Keskiajan muoti

Keskiajalla muoti vaihteli ajan, paikan ja säädyn mukaan. Keskiaika jaetaan kolmeen ajanjaksoon: varhais-, sydän- ja myöhäiskeskiaikaan. Niistä kunkin aikana muoti muuttui jonkin verran. Jotkin naisten ja miesten vaatteet olivat keskenään samannäköisiä, koska ompelukaavat olivat tuohon aikaan sen verran yksinkertaisia.

Alempiluokkaisten ihmisten pukeutuminen oli varallisuuden ja käytännöllisyyden sanelemaa siten, että vaatteiden kanssa tuli olla mahdollista liikkua vapaasti eivätkä ne saaneet haitata työntekoa. Muoti ei välttämättä vaikuttanut heidän pukeutumiseensa lainkaan. Ylempiluokkaiset sen sijaan pukeutuivat sosiaalista asemaansa ajatellen ja sopivan näyttävästi: kirkko piti ainakin naisilla vaatimatonta ulkonäköä hyveenä, mutta toisaalta yhteisö odotti yläluokkaisilta ihmisiltä näyttävää vaatetusta, sillä se korosti heidän ja heidän perheensä valta-asemaa, varallisuutta ja luotettavuutta. Esimerkiksi kauppakumppaneiden oli tärkeä tietää, kuinka paljon varoja perheellä on. Olisi ollut myös sopimatonta pukeutua toisen säädyn käyttämiin vaatteisiin. Myynnissä oli jopa ylellisyystuotteita, kuten tiettyjä kankaita, joita saivat ostaa vain tietyn säädyn edustajat. Ylellisyystuotteisiin liittyviä lakeja säädettiin ainakin 1500-luvulla. Porvaristo pyrki jäljittelemään aateliston muoteja. Tavallista myös oli, että uudet muoti-ilmiöt tulivat ensin miesten ja sen jälkeen naisten muotiin.

Muodin pääsuuntaukset

Keskiajan Euroopassa vallinnut muoti saatetaan jakaa neljään pääsuuntaukseen:

• Bysanttilainen muoti (Euroopassa varhaiskeskiajalla, Suomessa ja Ruotsissa 1200-luvulta keskiajan loppuun)
• Romaaninen muoti (1000–1200-luvuilla)
• Goottilainen muoti (1100–1400-luvuilla)
• Renessanssin muoti (1300–1500-luvuilla)

Vaatekankaat

Keskiajalla käytössä olevia vaatekankaiden materiaaleja olivat ainakin villa, silkki, pellava, hamppu, nokkonen, nahka ja turkikset ja puuvilla. Lisäksi keskiajalla valmistettiin osittain tai kokonaan silkistä damastia ja samettia. Villan jatkeena saatettiin käyttää muiden eläinten, kuten vuohen-, kissan- tai koirankarvoja. Vaatekankaat saattoivat olla yksivärisiä tai kuviollisia: muotia olivat painetut monimutkaisemmat kuviot ja kudotut ruudut ja raidat.

Kankaiden väreillä oli keskiajalla eri merkityksiä, jotka vaihtelivat ajan ja paikan mukaan. Esimerkiksi vihreä saattoi symboloida nuorta rakkautta ja keltainen petosta: ainakin syntisille ja juutalaisille saatettiin ommella keltaisia ristejä tai nauhoja vaatteisiin. Sininen väri muuttui 1500-lukuun mennessä halvaksi väriksi. Sen sijaan ruskea oli värjäystekniikkansa takia kallis väri, ja Bysantissa purppura oli sallittu väri pelkästään ruhtinaallisille henkilöille ja kirkollisiin tarkoituksiin. Aateliston keskuudessa muotia oli värjätä vaatteet samoilla väreillä kuin mitä oman tai puolison suvun sukuvaakunoissa oli. Köyhillä ihmisillä oli vähemmän värikkäitä vaatteita kuin rikkailla, mutta kaikki ihmiset pyrkivät omistamaan ainakin yhden värikkään vaatekerraston tai -kappaleen juhlavia tilaisuuksia varten.

Kangas leikattiin siten, että siitä jäi mahdollisimman vähän hukkapaloja.

Miesten muoti

Landsknechtien muotia.

