Keskustelu:Jalkapallon B-sarjan kausi 1935

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

UuskielifutisWP-termien leviämisen estämiseksi kannattaisiko sopia esim. siitä, mikä on sarjataso. Mielestäni sen voi yrittää määritellä jotenkin niin, että tiettyyn sarjatasoon osallistuvat seurat ovat niitä, jotka osallistuvat ko. sarjaan (-tasoon) alusta siihen asti kunnes ko. seurojen sijoitukset ovat selvät. Väliin jää harmaita alueita, joita saakin jäädä (esim. ihan viime aikoina pelatut liigakarsinnat eivät ole VL- eikä Ykkösen otteluita). Esim. tässä alueelliset sarjat ovat jotain muuta sarjatasoa kuin B-sarja (aluesarja on 1935 yhteydessä uuskieltä (tulevat nimenä käyttöön 50-luvulla), ovat toki alueellisia sarjoja, ja itse asiassa siis karsintoja B-sarjaan kausina 1930-35, ei enää 1936, jolloin tulee MKS). B-sarjan (Itä-Länsisarjan) yhteydessä pitäisi puhua lohkoista ja loppusarjasta, ei uuskielisesti lohkojen loppusarjoista eikä nousukarsinnoista, ne ovat uuskieltä. -ACFCjne Kuopio (keskustelu) 30. syyskuuta 2013 kello 15.01 (EEST)[vastaa]

Aluesarjat ovat kyllä nimenomaan tätä B-sarjatasoa. Uuskieltä on väittää, että vasta näistä Idän ja lännen loppusarjoista alkaa B-sarja. Oikeastaan pitäisi puhua B-kilpailuista, kuten SPL:n toimintakertomuksissakin on. Kilpailu alkaa alueellisina sarjoina, jatkuu tarvittaessa pudotuspelikierroksina ja lopulta loppusarjoina jne... eri vuosina eri menetelmillä. B-sarjaan ei karsittu - siihen saivat osallistua kaikki halukkaat. Vuoteen 1935 saakka Suomen B-mestaruuden (jota nimikettä myös käytetty) saattoi voittaa mikä tahansa joukkue (seura), joka ei pelannut A-sarjassa. (Vessix (keskustelu) 30. syyskuuta 2013 kello 17.10 (EEST))[vastaa]

1931-35 B-sarjalaisia ovat siis kaikki ne seurat (pl.1930 A:ssa säilyneet ja sinne nousseet), jotka osallistuivat piirinsarjoihin, eli ovat kaikki pelanneet Suomen 2-tasolla. Ovatko 1-tason seuroja niiden piirien nekin seurat, jotka osallistuivat 1930 A-sarjan karsintaan, mutteivat päässeet A- eikä B-sarjaan? Mulle piireissä 1930-35 pelatut karsinnat A- ja B-sarjoihin eivät ole 1- eikä 2-sarjatason pelejä, virallisia kilpailuotteluita ne ovat. Missään noita ei kielletä pitämästä ihan minkä tason peleinä tahansa.

Suomiseurafutiksen WP -musta-aukkoa yritän vain pienentää. Se ei pienene, jos aletaan käyttää suomiseurafutisWP-uuskieltä. Sarjatasomäärittelyt on vähän hiusten halkomista, mutta logiikan on syytä olla universaali, sopia yleisesti laajasti kaikkiin tapauksiin.

B-kilpailu siis pelattiin cupjoukkuejärjestelmällä 1930. Käyttämäsi uuskielilogiikka tarkoittaa, että pääjoukkuekilpailun joukkueiksi on laskettava myös ne joukkueet, jotka osallistuivat 1930 karsintaan pääjoukkuejärjestelmäkilpailuun (vain tietyistä piireistä kelpuutettiin A-joukkuelaiset, jotkut noiden piirien joukkueista pääsivät lopulta B-joukkuekilpailuun, loput ei mihinkään), mm. SAV:n piirin joukkueet karsivat pääsystä vain B-joukkuejärjestelmäkilpailuun. -ACFCjne Kuopio (keskustelu) 30. syyskuuta 2013 kello 18.52 (EEST)[vastaa]

