Keskustelu:Biljoona
Suurten lukujen nimistö ja sen kaksi eri maissa ja kielissä käytettyä, toisistaan järjestelmällisesti poikeavaa versiota on epäilemättä aihe, joka usein herättää kysymyksiä ja saattaa aiheuttaa sekaannustakin. Sen vuoksi tämä engl. Wikipedian artikkelista "Long and short scales" hieman lyhentäen kääntämäni laaja yhteenveto asiasta kuuluu epäilemättä suomenkieliseenkin Wikipediaan, mutta tähän saakka sitä ei ole ollut, paitsi tynkäartikkelit eri lukusanoista.
Toinen kysymys on, minkä hakusanan alle se sopivimmin kuuluisi. Epäröin itsekin, onko "biljoona" sille paras paikka, vaikka onkin yleisimmin esiintyvä "kaksiselitteinen" lukusana. Yhtä hyvin tai ehkä paremminkin se voisi sopia vaikkapa artikkeliin Luku, Lukusana, Kokonaisluvut tai kokonaan uudeksi artikkeliksi Suurten lukujen nimet. (Sen sijaan "pitkä ja lyhyt asteikko" eivät suomessa liene vakiintuneita termejä, joten ne sopinevat huonosti hakusanoiksikaan.) Minkä hakusanan alla yhteenveto olisikin, joka tapauksessa näiden suurten lukujen artikkeleissa (biljoona, triljoona jne.) pitäisi olla sinne ainakin linkki, ellei sitten pelkkiä uudelleenohjaussivuja pidetä riittävinä. 19. lokakuuta 2007 kello 08.43 (UTC) Kommentin jätti KLS (keskustelu – muokkaukset).
- Tarpeellinen artikkeli. Uudelleenohjauksia ja linkkejä ainakin tarvitaan. Ehdotan otsikkoa Suuret lukusanat. --Ulrika 19. lokakuuta 2007 kello 08.49 (UTC)
- Siirsin laajemman artikkelin uudelle hakusanalle Suurten lukujen nimet. Tässä on vain linkki sinne. KLS 20. lokakuuta 2007 kello 11.55 (UTC)
Aloita keskustelu sivusta Biljoona
Keskustelusivuilla käyttäjät keskustelevat siitä, miten Wikipedian sisältöä voi kehittää mahdollisimman hyväksi. Voit käyttää tätä sivua aloittaaksesi muiden kanssa keskustelun siitä, miten sivua Biljoona voisi parantaa.