Keskustelu:Great Reset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Saksankielisessä Wikipediassa näyttää olevan tämä kyseinen muoto, englanninkielisessä Great Reset. 94.22.224.253 13. tammikuuta 2022 kello 05.32 (EET)[vastaa]

Malisen kritiikki

[muokkaa wikitekstiä]

Tuomas Malisen esittämälle kritiikille lähteenä on pitkä YouTube-video, jossa hän tuntuisi osaksi kritisoivan todellisia Maailman talousfoorumin ideoita, mutta osaksi pohjaavan käsityksensä Great Resetiä koskeviin lukuisiin salaliittoteorioihin. Malinen on saanut viime aikoina paljon huomiota erikoisilla näkemyksillään, joiden mukaan mm. koronapandemia on propagandaa, jonka tarkoitus on muuttaa maailma täysin ja viedä se (salaliittoteoreettisten väitteiden mukaiseen) Great Resetiin.[1], [2]

Malinen on tuonut esiin laajemminkin salaliittoteoreettista maailmankuvaa ja mm. kyseenalaistanut vuoden 2021 kuntavaalituloksen.[3] Tässä artikkelissa lähteenä käytetyn kaltaisista pitkistä YouTube-videoista on hyvin työlästä ryhtyä erittelemään, mikä aines on varteenotettavaa kritiikkiä ja missä kritisoidaan Great Resetiä siten kuin se salaliittoteorioissa ymmärretään. Siksi esittäisin Malista koskevan maininnan poistamista artikkelista kokonaan. Kritiikille on silti ehdottomasti syytä olla paikkansa, mutta onneksi artikkelissa siihen viitataan myös Teivo Teivaisen esittämänä; hän ei tietääkseni ole missään vaiheessa sotkenut todelliseen yhteiskunnan asioiden käsittelyyn salaliittopuheita. --Quadriplegia (keskustelu) 8. helmikuuta 2022 kello 10.15 (EET)[vastaa]

Malisen kuntavaaleja koskevat mielipiteet eivät kuulu tänne. Ei ole myöskään wikipedistien asiana alkaa arvioimaan, mihin asiantuntija pohjaa mielipiteensä, tai määrittelemään hänen mielipiteitään salaliittoteorioiksi. Malinen on Helsingin yliopiston dosentti, ja hän puhuu viitatussa haastattelussa oman alansa aiheista. Muitakin lähteitä löytyy. Malisen käsityksiä voisi avata artikkelissa laajemmin. --Alphaios (keskustelu) 11. helmikuuta 2022 kello 14.40 (EET)[vastaa]
Kun on kysymys vallasta ja rahasta, eri toimijoiden (kuten puoluiden jne.) motiivien epäily on täysin normaalia. Malinen ei todellakaan ole ainoa asiantuntija joka on epäillyt Great Resetin tarkoituksia. Toiseksi, salaliittoteorioista puhuminen tai jonkun väitteen tukeminen, joka on osa jotain salaliittoteoriaa, ei mitätöi henkilön omaa alaansa koskevaa pätevyyttä. --Alphaios (keskustelu) 11. helmikuuta 2022 kello 16.42 (EET)[vastaa]

Sisältö-sivulle olisi tarpeen saada lähde. Löytyykö tällä hetkellä esitetylle sisällölle kokonaisuudessaan lähde vai perustuuko sisältö -sivun teksti useampien lähteiden materiaaliin?

Erityisesti tällaisissa aiheissa, joissa on vahvasti eriäviä näkemyksiä sisällöstä ja tavoitteista, olisi tarpeellista tietää kuka on ilmaissut jonkin asian Great Resetin osaksi tai sen tavoitteeksi. MrVeli (keskustelu) 14. heinäkuuta 2022 kello 14.23 (EEST)[vastaa]

Edelliseen tarkennan siis vielä, että jos Schwab on sanonut tekstissä olevan asian ja se on uutisoitu, tähän olisi hyvä saada selkeä linkki. MrVeli (keskustelu) 14. heinäkuuta 2022 kello 14.26 (EEST)[vastaa]

Kun katsot en.wikin tekstiä, asiat löytyvät sieltä otsikolla "Key components" ja lähteistettynä. Suomnnettaessa ne on hämmennetty yhteen ja jätetty lähteistämättä. --Abc10 (keskustelu) 14. heinäkuuta 2022 kello 15.19 (EEST)[vastaa]

Salaliittoteoriat

[muokkaa wikitekstiä]

Suomensin aiemmin tämän osion englanninkielisen Wikipedian artikkelista tarkistamatta lähteitä. Nyt ne on tarkistettu, tässä selitys poistoista.

