Keskustelu:Eufex

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Peruste artikkelin palauttamiselle

Palautin artikkelin takaisin 16. heinäkuuta 2009 kello 20.44 muotoon, jota oli muutettu Yupik korjausta lukuun ottamatta mielestäni perusteetta. Mikäli artikkeli kaipaa korjausta sisällön puolesta, pyydän käymään keskustelua alla. oh7lua 14. lokakuuta 2009 kello 13.12 (EEST)[vastaa]

Peruste muutosten palauttamiselle

Hei Oh7lua

Tein valtavan määrän muutoksia, sillä tämä vanhempi versio artikkelista sisältää asiavirheen jokaisessa kappaleessa. Nämä virheet olen yksilöinyt tähän alle. Toivon, että et muuttaisi artikkelia takaisin asiasisällöltään kokonaan virheelliseksi vaan kommentoisit ja keskustelisit itse tehdyistä muutoksista.

Asiavirheet aiemmassa versiossa:

"Yritys hallinnoi Erikoissijoitusrahasto Eufex Hedge –nimistä rahastoa Sampo Rahastoyhtiön kautta."

-Eufex ei hallinoi rahastoa vaan toimii salkunhoitajana, hallinnoiva taho on Sampo Rahastoyhtiö

"Auratorin perustamisen taustalla oli kahden liikemiehen, Rauno Puolimatka ja Ari Salmivuori, henkilökohtaisten sijoitusten hallinnointi. Puolimatkan perusvarallisuus oli peräisin 1980-luvun lopulla myydystä rakennusalan perheyhtiö Puolimatkasta. Nordean riskienhallinnan Daniel Pasternack yhdessä Aros Securities pankkiiriliikkeessä kvantitatiivisena analyytikkona toiminut Anders Ekholmin kanssa olivat yhtiön perustajajäseninä. Syntyivät Aurator Varainhoito Oy yrityksille, sekä Aurator Rahastoyhtiö pienimuotoisempaan sijoittamiseen"

-Puolimatka ja Salmivuori perustivat Auratumin ei Auratoria. Aurator Varainhoito on Auratumin osakkuusyhtiö, jossa Auratum on yhtenä vähemmistöomistajana. Kummallakaan yrityksellä ei ole tekemistä Eufexin perustamisen kanssa. -Ekholm ja Pasternack eivät ole millään lailla osallistuneet Auratorin perustamiseen vaan ovat Eufexin perustajaosakkaat.

"Vuonna 2000 perustettiin Auratorin tytäryhtiö, Eufex Oy. Eufex toiminta keskittyi heti perustamisen jälkeen erityisesti sijoitusrahastojen seurantaan ja tutkimukseen. Yhteistyötä ja tutkimusta yhtiö teki erityisesti Svenska Handelshögskolanin kanssa, jossa Anders Ekholmin rooli oli keskeinen.[3] Sittemmin Helsingin Sanomat ja ranskalaisen BNP Paribasin olivat kertoneet yhteistyöstään Eufex-pankkiiriliikkeen kanssa."

-Eufex perustettiin vuonna 2000, mutta on ollut Aurator Varainhoidon tytäryhtiö vasta vuodesta 2007 -Eufexilla on noin 35 BNP Paribaksen kaltaista yhteistyökumppania, joista suurin osa on kertonut yhteistyön aloittamisesta lehdistötiedotteella

"Opstockin analyytikkona ja sittemmin Fides ja Aktia Rahoitusyhtiön toimitusjohtaja Mikael Schröder nimitettiin lokakuussa 2007 Eufexin johtoon. Helmikuussa 2008 perustettiin Eufex Rahastohallinto Oy, joka muutti kesäkuussa 2008 Espoon Keilalahdesta Helsingin ydinkeskustaan Bulevardille.[4] Eufex Rahastohallinto Oy toimitusjohtajaksi siirtyi Anders Ekholm, Daniel Pasternackin ollessa hallituksen puheenjohtaja."

