Keskustelu:Matias Turkkila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Turkkila ei ole kihloissa, hänen kumppaninsa ei ole julkisuuden henkilö eikä hänestä ole omaa Wikipedia-artikkelia, Turkkila itsekin on vain hädin tuskin merkittävä eikä puolueaktiivi tai aktiivinen poliitikko, ja kumppanuussuhteen molemmat osapuolet ovat ilmaisseet minulle sekä epäsuoraan ip-muokkauksen kautta pitävänsä asiaa epäolennaisena tässä kontekstissa. Artikkelin lyhyyden tähden tieto on myös turhan korosteisessa roolissa. Lainaan vielä lopuksi suoraan Turkkilalta saamaani viestiä, jossa vedotaan mm. Wikipedian käytäntöihin:

"Tarkistettavuuskriteereiden mukaan lähteiden tulisi olla suomeksi. Huvudstadsbladetin artikkelin kohdalla näin ei ole. Teksti on lisäksi painunut maksumuurin taakse. Niin ikään artikkeli sisältää vanhentunutta ja paikkansa pitämätöntä tietoa. Wikin Artikkelit elävistä henkilöistä -ohje kertoo, että keltaisen lehdistön levittämiä sensaatioita ja juoruja ei pidä lisätä Wikipediaan. Wikipedia on tietosanakirja, ei iltapäivälehti. Iltapäivälehdet ovat suhdejuttuja täynnä. Olisi kummallista, jos tietosanakirjaa kasattaisiin niiden perusteella. Ilta-Sanomien juttu riippumattomuuden vaarantumisesta ei ole tietosanakirjaan kuuluvaa faktaa vaan toimittajan esittämä kysymys Ylen Riikka Uosukaiselle. Kukaan ulkopuolinen asiantuntija ei ole väittänyt Ylen riippumattomuuden vaarantuneen. Uosukainen toteaa asian olevan päinvastoin. Ja tärkeimpänä perusteena: kumppanini ei ole julkisuuden henkilö eikä johtavassa asemassa, ainoastaan hänen työnsä on julkista. Yhteiskunnalliselta asemaltaan hän on tavallinen työntekijä. Hän - niinkuin en minäkään - ei ole koskaan avanut yksityisyytensä piiriin kuuluvia asioita julkisuuteen. Olisi outoa, jos wiki alkaisi ihmisten nimenomaisista toiveista huolimatta ruotia keltaisesta lehdistöstä poimittuja yksityisasioita. Minä olen ollut kunnallisvaaliehdokkaana - kuten näemmä myös sinäkin, ja meidän yksityisyytemme on tuosta syystä kapeampi kuin muiden. Mutta myös meillä tulisi olla mahdollisuus itse päättää siitä, kuinka omaa yksityisyyttämme käsitellään. Näillä perusteilla - pyytäisin poistamaan tuon kohdan." Iivarius (keskustelu) 5. tammikuuta 2014 kello 02.12 (EET)[vastaa]

Onpa kanssa-wikistit hanakoita poistamaan maininnat suhteellisen vaikutusvaltaisen toimittajan ja suhteellisen vaikutusvaltaisen poliitikon suhteista jos vähän ulistaan. Ei, heillä ei ole pienintäkään oikeutta päättää yksityisyydestään tässä vaiheessa. Tieto on netissä ja lehdissä. Olisivat salanneet asian jos se on niin tärkeää. Wiki ei ole mikään iltapäivälehti jossa lauotaan perättömiä asioita vaan lähteistettyjä. Törkeä, vastenmielinen tyyppi. -Kekmon (keskustelu) 26. toukokuuta 2016 kello 00.32 (EEST)[vastaa]

Sen sijaan Turkkilan kunnallisvaaliehdokkuuden paikkakuntatieto on olennainen puute. Iivarius (keskustelu) 5. tammikuuta 2014 kello 02.15 (EET)[vastaa]