Valtavirran tiedotusvälineet kuten The New York Times, BBC ja The Guardian jäljittivät viimeisimmän Great Resetiin liittyvän salaliittoteorian leviämisen internetissä toimiviin henkilöihin ja ryhmiin...

  • BBC:n lähde on mainittu artikkelissa jo aiemmin. New York Timesin lähde johtaa maksumuuriin (sisältöä ei näe, sama ongelma alkuperäisessä engl. artikkelissa). Tämän jälkeen seuraa lista henkilöistä ja kolme lähdettä. Sean Hannityä ei mainita yhdessäkään lähteessä. Lähteenä oleva factcheck.afp.com esittää sivustollaan linkit neljän eri henkilön twiitteihin, koskien Trudeaun puhetta. Tässä mitä he kaikki Twiittasivat:

Maxime Bernier: "OPEN YOUR EYES. GLOBALISM IS NOT A CONSPIRACY THEORY. IT’S HAPPENING!" Ezra Levant: "I thought this was supposed to be a conspiracy theory. But here it is, straight from Trudeau’s mouth. The pandemic is the excuse for a “Great Reset” of the world, led by the UN." Spencer Fernando: "Trudeau Gives Away The Game: Says Pandemic Is Opportunity For "Reset"." Glenn beck: "This IS coming. It is just one of the reasons the elite left had to make sure Donald Trump wouldn’t be president. He would stand in their way. Hopefully, he still will." Näistä ainoastaan viimeinen vaikuttaisi sl-teorialta. Muut paitsi Beck ovat poliitikkoja.

Australian One Nation -puolueen johtaja Pauline Hanson: "sosialistinen vasemmisto-marxilainen näkemys maailmasta"

  • Poliittista kommentointia ei yleensä luokitella sl-teoriaksi, eikä lauseessa ole muutenkaan mitään sl-teoriaan viittaavaa. On eri asia, onko Hansonin arvio oikea vai virheellinen.

James Delingpole: globaali kommunistinen valtaussuunnitelma

  • Lähteessä ei selitetä asiaa tarkemmin (maksumuuri). Delingpole on oikeistolainen toimittaja.

Ben Sixsmithin mukaan salaliittoteoriaa ovat levittäneet "Twitterin oikeistosiipi"

  • Väitteelle ei ole lähdettä

Salaliittoteorioina on nyt esitelty väitteitä, jotka menevät kolmeen kategoriaan: 1. somessa leviävät väitteet ja huhut, 2. poliittinen retoriikka, 3. tutkijoiden esittämä kritiikki. Näistä ainoastaan 1. on yleensä selkeästi sl-teoriaa. Poistin koko kappaleen, koska se on sekava ja epämääräinen, ja useista lähteistä näkee vain pienen osan. Jos joku haluaa jotain tästä palauttaa, niin mielellään kunnollisilla lähteillä, ja selkeästi muotoiltuna. Kanadassa käydylle keskustelulle vaihdoin otsikoksi Kanadan politiikka, koska se on syytä erottaa muista salaliittoteorioista. Esimerkiksi globalismin väittäminen uhaksi tai Trudeaun väittäminen Great Resetin huomattavimmaksi puolustajaksi eivät ole sl-teorioita. Salaliittoteoriat-osiossa voisi myös tehdä hieman analyysia aiheesta sen sijaan, että vain toistetaan pintapuolisten sanomalehtiartikkelien väitteitä. --Teome (keskustelu) 14. helmikuuta 2023 kello 11.53 (EET)[vastaa]