Alaluokkaisten miesten muoti ei juuri vaihdellut keskiajan mittaan. Siihen kuului läpi keskiajan polvipituinen tunika ja housusukat, ja myöhäiskeskiajalta lähtien myös pitkät housut. Housusukat olivat polvien yläpuolelle ulottuvat, mahdollisesti nahasta valmistetut löysät sukat, jotka puettiin alushousujen päälle ja kiinnitettiin paikalleen erillisellä vyöllä. Ne saatettiin lisäksi kiristää paikoilleen säären ympäriltä säärisiteillä. Ne muistuttivat istuvuudeltaan jokseenkin housuja. Läpi keskiajan miehet ovat pitäneet myös pussihousuja.

Bysantissa miesten muotiin kuuluivat sitä vastoin pitkät mekot, ja 1300-luvulla muuallakin Euroopassa yläluokkaisten miesten keskuudessa muotiin tulivat pitkät mekot.

Alusvaatteina miehet käyttivät pussimaisia housuja, joiden lahkeiden pituus vaihteli nivuset peittävästä puolisääreen ulottuvaan: pituus alkoi muuta muotia mukaillen lyhetä 1300-luvulla. Alushousut kiinnitettiin joko nyörillä tai vyöllä.

Asusteet

Lisäksi miesten vaatetukseen kuuluivat jalkarätit, viitat sekä häntähuput tai muut myssyt. Miesten lakit saattoivat olla eri mallisia kuin naisten vastaavat. Miehet saattoivat koristella asuaan myös lautanauhoilla ja ainakin Suomessa tunikan päälle sidotulla vyöllä. 1000-lukua edeltävässä Suomessa miesten vaatteita saattoivat koristaa myös kankaaseen ommellut tähti- ja spiraalikuviot. Napit tulivat vaatteissa käyttöön 1300-luvun puolivälissä.

1480-luvulta lähtien Euroopassa alkoi vaikuttaa landsknechtien muoti, jolle tyypillistä olivat vaatteisiin tehdyt viillot. 1400–1500-luvuilla miesten muotiin tuli myös kalukukkaro.

Naisten muoti

Naisten kauneusihanne vaihteli keskiajalla, mutta siihen kuului säännönmukaisesti vaalea iho, vaaleanruskeat hiukset ja punaiset posket ja huulet. Ihanteelliseksi pariksi vaaleiden hiusten kanssa nähtiin ruskeat silmät ja kulmakarvat. Punaisten tai hyvin kiharien hiusten katsottiin kertovan huonoista luonteenpiirteistä. Kasvot ja vartalo olivat symmetriset, ja ruumis pienikokoisempi kuin miehellä. Naisten ulkonäössä ihannoitiin hoikkaa vyötäröä, jossa vatsa oli hieman pyöreä. Kauneusihanteeseen ei kuitenkaan kuulunut laihuus eikä ylipaino. Ihanteelliset rinnat olivat pienet. Ainakin 1400-luvulla kauneusihanteeseen kuuluivat myös virheetön iho ja siro rakenne. Naisten käytössä oli joitain meikkejä tai muita keinoja vaikuttaa ulkonäköönsä, mutta osa ihmisistä suhtautui niihin kielteisesti.

Pukeutuminen

Naisten asukokonaisuus koostui läpi keskiajan aluspaidasta, alus- ja päällysmekosta, päähineestä, viitasta ja ainakin Suomessa aina myös esiliinasta. Muualla Euroopassa esiliinat tulivat muotiin vasta 1400-luvulla.

Varhaiskeskiajalla naiset pitivät päällekkäin kahta mekkoa ja niiden päällä viittaa. Alusmekon alla saattoi olla myös paita. Sydänkeskiajalla naisen mekon yläosasta tuli tyköistuva ja hihojen muodikas malli muuttui suorasta hihansuita kohden leveneväksi. Päällysmekkona naiset alkoivat pitää hihatonta mekkoa. Uuteen muotiin tulivat myös pystysuunnassa kaksiväriset mekot. Muoti säilyi keskiajan loppuun saakka. Myöhäiskeskiajalla päällysmekon hihansuut suurenivat vähitellen valtaviksi niin, että ne ikään kuin kehystivät vartaloa. Hihansuut oli myös tapana koristella nauhoilla, turkiksilla ja kirjailuilla.