Perussuomalainen-lehden päätoimittajan ja Ylen politiikantoimittajan suhde ei enää siinä vaiheessa ole yksityisasia, kun sen on ottanut esille Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen suhtautessaan kriittisesti Ukkolan tehtävään raportoida perussuomalaisten kokouksesta. Sen jälkeen asiasta on kirjoittanut kaksi kertaa Hufvudstadsbladet (jonka artikkeliin on nyt artikkelissa linkki) ja sitä seuraten ilmeisesti muutkin lehden. Poliitikkojen toivomuksiin olla kirjoittamatta asioista pitää aina suhtautua niin, että toivoa saa tietysti mutta että poliitikolla on pienempi yksityiselämänsuoja kuin rivikansalaisella, minkä jo jokainen tietää, on siitä niin paljon puhuttu. Sitä paitsi ip:n kirjoitukset Iivariukselle on ip:n kirjoituksia, ei tunnistettavan henkilön, mutta sillä ei sinänsä ole merkitystä. --Käyttäjä:Kielimiliisi 5. tammikuuta 2014 kello 11.54 (EET)[vastaa]
Iivariukselle vielä: kumppani x on julkisuuden henkilö: hän pitää nimellään ja kuvallaan blogia Ylen sivuilla sen lisäksi että hän tietysti esiintyy Ylen tv-ohjelmissa. Hänestä ei kukaan ole vielä tehnyt wikipedia-artikkelia, mutta pienemmistäkin tv-henkilöistä on täällä rajaton määrä artikkeleista, joiden säilyttämistä Iivariuskin yleensä kannattaa, vaikka nyt kynnys julkisuudelle jostain syystä nousi. --Käyttäjä:Kielimiliisi 5. tammikuuta 2014 kello 12.05 (EET)[vastaa]
Kielimiliisille: Olet ymmärtänyt tapahtumien kulun väärin. Uimonen ei ottanut asiaa itse esille. Hbl teki juttunsa ja pyysi siihen Uimosen mielipidettä. Hän totesi, että uskottavuus "voi vaarantua". Hän ei sanonut, että uskottavuus "vaarantui". Jos Uimonen olisi pitänyt asiaa merkittävänä, hän olisi ottanut asian neuvostonsa käsittelyyn. Ei ottanut. IS:n juttu ei sekään väittänyt, että uskottavuus olisi mennyt, kunhan kysyi Ylen pomolta, että mitä tämä oli asiasta mieltä. On kummaa, että tätä kohtaa halutaan niin kovasti pitää esillä. Ei ilmeisesti niinkään itse asian takia vaan tuon sinänsä mielenkiintoisen oletetun suhteen takia. Mutta wiki ei edelleenkään ole suhde- eikä juorupalsta. --89.27.103.95 10. tammikuuta 2014 kello 00.25 (UTC)
