Keltahapero
| Keltahapero | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Sienet Fungi |
| Kaari: | Kantasienet Basidiomycota |
| Alakaari: | Avokantaiset Agaricomycotina |
| Luokka: | Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes |
| Lahko: | Russulales |
| Heimo: | Haperot ja rouskut Russulaceae |
| Suku: | Haperot Russula |
| Laji: | claroflava |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Keltahapero (Russula claroflava) on haperoihin kuuluva ruokasieni.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keltahaperon lakki on 4–10 cm leveä ja laakeneva. Väriltään se on kirkkaankeltainen, lakin keskeltä joskus hieman oranssinsävyinen. Sienen vanhetessa väri haalistuu. Malto ja jalka ovat valkeat, mutta ne harmaantuvat murtumakohdista ja sienen iän mukana. Heltat ovat vaaleankeltaiset, vanhemmiten nekin muuttuvat harmahtaviksi.[3][4]
Samankaltaiset lajit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keltahaperoa muistuttavia lajeja on muutamia. Munahapero (Russula lutea) on pieni ja kellertävä laji, jonka heltat ovat tumman keltaiset ja jonka jalka ei harmaannu. Sinappihapero (R. ochroleuca) on puolestaan helppo erottaa keltahaperosta polttavan kirpeän makunsa ja ruskean keltaisen värinsä avulla. Myös kangashapero (R. decolorans) voi toisinaan olla kellertävä, mutta sen kasvupaikat ovat huomattavasti karumpia.[3][4]
Kasvuaika ja -paikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sieni kasvaa koivun seuralaisena ranta- ja korpimetsissä kosteilla paikoilla heinä-syyskuussa.[4] Suomessa sitä tavataan yleisenä koko maassa.[3]
Käyttö ravinnoksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sienen maku on mieto. Sen voi syödä raakana tai paistaa, mutta laji soveltuu myös kuivattavaksi[3] ja pakastettavaksi.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Dahlberg, A.: Russula claroflava IUCN Red List of Threatened Species. Version 2022-1. 2019. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.11.2022. (englanniksi)
- ↑ Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 17.8.2008.
- ↑ a b c d Eriksson, K. & Kotiranta, H.: Käytännön sieniopas, s. 111. Kirjayhtymä, 1985. ISBN 951-26-2809-0
- ↑ a b c d Keltahapero Ruokavirasto. Viitattu 10.8.2020.