Kaye Scott

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaye Scott
Kaye Scott vuonna 2016.
Kaye Scott vuonna 2016.
Henkilötiedot
Syntynyt2. kesäkuuta 1984 (ikä 40)
Sydney, Uusi Etelä-Wales
Kansalaisuus  Australia
Nyrkkeilijä
Pituus 178 cm
Painoluokka 69 kg (välisarja)
Mitalit
Maa:  Australia
Naisten nyrkkeily
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Astana 2016 81 kg
Kansainyhteisön kisat
Pronssia Pronssia Gold Coast 2018 69 kg

Kaye Scott (s. 2. kesäkuuta 1984 Sydney, Uusi Etelä-Wales[1]) on australialainen nyrkkeilijä. Hän on kaksinkertainen arvokisamitalisti.[2]

Scott aloitti nyrkkeilyn harrastamisen 21-vuotiaana. Naisten kilpanyrkkeily oli vielä tuohon aikaan kielletty Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa. Kielto poistettiin vuonna 2009 ja Scott otteli tuolloin ensimmäisen ottelunsa.[3] Hänen ensimmäinen valmentajansa oli Daniel Fleming. Myöhemmin häntä on valmentanut itsekin arvokisoihin nyrkkeilyurallaan osallistunut Jamie Pittman.[4]

Scott on otellut useissa painoluokissa. Vuonna 2012 hän osallistui Qinhuangdaon MM-kilpailuihin 69-kiloisissa, vuonna 2014 Jejun MM-kilpailuihin sekä Glasgow’n Kansainyhteisön kisoihin 75-kiloisissa ja vuonna 2016 Astanan MM-kilpailuihin 81-kiloisissa. Hän voitti Astanassa MM-hopeaa.[2] Vuonna 2017 hän palasi välisarjaan, 69-kiloisiin, ja voitti muun muassa Puolan Gliwicessä järjestetyn kansainvälisen Silesian Open -turnauksen.[5][6] Vuonna 2018 Scott edusti maataan Gold Coastin Kansainyhteisön kisoissa ja voitti niissä pronssia voitettuaan puolivälierissä nigerialaisen Itunu Oriolan, mutta hävittyään välierissä walesilaiselle Rosie Ecclesille.[2]

Scott on ammatiltaan personal trainer.[2]

  1. Kaye Scott results.glasgow2014.com. Arkistoitu 19.4.2018. Viitattu 19.4.2018. (englanniksi)
  2. a b c d Kaye SCOTT results.gc2018.com. Arkistoitu 16.5.2022. Viitattu 19.4.2018. (englanniksi)
  3. Squiers, Sam: Boxing Dream – One Long Fight to Glasgow Sportette.com.au. 8.7.2014. Viitattu 19.4.2018. (englanniksi)
  4. Kaye Scott commonwealthgames.com.au. Viitattu 19.4.2018. (englanniksi)
  5. Besley, John: Boxer Kaye Scott is determined to put the ‘gold’ in Gold Coast The Daily Telegraph. 20.11.2017. Viitattu 19.4.2018. (englanniksi)
  6. 12. Silesian Open Gliwice, Poland September 6-9, 2017 amateur-boxing.strefa.pl. Viitattu 19.4.2018. (englanniksi)