Kyllä, Wikipedia ei ole suhde- eikä juorupalsta. Mutta se ei myöskään ole paikka, jossa artikkelin kohteet, tai heihin läheisissä kytköksissä olevat henkilöt saavat määrätä mitä kirjoitetaan ja poistaa kaikki itselleen epämiellyttävät tiedot. Sellaisenkin havainnon olen tehnyt, että tuo tuntuu olevan tapana nimenomaan erään poliittisen laidan edustajilla (vrt. vaikka artikkelin Toni Valtonen muutoshistoria). Esimerkiksi Paavo Arhinmäki ei ole katsonut aiheelliseksi poistaa mainintoja Steen Christensen -huudoista, vaikka ne ovat hänestä kertovan artikkelin kannalta täysin epäolennaista tietoa. --Joe K. (keskustelu) 10. tammikuuta 2014 kello 01.34 (EET)[vastaa]
Onko artikkelin kohteen poliittinen opponentti sitten yhtään sen parempi taho? Mutta oli miten oli, tässä pohdinnassa on olennaista käsittääkseni se, onko tuon suhteen merkintä wikiin merkittävää vai ei. --89.27.103.95 10. tammikuuta 2014 kello 01.45 (UTC)
On se se merkittävä silloin, jos julkisuudessa esitetään epäilyksiä suhteen vaikutuksesta toimittajan työhön. Yhdentekevää vaikuttaako se vai ei, keskeistä on, että valtakunnallisessa viestimessä on asia nostettu esiin. --Käyttäjä:Kielimiliisi 10. tammikuuta 2014 kello 15.33 (EET)[vastaa]
Kun olen tämän artikkelin pannut alkuun, ilmaisen tästä asiasta mielipiteeni: politiikan toimijoiden ihmissuhteilla on merkitystä kun ne nousevat julkisuuteen (muistakaa vaikkapa Kanerva). Sillä ei ole merkitystä, ottiko asian esille Uimonen vai Hbl, joka tapauksessa asiasta on keskusteltu julkisesti ja nostettu henkilöiden nimet esille. Sen jälkeen asia on julkinen, ja se voidaan kirjata Wikipediaan. Sen poistamisyritykset herättävät epäilyksen halusta salata suhde, minkä syitä voi vain arvailla, mutta arvailut eivät kuulu tänne, tosin niitä saattaa vielä esittää joku viestin, joka lukee tämän keskustelun. Ukkola olisi tietysti toimittajana voinut ennakoida tilanteen, jättää menemättä tilaisuuteen ja perustella sen esimiehelleen. Mutta tämä on jälkiviisautta. --Abc10 (keskustelu) 10. tammikuuta 2014 kello 07.52 (EET)[vastaa]
Miten suuren eduskuntapuolueen pää-äänenkannattajan päätoimittaja voi olla olematta puolueaktiivi? Eikö suuren eduskuntapuolueeen lehden päätoimittaminen nimenomaan ole puolueaktiivisuutta? --Urjanhai (keskustelu) 10. tammikuuta 2014 kello 15.10 (EET)[vastaa]
Turkkilahan oli esimerkiksi A-studiossa keskustelemassa itsenäisyyspäivän mellakoista, joten kyllä hän aika näkyvä tekijä puolueessa on. --Joe K. (keskustelu) 10. tammikuuta 2014 kello 16.05 (EET)[vastaa]

