Keskipäivän aave
| Keskipäivän aave | |
|---|---|
| Il disprezzo | |
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Alberto Moravia |
| Kieli | italia |
| Genre | psykologinen realismi |
| Julkaistu | 1954 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Kai Vuosalmi |
| Kustantaja | Tammi |
| Julkaistu | 1956 |
| Ulkoasu | sidottu |
| Sivumäärä | 266 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Keskipäivän aave (ital. Il disprezzo) on Alberto Moravian kirjoittama psykologista realismia edustava romaani vuodelta 1954. Teos on avioliittokuvaus ja moniulotteinen tulkinta Odysseiasta.
Onnen muodonmuutos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Romaanin päähenkilö on 27-vuotias[1] näytelmäkirjailija Riccardo Molteni, joka toimii teoksessa minäkertojana. Hän on aviossa entisen konekirjoittajattaren Emilian kanssa. Avioliitto on ollut onnellinen pari ensimmäistä vuotta, ja täyttääkseen vaimonsa toiveen ikiomasta kodista Riccardo hankkii pienen omistushuoneiston nuorenparin kotikaupungista Roomasta.[2] Selviytyäkseen asunnon osamaksuista Riccardo hankkiutuu elokuvakäsikirjoittajaksi, vaikka hän tuntee näin rikkovansa taiteellisia pyrkimyksiään vastaan pelkän rahan takia.[3]
Ensimmäisenä yhteisenä iltana uudessa huoneistossa Riccardo huomaa ensi särön avio-onnessa, kun Emilia haluaa nukkua yönsä makuuhuoneen sijaan olohuoneen sohvalla.[4] Tuosta tapahtumasta alkaa Riccardon loputon selvitystyö siitä, mikä suhteessa on mennyt pieleen, ja pyrkimys palauttaa onni ennalleen.
Emilia ilmaisee tuntevansa puolisoaan kohtaan halveksuntaa,[5] jota hän ei kuitenkaan kykene tai suostu Riccardoa tyydyttävällä tavalla selittämään. Halveksunnan keskeisyys teoksessa näkyy jo romaanin alkukielisessä nimessä Il disprezzo, joka viittaa tuohon tunteeseen. Aivan teoksen alussa Riccardo vierailee ohjaaja Pasettin luona, jonka harmoninen avioliitto lapsineen tarjoaa peilin kurimukselle, johon Riccardo on odottamatta joutunut:[6]
»Katsellessani, kuinka äiti hyväili ja syleili häntä, muistan ajatelleeni: – Minä en ole milloinkaan onnellinen, kuten nämä ihmiset. . . Emilialle ja minulle ei koskaan tule lasta. – Ja heti sen jälkeen nousi tajuntaani toinen miete aivan kuin suoranaisena seurauksena edellisestä: – Kuinka tämä kaikki, mitä nyt ajattelen, onkaan pikkumaista, tavanomaista ja vailla kaikkea alkuperäisyyttä. . . Minähän tallaan kaikkien hylättyjen aviomiesten tuttua tietä. . . Kadehdin miestä ja vaimoa, keitä hyvänsä, jotka ihailevat ja muiskuttelevat omia lapsiaan. . .»
([7])
Odysseuksien leikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Riccardon tärkein linkki rahakkaaseen elokuvatyöhön on elokuvatuottaja Battista, romaanin kolmas keskeinen henkilö. Hän ehdottaa Riccardolle käsikirjoitusyhteistyötä varttuneen saksalaisen ohjaajan Rheingoldin kanssa, jonka on määrä ohjata Hollywood-tyyppinen spektaakkeli Homeroksen Odysseiasta Battistan tuottamana.[8] Käsikirjoitustyötä varten Riccardo ja hänen vaimonsa voisivat asettua Battistan omistamaan huvilaan Caprin saarella, ja kirjailija näkee tämän tilaisuutena kohentaa avioliiton kaiken aikaa pahenevaa tilaa.[9]
Romaanissa keskeisessä roolissa ovat tuottaja Battistan, ohjaaja Rheingoldin ja käsikirjoittaja Riccardon toisistaan voimakkaasti poikkeavat tavat lukea Odysseiaa. Battista näkee eepoksesta ainoastaan sen spektaakkelimaisen pintatason, joka tuntuu helposti kaupallistettavalta, varsinkin kun vallitseva italialainen neorealismi hänen mielestään on saavuttanut tiensä pään.[10] Rheingold puolestaan lukee teosta psykoanalyyttisesti, kuvauksena Odysseuksen ja Penelopen avioliitosta.[11] Hän esittelee ajatuksiaan näin:
»Minun aikomukseni on tehdä filmi miehestä, joka rakastaa vaimoaan saamatta tältä vastarakkautta.»
