Keskustelu:Kiina-ilmiö (talous)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kiina-ilmiön ensisijainen merkitys liittyy ydinvoimalaonnettomuuteen. Tämä on pelkkä "humoristinen" kielikuvamerkitys. --ML 21. syyskuuta 2005 kello 13:21:40 (UTC)

Ei kai ihan noin jyrkästi. Enemminkin oikeampi olisi puhua siitä, että asialla on kaksi eri merkitystä eli alun perin 1970-luvun lopulta ehkä jonnekin 1990-luvulle Kiina-ilmiölla viitattiin (liioitellusti) ydinreaktorin ytimen sulamiseen ja kulkeutumista maapallon läpi Kiinaan. 2000-luvulla ainakin suomenkielistä termiä taitaa olla pääasiassa käytetty artikkelin kertomassa mielessä. Molemmat toki on syytä mainita. --TBone 21. syyskuuta 2005 kello 13:43:10 (UTC)
Pvalkin poistot palautettu. Totta kai tähän artikkeliin kuuluu asiat, jotka koskevat Kiina-ilmiön merkittävyyttä Kiinalle itselleen ja muille maille. Ulkomaaninvestoinnit ovat nimenomaan tuo "kiinailmiö", joten mielestäni kappale ei mene edes lainkaan asian vierestä. (ja asian vierestähän saa harkitusti mennä, jos joutuu selittelemään jonkun ilmiön taustoja tms). Lisäksi Kiina-ilmiössä on kyse laajemmin ulkomaaninvestoinneista, eikä pelkästään kiinaan menevistä ulkomaaninvestoinneista, joten myös tuota problematiikkaa voi jonkin verran käsitellä.
Lisään vielä edelliseen, että toisaalta mielestäni koko Kiina-ilmiö kannattaisi käsitellä artikkelissa, joka käsittelee suoria ulkomaaninvestointeja (eli ulkomaille tehtäviä investointeja, joissa omistusosuus on niin suuri, että ulkomaisella taholla on päätäntävaltaa omistettavan yhtiön asioihin).
Vaikka tekstiä laajentaisi uuden artikkelin arvoiseksi, ei vanhaa artikkelia tule poistaa, sillä muuten haku "Kiina-ilmiö" ei toimi. Vähintään tulee tehdä uudelleenohjaus uuteen artikkeliin. Tässä tapauksessa mielestäni paras ratkaisu on oma artikkeli Kiina-ilmiöstä ja sieltä viittaus muualle. Kiina-ilmiö kun on "selkeä" terni ja pieni osa "Ulkomaanivestoinnit" kaltaisen artikkelin sisältöä. --PV 21. syyskuuta 2005 kello 19:20:32 (UTC)

Aloita keskustelu sivusta Kiina-ilmiö (talous)

Aloita keskustelu