Mekon helman pituus vaihteli, ja se saattoi ulottua puolisäärestä nilkkoihin saakka. 1480-luvulta lähtien Euroopassa alkoi vaikuttaa landsknechtien muoti, jolle tyypillistä olivat vaatteisiin tehdyt viillot. Viillot siirtyivät aikanaan myös naisten muotiin. Läpi keskiajan naiset pitivät lyhythihaisten mekkojen päällä neuloilla kiinnitettyjä irrallisia hihoja.

Asusteista naiset käyttivät jalkarättejä, kaulahuiveja, neulakintaita, säärisiteitä ja lautanauhoja. Ainakin Suomessa tavallista oli koristella vaatteiden helmat lautanauhoilla. Saattoi olla alueesta riippuvaista, käyttivätkö naiset alusvaatteita vai eivät. Ainakin Itävallasta on tehty 1400-luvulle ajoitettuja löytöjä, joihin on kuulunut myös naisten rintaliivejä ja alushousuja. Alushousut olivat löysähköjä, nyörillä kiinnitettyjä ja osassa niistä saattoi olla lyhyiden shortsien tapaan pienet lahkeet.

Hiusmuoti

Hiusmuodissa suosittuja olivat pitkät hiukset, jotka laitettiin erilaisille letti- ja nutturakampauksille. Kampaukset kiinnitettiin ja koristeltiin nyöreillä, nauhoilla, jalokivillä ja suorilla pinneillä. Läpi keskiajan naiset pitivät päässä usein hattua ja huntua, jonka tarkoitus oli pitää hiukset siisteinä ja poissa tieltä työtä tehdessä. Tarpeeksi usein vaihdettuna hattu myös piti hiukset puhtaampina imemällä päänahasta rasvaa ja suojaamalla hiuksia ja päähineitä lialta. Lapset ja naimattomat naiset saattoivat liikkua ulkona ilman huntua, mutta naimisissa olevan naisen ei välttämättä ollut sopivaa olla ilman huntua. Ylhäisönaiset saattoivat lisätä hunnun päälle kartiomaisen ja brokadilla tai sametilla verhoillun metallisen rakennelman luomaan muotoa ja sen päälle pidempiä huntuja.

Naisten hiuksien ajelua saatettiin käyttää keinona häpäistä ja erottaa nainen joukosta. Hiukset saatettiin ajella esimerkiksi prostituoiduilta. Keskiaikainen yhteisö käytti myös muita ulkonäköön liittyviä tapoja, joilla se saattoi erottaa tuomitut ihmiset joukosta: syntisille ja juutalaisille saatettiin ommella keltaisia ristejä tai nauhoja vaatteisiin tai juutalaisnaisille laitettiin korvakorut.

• 
  Taiteilijan tulkinta varhaiskeskiaikaisesta naisesta.
• 
• 
  Rekonstruktio eli jäljennös 1030-luvulla eläneen norjalaisen naisen puvusta.
• 
  Flaamilaisen taiteilijan maalaus 1430-luvun naisesta.
• 
  Sandro Botticellin maalauksessa vuodelta 1485 on nähtävissä ajan kauneusihanne.

Katso myös: Länsi-Euroopan nainen keskiajalla

Lasten pukeutuminen

Vanhemmat lapset pukeutuivat samanlaisiin vaatteisiin kuin aikuiset sillä erotuksella, että tytöillä saattoi aikuisista naisista poiketen olla mekon alla housut. Sen sijaan pienet vauvat puettiin aina kapaloon, ja lapsen alettua liikkua hänet puettiin mekkoon vähintään 6-vuotiaaksi asti. Mekot olivat keskiajalla muotia niin tytöillä kuin pojillakin.

Lähteet

• Hovi, Satu, Maahinen, Hannele & Niemi, Katri: Keskiajan puvut. Riika: Art House, 2013. ISBN 978-951-884-503-7.
• Klemettilä, Hannele: Keskiajan julmuus. Atena, 2008. ISBN 978-951-796-517-0.

Aiheesta muualla

• Hovi, Satu, Maahinen, Hannele & Niemi, Katri: Keskiajan puvut. Riika: Art House, 2013. ISBN 978-951-884-503-7. (Keskiaikaisten vaatteiden ompelukaavoja ja -ohjeita)
• Langh, Tea: Keskiajan tunnelmissa : ideakirja tekevälle. Turun kulttuurikeskus, 2000. ISBN 951-984-110-5.