Kumppanin mainitseminen ei täysin väärin, molemmat julkisuudesta tuttuja henkilöitä, joskin jos kyseessä on siis pelkkä seurustelu, ei edes avoliitto, maininta ei välttämättä tarpeellinen. Mutta miksi mennä iltapäivälehtityyliin olematon skandaali edellä? Mätäkuun "kohuotsikoista" ei ole ollut mitään seurauksia kummankaan uraan, joten "JSN:n puheenjohtaja suhtautui kriittisesti" -kohuilun sijaan yhden lauseen asiallinen maininta Ukkolasta (jos maininta välttämättä halutaan artikkeliin) riittänee. --Nironen (keskustelu) 10. tammikuuta 2014 kello 16.34 (EET)[vastaa]

Itse ajattelin juuri päin vastoin, kun muokkasin poistetun tekstin uudestaan. Asiaperuste on syy mainita suhteesta, ja epäilys suhteen vaikutuksesta työntekoon on mielestäni aivan asiallinen uutisaihe, jonka voi kertoa Wikipediassa. Tiedän toimittajan joka sai potkut/ jota kehotettiin irtisanoutumaan kun (avo)puoliso meni kilpailevan viestimen toimitukselliseen johtoon. --Käyttäjä:Kielimiliisi 10. tammikuuta 2014 kello 16.56 (EET)[vastaa]
Jos on vähänkään Ukkolan näkökulma-kolumneja Ylen sivuilta lukenut, on itsestäänselvää, että ainakaan liian myönteisestä asenteesta perussuomalaisiin ei häntä voi syyttää. 80.248.164.6 10. tammikuuta 2014 kello 18.41 (EET)[vastaa]
No en tiedä onko tätä tarpeen mainita artikkelissa. En näe sille tosin estettäkään. Olisi kylläkin vähän outoa, jos jonkin muun poliitikon ja toimittajan välisestä suhteesta nousisi YLEssä minkäänlaista kohua. Ehkä juuri siksi täytyy näiden kahden ilmipersun suhdetta välillä vähän puolustaa. Äh, nyt jäi nick päälle, mutta ei haittaa, en ole ps-kannattaja. --Höyhens (keskustelu) 10. tammikuuta 2014 kello 19.02 (EET)[vastaa]
Muistaako kukaan, että oliko niin, että Jorma Melleri oli virkavapaalla työstään Yle:ssä, kun vaimonsa oli pääministerinä? Jos näin oli, niin ei tietysti siitä mitään kohua silloin voi tulla. -Htm (keskustelu) 10. tammikuuta 2014 kello 19.26 (EET)[vastaa]
Kun mainittiin Ukkolan kolumnit, niin niitä pitemmän aikaa seuranneena tosiaankin huomaa, että syksyn aikana ne on muuttuneet tietyissä aiheissa tiettyyn suuntaan. Voi toki olla sattumaakin. --85.76.168.137 10. tammikuuta 2014 kello 20.33 (EET)[vastaa]
Ainakin artikkelissa Anneli Jäätteenmäki mainitaan Melleri, vaikkei mitään kohua Mellerin asemasta kai ollut.--Urjanhai (keskustelu) 10. tammikuuta 2014 kello 20.48 (EET)[vastaa]
Ja palaan sivuraiteelle vielä lopuksi kun löysin lähteen: kun Anneli Jäättenmäestä tuli pääministeri, hänen miehensä, Yleisradion uutispäällikkö Jorma Melleri vetäytyi tehtävästään [1]. Ja kun vetäytyi, niin mitään kohua ei tullut. -Tässä artikkelissa todetaan perhesuhteet yksinkertaisesti. En tiedä onko se tärkeää vai ei. Monessa artikkelissa mainitaan perhesuhteet. -Htm (keskustelu) 10. tammikuuta 2014 kello 21.07 (EET)[vastaa]
Muutin noin. (Mutta tämä muutos ei siis sisällä kannanottoa siihen, tulisiko maininnan olla artikkelissa, vaan ainoastaan siihen, että jos se on artikkelissa, niin missä muodossa.) --Urjanhai (keskustelu) 10. tammikuuta 2014 kello 20.59 (EET)[vastaa]
Palautin sittenkin aiemman version sellaisenaan ([2]). Mutta en tiedä onko sekään hyvä.--Urjanhai (keskustelu) 10. tammikuuta 2014 kello 23.35 (EET)[vastaa]
Ei se kyllä ole. Tuo muotoilu ei ainakaan myöskään ole hyvä. --Urjanhai (keskustelu) 10. tammikuuta 2014 kello 23.53 (EET)[vastaa]
Kielimiliisin muotoilu ilman Uimos-osuutta oli parempi, palautin sen.--Urjanhai (keskustelu) 11. tammikuuta 2014 kello 00.06 (EET)[vastaa]
So. nyt ([3]) tuossa mielestäni on fakta neutraalisti esitettynä ja tasapainoisesti lähteistettynä. Siitä voi sitten keskustella, tulisiko faktan olla siinä.--Urjanhai (keskustelu) 11. tammikuuta 2014 kello 00.20 (EET)[vastaa]
Poistin nyt kuitenkin tuon viimeisenkin, vaikka se mielestäni olikin tähänastisista paras Nirosen yllä esittämin perustein. (Wikipedia:Muokkaa rohkeasti.) Perustelut poistolle: vaikka Turkkila (oman ymmärrykseni mukaan) on puolueessaan keskeinen vaikuttaja (vähän niin kuin Keskustassa Timo Laaninen ollessaan Suomenmaan päätoimittajana), niin sama ei päde toiseen mainittuun henkilöön, joka nimenomaan on omalla alallaan rivityöntekijä, ja tämän kohdalla artikkelin kohteen esittämät perustelut ymmärtääkseni olisivat oikeat. --Urjanhai (keskustelu) 11. tammikuuta 2014 kello 20.57 (EET)[vastaa]