Esim. 1931 B-kilpailuihin osallistui kustakin piiristä yksi joukkue sekä edellisenä vuonna A-sarjasta siirtyneet kaksi seuraa. Alkukilpailut pelattiin karsintajärjestelmän mukaan sekä neljän välieriin päässeiden seurojen kesken yksinkertainen sarja. 1932 toimintakertomuksesta: B-kilpailut pelattiin aluksi karsintajärjestelmän mukaan ja lopuksi pääsi kuusi parasta seuraa loppusarjaan, joka pelattiin yksinkertaisena sarjana. 1933 samoin. 1934: B-sarja jalkapalloilussa pelattiin lännen ja idän lohkoissa. Piirikunnallisten karsintojen nojalla pääsivät läntiseen sarjaan... sama periaate 1935. Kyllähän noista kieltämättä sen käsityksen saa, että varsinainen B-sarja alkoi sen jälkeen, kun piirikunnallisesti parhaat joukkueet oli karsittu. Piirien väliset pudotuspelikierrokset ennen varsinaisia 'loppusarjoja' sen sijaan kuuluvat jo B-sarjan piiriin. Harmi, että Suomifutiksen puolella nuo asiat on dokumentoitu niin epäselvästi ja/tai monitulkintaisesti - pesiksen puolelta löytyy SVUL:n toimintakertomuksista täydelliset B-sarjan ottelutulokset - alueellisine alkulohkoineen mm. täältä. Periaatteeltaan sarja on samankaltainen jalkapallon vastaavan sarjatason kanssa. Huom. (B-sarjan useissa alueissa on vielä b-luokkakin, jota voi pitää kolmantena sarjatasona) (Vessix (keskustelu) 30. syyskuuta 2013 kello 21.51 (EEST))[vastaa]
Nyt olen samaa mieltä. Pesis on älypeli, tarkoitan ainakin lajitilastointia, kiinnostava kooste 1935. Tahko teki futikselle myyräntyön.-ACFCjne Kuopio (keskustelu) 30. syyskuuta 2013 kello 22.47 (EEST)[vastaa]
Pesikseen, kuten jääpalloonkin näyttäisi sarjajärjestelmät olevan kopioitu futiksesta pienellä viiveellä, esim. pesiksen B-sarja muuttui nimellisesti Valtakunnansarjaksi 1936 sivu 9/50 ja Suomensarjaksi 1945. Vuosina 1938-1940 toiseksi ylipänä sarjatasona toimi Välisarja (aika mielikuvitukseton nimi), joka aika lailla vastaa Itä-Länsi -sarjaa futiksen puolella. Se mitä milläkin sarjatasolla kokonaisuudessaan tarkoitetaan, näyttää riippuvan ihan siitä, miten toimintakertomuksen laatija haluaa asian esittää. Periaatteet on lajista riippumatta jotakuinkin samoina aikoina samanlaiset. Huvittavunta on jääpallon puolella, jossa joinakin kausina 2. sarjataso alkoi nimellä Valtakunnansarja, jonko lohkovoittajat sitten pelasivat Suomensarjassa. Yksi ja sama sarjataso nuo siitä huolimatta nähdäkseni ovat. Tämä kuitenkin vasta 1960 -luvulla (Vessix (keskustelu) 1. lokakuuta 2013 kello 00.20 (EEST))[vastaa]

1935 SPL-vuosikertomus puhuu ”B-sarjasta ja sen 2 lohkosta (a 7 joukkuetta). Lohkoihin (termi lohko on muuttunut ei yllättäen seuraavassa lauseessa sarjaksi) päästiin piirikunnallisten karsintojen nojalla . . .” ja sitten on heitetty roskiin sivu, jossa kerrottaneen jotain loppusarjasta. Yllättävän asiaa ymmärtävän tuntuista tekstiä järjestöltä, jossa oman lajin ymmärrystä on alusta alkaen ollut vain hyvin vähän. Sarjatasoista ei puhuta mitään, eli se pitää lukijan itse lajiymmärtää. Kelkkalan Kisailijat on 14:s seura, jos se lasketaan osallistujaksi, luovutti muutaman pelin jälkeen, onko se 2-tasolla pelannut seura ja lasketaanko osallistujaksi? Joka tapauksessa esim. KuPSin 2-tason otteluksi (en 2-tason maratontaulukon otteluksi) lasken pelatun ”KeKi”-KuPS. Saman tyyppinen statusongelma on esim. 1943/44 MKV ja TPV, olivatko ne tuolloin pääsarjaseuroja (MKV oli-joukkue), vaikka jättivät leikin kesken? -ACFCjne Kuopio (keskustelu) 30. syyskuuta 2013 kello 20.24 (EEST)[vastaa]

1935 idän 7:s joukkue

[muokkaa wikitekstiä]

Tämä piti karsia erikseen, koska ap Savosta piti tulla 3, Viipurista 2, mutta savon 3:s ei kelvannut (liian pitkä matka). --84.253.228.18 28. tammikuuta 2022 kello 07.48 (EET)[vastaa]