Keskustelu:Gabriel García Márquez

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Macondon esiintymisistä

[muokkaa wikitekstiä]

Itse en ole valitettavasti vieläkään lukenut García Márquezin kirjoista kuin Sadan vuoden yksinäisyyden, joten sinänsä en osaa asiasta sanoa, mutta nyt siis artikkeli kertoo myös teosten Rakkautta koleran aikaan ja Kuulutetun kuoleman kronikka sijoittuvan Macondon kylään. Kuitenkin ensinnä mainitun enkkuartikkeli kertoo tarinan sijoittuvan nimettömään satamakaupunkiin, eli ei ainakaan sisämaiseen Macondoon. Mainitaanko kylä kirjassa jotenkin lyhyemmin? Tällöin jonkinlainen lähdeviite olisi hyvä olemassa. :) --Haltiamieli 6. elokuuta 2008 kello 21.23 (EEST)[vastaa]

Rakkautta koleran -kirjassa ei muistaakseni edes mainita Macondoa. Kuoleman kronikkaa en ole lukenut. --Thi 6. elokuuta 2008 kello 21.27 (EEST)[vastaa]
Tiedän, että Macondon kylä mainitaan muuallakin García Márguezin tuotannossa kuin Sadan vuoden yksinäisyydessä, mutta en tiedä enkä muista sen kaikkia esiintymisiä. Muokkasin artikkelin johdanto-osaa muutama päivä sitten. Tuossa vaiheessa johdanto-osaan kuului seuraava kappale:
Monet García Márguezin teoksista, esimerkiksi Kuulutetun kuoleman kronikka ja Rakkautta koleran aikaan, sijoittuvat samaan kirjailijan luomaan maailmaan, jossa tietyt tapahtumat, henkilöt ja paikat toistuvat.
Tein nähtävästi väärän ja huolimattoman tulkinnan siitä, mitä tuo kappale pyrki sanomaan. Otaksuin, että kappaleessa viitataan Macondon esiintymiin, mutta näin ei olekaan. Nähtävästi siis järkevintä on poistaa koko vaikeaselitteisen kappaleen tietosisältö, kuten uusimmassa versiossa jo onkin tehty. --Tammikuu 9. elokuuta 2008 kello 00.29 (EEST)[vastaa]