Perhesuhteista puheen ollen, jostakin lehdestä muistelisin lukeneeni jutun, josta ilmeni Matias Turkkilan ja taitoluistelija Juulia Turkkilan, tuoreen Suomen mestarin, olevan sisaruksia. Heidän isästään kertova juttu oli muistaakseni kyseessä. Jos joltakulta sattuu löytymään jotain lähteeksi kelpaavaa tälle tiedolle, voisi varmaankin lisätä artikkeliin. --Nironen (keskustelu) 11. tammikuuta 2014 kello 14.13 (EET)[vastaa]

Näin tosiaan taitaa olla. Tuota juttua en googlella löytänyt, mutta Juhani Turkkila väitöskirjansa esipuheessa kiittää poikaansa Matiasta ja lopuksi perhettään ("Anne, Roosa ja Juulia").[4] -tKahkonen 3. heinäkuuta 2014 kello 19.49 (EEST)[vastaa]

Lähteistetyn tiedon poisto

[muokkaa wikitekstiä]

Tässä voi aloittaa keskustelun esimerkiksi tarpeesta poistaa artikkelista lähteistettyä tietoa. --Htm (keskustelu) 28. toukokuuta 2016 kello 10.16 (EEST)[vastaa]

Lähteellä on ikää kolme vuotta. Ei löytyisi tuoreempaa? --Otrfan (keskustelu) 28. toukokuuta 2016 kello 10.24 (EEST)[vastaa]
Ei ole tullut tarvetta etsiä. Ihmissuhteet ovat pikäaikaisia tai sitten eivät. IP (joko yksi tai usea) ilmoittaa muokkausyhteenvedossaan "Ei ole mielekästä päivittää tänne paikkansa pitämätöntä tietoa", mutta ei esitä väitteensä tueksi luotettavaa lähdettä, vaikka sitä on pyydetty. Tämän sivun yläosassa käydystä keskustelusta päätellen tietoa ei pidetä triviana, eikä Ilta-Sanomia luokitella keltaiseksi lehdeksi kuin änkyröiden puheissa. Tässä on Streisandin ilmiön makua.--Htm (keskustelu) 28. toukokuuta 2016 kello 10.36 (EEST)[vastaa]
Jos kolmeen vuoteen kihloissa olemisesta tai kihlauksen purkautumisesta ei ole yksikään luotettava taho maininnut mitään, niin tieto joutaa poistaa. --Otrfan (keskustelu) 28. toukokuuta 2016 kello 10.46 (EEST)[vastaa]
Kuinka usein siitä sinun mielestäsi pitäisi mainita? Koskeeko tämä myös kaikkia muita asioita? - Sen sijaan että jänkkäämme keskenämme (arvostan toki sinua, olen antamasi inspiraation nosteessa antanut lemmikkikivelleni nimeksi Tenkanen ja pidän sinua hänen henkisenä kumminaan), odottaisin laajempaa osallistumista keskusteluun.--Htm (keskustelu) 28. toukokuuta 2016 kello 10.55 (EEST)[vastaa]
Koko juttu perustuu tuohon HBL:n juttuun jossa pohdittiin vaikuttiko suhde Ukkolan riippumattomuuteen. Siinä haastateltiin Ylen Ajankohtaistoiminnan päällikkö Riikka Uosukaista ja Julkisen Sanana neuvoston puheenjohtajaa Risto Uimosta joten juttu sinänsä on ihan legit lähde. Se, että onko pariskunta yhä yhdessä, niin ei mitään havaintoa ja oliko asialla mitään sen suurempaa merkitystä (Ts. onko Ukkola yhä Ylellä politiikan toimittajana vai tekeekö jotain muuta), niin en tiedä. Joka tapauksessa muutin tekstiä täsmällisemmäksi. --Zache (keskustelu) 28. toukokuuta 2016 kello 11.01 (EEST)[vastaa]
