Keskustelu:J. Savolainen
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Tämän artikkelin poistamista ehdotettiin, mutta poisto ei saanut vaadittavaa kannatusta. Poistoehdotuksen syy oli: tunnettu ainoastaan Maj Karman rumpalina Artikkelin ehdottaminen poistettavaksi tällä syyllä uudelleen ei ole suotavaa ilman erityisiä syitä. |
Periaatteessa voi toki yhdistää, koska artikkeli on niin lyhyt. Kapasiteettiyksikön Andun ja Tasiksen artikkelit on kuitenkin poistoäänestyksessä päätetty säilyttää, vaikka heillä ei ole muita merkittäviä meriittejä kuin yhtyeen jäsenyys. Tämä on siis verrattavissa niihin. --Elena 16. huhtikuuta 2008 kello 21.13 (UTC)
- Kapasiteettiyksikön Andu ja Tasis näyttävät olleen perustamassa levy-yhtiötä, joka on julkaissut monia levyjä. Lisäksi he ovat artikkelin mukaan myös vierailleet muiden artistien levyillä. -85.23.4.220 17. huhtikuuta 2008 kello 09.53 (UTC)
- Kun noista äänestettiin, ideana oli, saako levyttäneen yhtyeen jäsenet jäädä. Eli tämäkin on mielestäni ihan selvä tapaus, jääköön. --Eriklindroos 17. huhtikuuta 2008 kello 15.29 (UTC)
Aloita keskustelu sivusta J. Savolainen
Keskustelusivuilla käyttäjät keskustelevat siitä, miten Wikipedian sisältöä voi kehittää mahdollisimman hyväksi. Voit käyttää tätä sivua aloittaaksesi muiden kanssa keskustelun siitä, miten sivua J. Savolainen voisi parantaa.