Kellogg–Briand-sopimus

Aristide Briand puhumassa sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa.

Kellogg–Briand-sopimus

Kellogg–Briand-sopimuksella kiellettiin sodankäynti politiikan välineenä. Sopimuksen allekirjoitti yhteensä 65 valtiota 27. elokuuta 1928. Sopimus nimettiin Yhdysvaltain ja Ranskan silloisten ulkoasiainministerien Frank Kelloggin ja Aristide Briandin mukaan.

Briandin alkuperäinen suunnitelma oli solmia Yhdysvaltain ja Ranskan välinen kahdenkeskinen sopimus, mutta Kelloggin ehdotuksesta asiakirjasta tehtiinkin kattavampi. Sopimuksen rauhanomaisia tarkoitusperiä kuitenkin heikensi huomattavasti se, ettei siinä määritelty mitään rangaistusta sopimuksen rikkomisesta. Esimerkiksi Japani hyökkäsi Kiinaan kolme vuotta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Sopimus ei pystynyt pysäyttämään sotia. Lisäksi sen sivuvaikutuksena valtiot eivät enää julistaneet sotia, vaan hyökkäsivät ilman sodanjulistusta. Näin tapahtui Japanin hyökkäys Mantšuriaan 1931, Italian Abessinian valloitus, Espanjan sisällissota, Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen 1939 ja Saksan hyökkäys Puolaan 1939.

Sopimuksella oli tärkeä oikeudellinen merkitys Nürnbergin ja Tokion oikeudenkäynneissä, joissa molemmissa tuomittiin rikoksista rauhaa vastaan.

Sopimuksen vaikutuksia on tutkittu Yalen yliopistossa. Havaintojen mukaan vuosina 1816–1928 käytiin valloitussotia keskimäärin 10 kuukauden välein ja niissä valloitettiin 114 088 neliömailia aluetta. Sopimuksen jälkeen tämä muuttui ja lähes kaikki valloitukset peruttiin ja palautettiin omistajilleen. Näin Mantšuria palasi Kiinalle, Etiopia vapautui Italian vallasta ja Saksan valloitukset mitätöitiin. Toisen maailmansodan jälkeen valloitukset ovat lähestulkoon loppuneet. Valloitussotia on käyty keskimäärin neljän vuoden välein ja niissä on vaihtanut omistajaa keskimäärin 5 772 neliömailia aluetta vuodessa.