotu 10 vuotta sitten ja kaikki on hyvin kunnes tuuletin osuu shittiin. Merkittävyyden arviointi on vaikeaa, kun tietoihin ei ole lähdettä eikä niiden paikkansapitävyys selviä kunnolla. Poistokeskusteluun tulee merkittävyyden ulkopuolisia juttuja (säilytetään, jotta hirveät rikokset eivät unohdu ihmiskunnalta, taikka poistetaan, jotta artikkelin aihe saa sielulleen rauhan) eli mietitään, olisiko merkittävyydestä riippumatta hyväksi poistaa tämä tai säilyttää tämä. Ylläpitäjien ilmoitustaululla puhutaan tutkintapyynnöistä poliisille. Ei tämä mikään normaalitapaus ole. --Pxos (keskustelu) 16. elokuuta 2019 kello 17.57 (EEST)[vastaa]
Kyllä Malmi selvin sanoin sanoo tekevänsä tutkintapyynnön ihan muusta kuin Wikipediasta. Jos hän ensin sanoi epäselvästi, niin sitten hän tarkensi. Yritetään pitää faktoista kiinni edes keskustelussa. Täällä ei pidä arvioida onko hänellä oikeus tehdä tutkintapyyntö, harkitkoon itse. Aivan normaalitapaus, josta ei kannata kuohua yli. --Abc10 (keskustelu) 16. elokuuta 2019 kello 18.02 (EEST)[vastaa]
Wikipedistit eivät kai sitä päätä, vaan lähteet. Vihreän langan toimituksen mukaan Malmi on kuin onkin tietokirjailija. ¬Antilope 16. elokuuta 2019 kello 21.13 (EEST)[vastaa]
Se taas ei tässä tapauksessa täytä riippumattoman lähteen määritelmää.Matthäus Gehägeberg (keskustelu) 16. elokuuta 2019 kello 22.09 (EEST)[vastaa]

En ymmärrä mihin hän tämän tutkintapyynnön aikoo perustaa? Kunnianloukkaus ei sinänsä voi olla validi syy, sillä lähteenä tähän tietoon on käytetty hänen itsensä julkaisemaa tietoa. Toki en sitten tiedä mitä muissa kanavissa on tapahtunut, mutta Wikipedian kohdalla ei mitään laitonta ole mielestäni tapahtunut. RaccoonCityOfficer (keskustelu) 16. elokuuta 2019 kello 21.17 (EEST)[vastaa]

Poistopyyntö 24. syyskuuta 2019

[muokkaa wikitekstiä]

Artikkelista on poistettu tekstiä, jonka lähteenä on ollut artikkelin aiheen kirjoittama blogi. Primäärilähteiden käyttöä kehotetaan välttämään, mutta tarkistettavuus-käytännön mukaan "Itse julkaistua materiaalia voidaan kuitenkin käyttää materiaalina kirjoitettaessa artikkelia henkilöstä tai organisaatiosta itsestään. Tällöin on kuitenkin oltava varmuus materiaalin kirjoittajasta ja materiaalin pitää olla olennaista eikä kyseessä saa olla itsensä korostaminen. Itse julkaistua materiaalia ei tule käyttää toissijaisena lähteenä vaan ainoastaan tosiasioiden tarkistukseen.". En jaksa kaivaa historiasta, mitä tietoa blogista on haettu, mutta jos vain faktoja, blogia voi harkiten käyttää lähteenä. -- Artikkelin on luonut Käyttäjä:Mmalmi vuonna 2009, käyttäjä ei ole muokannut vuoden 2012 jälkeen. Poistoa taas vaatii Käyttäjä:Malmimia, joka väittää olevansa Mia Malmi ja aloitti muokkaamisen viime kuussa. Saattaa jollekin putkahtaa mieleen, että nämä kaksi käyttäjää ovatkin yksi ja sama käyttäjä. Onko kumpikaan heistä Mia Malmi, sitäkin voi pohdiskella. Joka tapauksessa blogissa julkaisiin tieto ja julkinen anteeksipyyntö plagioinnista 11.8.2019. - Malmilla on nuo kolme kirjaa, joiden julkaisun takia tämän poistaminen ei ole perusteltua. --Htm (keskustelu) 24. syyskuuta 2019 kello 20.26 (EEST) Htm (keskustelu) 24. syyskuuta 2019 kello 20.26 (EEST)[vastaa]

Tässä viitataan otsikosta huolimatta tunnuksen Malmimia 23. syyskuuta 2019 keskustelusivulleen kirjoittamaan kommenttiin. --Pxos (keskustelu) 25. syyskuuta 2019 kello 11.11 (EEST)[vastaa]

Artikkelissa oleva kuva

[muokkaa wikitekstiä]

Jos Commonsin käyttäjä User:Mmalmi on Mia Malmi, niin valokuvan tekijätiedoissa on jotain häikkää (tuo ei vaikuta selfieltä) ja kuva pitäisi poistaa. Artikkeli herättää myös kuvattomana vähemmän huomiota, jos se on poistopyynnön tarkoistus.--Htm (keskustelu) 24. syyskuuta 2019 kello 20.32 (EEST)[vastaa]

Artikkelista on nyt poistettu linkki valokuvaan, koska kuva on poistettu Commonsista. Blogi näyttää olevan olemassa ja päivittyvän edelleen.--Htm (keskustelu) 17. lokakuuta 2019 kello 04.24 (EEST)[vastaa]
Lisätietona kerrottakoon, että kuvan poistoa Commonsista pyysi nimenomaan Htm ja poistokeskustelu on luettavissa. Kuvaa ei siis pyytänyt poistettavaksi tunnus "Malmimia" tai artikkelin aiheena oleva ihminen itse. --Pxos (keskustelu) 18. lokakuuta 2019 kello 14.19 (EEST)[vastaa]
Lisä-lisätietona kerrottakoon, että kuvan poistoa Commonsista ei pyytänyt myöskään kuvan lataaja ja tämän artikkelin aloittaja tunnus "Mmalmi", jonka keskustelusivulle Commonsiin poistopyynnöstä meni ilmoitus eikä tunnus "Pxos". On toisaalta ihan sama, kuka poistopyynnön teki, koska "Arguments which focus on the nominator will not affect the result of the nomination.".--Htm (keskustelu) 20. lokakuuta 2019 kello 15.13 (EEST)[vastaa]