([12])
»Penelope, lyhyesti sanottuna, edustaa Odysseiassa barbariaa, ja Odysseus kulttuuria. . .»
([13])
Tämä psykologinen tulkinta nousee romaanin pääteeman kannalta merkittävään asemaan, kun Ricardo näkee tulkinnassa avaimia myös oman onnettoman avioliittonsa tilan ja mahdollisuuksien ymmärtämiseen. Silti Riccardo ei voi hyväksyä Rheingoldinkaan tulkintaa, vaan hän haluaa avata Odysseian ehjänä kokonaisuutena, sellaisena kuin Homeros sen oli tarkoittanut.[14]
Lohduttavat aaveet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keskipäivän aave on Moravialle tyypillisesti psykologisesti hyvin tarkka ja täsmällinen kuvaus avioliitosta suhteen miespuolisen osapuolen näkökulmasta.[15] Lisäksi teos tarjoaa dokumentaristisen kuvan elokuvakäsikirjoittamisen arjesta.[16] Romaanin suomenkielinen nimi viittaa välimerelliseen ajatukseen keskipäivästä aaveitten aikana.[17] Romaanin loppupuolella Riccardo nimittäin törmää kaksi kertaa Caprin maisemissa tällaiseen aavekokemukseen kohdatessaan vaimonsa rannalla.[18]
»Emilia oli edessäni pitkänään hiekalla kuten aikaisemmin. Hänen kasvojansa peitti taas sama olkihattu. Ymmärsin kaiken olleen vain unta, tai pikemminkin tajusin, että turtumukseni ja mielettömän kaipuuni vallassa olin nähnyt kangastuksen, joka oli hetkellisesti häivyttänyt mielestäni karun ja ankean totuuden. Minä olin suudellut häntä, ja hän oli vastannut suudelmaani. Mutta kuka oli suudellut ketä? Kaksi aavetta oli suudellut toisiaan, kaksi aavetta, jotka mieletön kaipuu oli irrottanut todellisista asuinsijoistaan. Ja nämä todelliset olennot, ne olivat yhä liikkumattomat ja kaukana toisistaan.»
([19])
Jean-Luc Godard ohjasi romaanin pohjalta vuonna 1963 elokuvasovituksen Sen täytyi tapahtua, jota on esitetty Suomessa myös nimellä Keskipäivän aave.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Alberto Moravia: Keskipäivän aave. Suom. Kai Vuosalmi. 2. painos. Tammi, 2009.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Moravia 2009, s. 182.
- ↑ Moravia 2009, s. 17–19.
- ↑ Moravia 2009, s. 6, 16.
- ↑ Moravia 2009, s. 27.
- ↑ Moravia 2009, s. 116.
- ↑ Moravia 2009, s. 49–60.
- ↑ Moravia 2009, s. 59.
- ↑ Moravia 2009, s. 83, 90.
- ↑ Moravia 2009, s. 86–87.
- ↑ Moravia 2009, s. 87, 90–92, 165.
- ↑ Moravia 2009, s. 94, 146–151, 196–203.
- ↑ Moravia 2009, s. 94.
- ↑ Moravia 2009, s. 203.
- ↑ Moravia 2009, s. 153–155, 171, 201, 219, 249.
- ↑ ”Books: Bedroom Odyssey”. Time, 24.1.1955. Arvostelun verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive).
- ↑ Moravia 2009, s. 39–44.
- ↑ Moravia 2009, s. 259.
- ↑ Moravia 2009, s. 212–213, 253–259.
- ↑ Moravia 2009, s. 213.