-Mikael Schröder toimi Eufexin toimitusjohtajana lokakuusta 2007 elokuuhun 2008. Hän ei ole sama Mikael Schröder, joka on toiminut opstockin analyytikkona -Eufex Rahastohallinto toimii Espoossa ei Bulevardilla. Eufex muutti Bulevardilta Keilaniemeen 2008 kesäkuussa

"Helmikuussa 2008 kansainväliseen luottomarkkinoiden pyörteisiin joutunut suomalainen sijoitusrahastoyhtiö Celeres päätti lakkauttaa omatoimisesti ilman Rahoitustarkastusta korkorahastonsa Alfan ja jakaa jäljellä olevat varat sijoittajille. Eufexilla oli oma maineensa pelissä, sillä se oli suositellut asiakkailleen Celeresin korkorahastoja"

-Celeres rahasto lakkautettiin Rahoitustarkastuksen hyväksynnän jälkeen. Eufexilla on maine pelissä kaikissa rahastosuosituksissa noin 3000 rahastoa, joista Celeres on vain yksi tapaus

"Weavering Macro Fixed Income -rahaston epäselvyydet Helmikuussa 2008 paljastui, että Brittiläisessä hedge-rahastossa Weavering Macro Fixed Incomessa salkunhoitaja oli käynyt kauppaa itse kontrolloimansa toisen yhtiön kanssa. Nämä kuvitteelliset johdannaiskaupat olivat muodostaneet suurimman osan rahaston arvosta seurauksella, että epäillyn rikoksen vuoksi Eufexin hedge-rahaston arvosta katosi yhdessä yössä kymmenesosa."

-Weavering rahastoa hallinnoi Weavering Capital, joka ei millään tavalla liity eufexiin. Eufex Hedge-rahasto oli muiden sijoittajien kanssa sijoittanut rahastoon ja sijoitus on toistaiseksi todettu arvottomaksi. Mahdollinen rikollinen tapahtuma ei liity millään lailla Eufexiin. Weavering Capital rahastoon olivat sijoittaneet suuri osa eurooppalaisista suurista pankeista ja myös usea suomalainen taho. Eufex Hedge rahasto joutui tässä yksittäistä sijoitusta koskevan epäselvyyden kohteeksi, enkä ymmärrä millä tavalla tämä liittyy kuvaukseen Eufexista yhtiönä? Emmehän me voi tänne kerätä kaikkia epäonnistuneita sijoituksia joita on tehty rahastoissa tai muuten? Esimerkiksi Carnegie Rahastoyhtiö Oy:n rahasto menetti lähes 20% omasta arvostaan samaan Weavering Rahastoon tehdyn sijoituksen johdosta.


Auratorin Strateginen Johto

-Tämän tulisi mielestäni olla Auratoria koskevan artikkelin alla? Auratorin johto ei liity suoraan Eufexiin. Yleensä yritystä käsittelevissä artikkeleissa ei listata yksittäisten omistajien johtoa.

Fsmowl 30. lokakuuta 2009 kello 21.00 (EET)[vastaa]

Terve, Hyvä että korjasit virheellisyydet. Yhteenvetona siis mainittakoon, että Auratumin perustamisen taustalla oli siis kahden liikemiehen, Rauno Puolimatka ja Ari Salmivuori, henkilökohtaisten sijoitusten hallinnointi - tämähän oli selvää. Puolimatkan perusvarallisuus oli peräisin 1980-luvun lopulla myydystä rakennusalan perheyhtiö Puolimatkasta. Vuonna 1998 perustettu Aurator Rahastoyhtiö Oy sulautui siis vuoden 2003 lopussa Aurator Varainhoito Oy:hyn. Aurator Varainhoito Oy on Auratumin osakkuusyhtiö, jossa Auratum on yhtenä vähemmistöomistajana. Ari Salmivuoren hallitsema Ajanta Oy (perustettu 1989) ja Puolimatkan Rausanne Oy purkivat keskinäisen omistuksensa Auratum Oy:ssä maaliskuussa 2007. Puolimatkan omistama Rausanne Oy perusti uuden Auratumin 13.3.2007. Entinen Auratum (perustettu 23.11.1994 ) muutettiin Vanha Auratum Oy:ksi ja asetettiin selvitystilaan. Nettisivujen mukaan Auratum Oy harjoittaa tytär- ja osakkuusyhtiöiden (Aurator Varainhoito, Auratum Kiinteistöt, Aura Capital) hallinnointia. Aurator Varainhoito hoitaa rahastosijoituksensa osakkuusyhtiö Eufex Oy:n kautta. Eufex perustettiin vuonna 2000, ja siitä tuli Aurator Varainhoidon tytäryhtiö vuodesta 2007. Lienee ok vaikka ei suoraan Eufexia koskekaan? oh7lua 7. elokuuta 2010 kello 21.15 (EEST)[vastaa]