Hyvä muutos. Ei henkilön voi väittää olevan kihloissa tai ylipäätään suhteessa kolme vuotta vanhan lähteen perusteella. --Whitetabor (keskustelu) 28. toukokuuta 2016 kello 11.16 (EEST)[vastaa]
Eipä tuohon mitään aikarajaa voi sanoa, mutta pelkkä kihloissa oleminen on harvemmin mikään ikuisuusprojekti. Yleensä sitä jossain vaiheessa erotaan, mennään naimisiin tai edes avoliittoon. Sama koskee monia muitakin asioita. edit: artikkelin nykyinen muoto on ihan ok minulle. --Otrfan (keskustelu) 28. toukokuuta 2016 kello 11.13 (EEST)[vastaa]
Olen ollut kihkoissa 1990-luvulta saakka, joten ei se kuitenkaan ole mitenkään ihmeellistä. Avoliitto on oikeampi termi. Jukka Wallin (keskustelu) 28. toukokuuta 2016 kello 20.45 (EEST)[vastaa]
Niin kuin tämän sivun alusta käy ilmi, kihloissa oleminen on vanhentunutta tietoa. On erikoista, että vanhentunutta yksityiselämän piiriin kuuluvia asioita päivättää tänne perussuomalaisista vastikään eronnut Jukka Wallin, joka on sittemmin siirtynyt suomidemokraatteihin. Ei ole wikipedialle kunniaksi, että tänne käydään päivittämässä arvailuja poliittisten opponenttien parisuhdestatuksista. Toiseksi. Hbl:n tekstistä ei käy ilmi, että asiassa olisi minkäänlaista esteellisyyttä. Lehti esitti arvionsa, samoin Uimonen ja Uosukainen. Lopputulos on se, ettei esteellisyyttä ole, eikä kukaan ole palannut asiaan moneen vuoteen. On vaikea nähdä, miksi asia pitäisi olla Turkkilan wikisivulla. 93.106.194.16 28. toukokuuta 2016 kello 11.32 (EEST)[vastaa]
Eipä sekoiteta politiikkaa Wikipedian muokkaamiseen. Jukka Wallin (keskustelu) 28. toukokuuta 2016 kello 20.45 (EEST)[vastaa]
Kyseessä on Wikipedian sivu Turkkilasta eikä Turkkilan Wikisivu. Siinä on vissi ero.--Htm (keskustelu) 28. toukokuuta 2016 kello 11.47 (EEST)[vastaa]
Toki niinkin, mutta tämä on vaan Wikipedia ja ihmiset ovat etusijalla. Vähintä mitä olisi pitänyt tehdä olisi pitänyt muokata tiedon aikamuoto, eikä palauttaa artikkeliin mahdollisesti vanhaa tietoa (kahden) elävän henkilön yksityiselämästä. --Whitetabor (keskustelu) 28. toukokuuta 2016 kello 12.14 (EEST)[vastaa]

Taistolaisten taisteluopas -kohta

[muokkaa wikitekstiä]

Soinin "taistolaisten taisteluopas"-kommentti liittyy ainoastaan Halla-ahon kannattajien luomaan Facebook-ryhmään. Asiasta kertoo Iltalehti. Turkkila kiistää samassa jutussa olleensa millään tavalla tekemisissä kyseisen Facebook-ryhmän takana. Kukaan muu Soinin lisäksi ei ole esittänyt vastaavaa väitettä.

Wikiin ei ole mielekästä lisätä henkilöön käyvää kritiikkiä, mikä ei pidä paikkaansa. Jturkkil (keskustelu) 1. heinäkuuta 2024 kello 01.02 (EEST)[vastaa]

Voin poistaa sen.-- Htm (keskustelu) 1. heinäkuuta 2024 kello 10.15 (EEST)[vastaa]