Kauvatsan kahakka

Kauvatsan kahakka
Osa Suomen sisällissotaa
Päivämäärä: 31. tammikuuta 1918 Paikka: Kauvatsa Lopputulos: venäläisten voitto
Osapuolet
valkoiset	Neuvosto-Venäjä
Komentajat
Aarne Kuurinmaa Valfrid Nykänen
Vahvuudet
60–70	n. 20
Tappiot
2 kuollutta

Kauvatsan kahakka oli 31. tammikuuta 1918 käyty Suomen sisällissodan taistelu, joka syntyi kun Kokemäen ja Huittisten seudun suojeluskuntalaiset yrittivät vallata Kauvatsalla sijainneen venäläisen varuskunnan. Hyökkäys kuitenkin epäonnistui, ja lopulta suojeluskuntalaiset joutuivat vetäytymään Pohjois-Satakuntaan.

Taustaa

Suurin osa ensimmäisen maailmansodan aikana Satakuntaan sijoitetuista venäläisjoukoista oli poistunut jo syksyn 1917 aikana. Esimerkiksi Kokemäellä olleet 5 000 sotilasta jättivät pitäjän tammikuun 1918 alkuun mennessä, mutta pienempiä määriä sotilaita oli edelleen Kauvatsan lisäksi muun muassa Harjavallassa ja Nakkilassa. Kauvatsalla oli enimmillään noin 500 sotilasta, jotka olivat saapuneet paikkakunnalle elokuussa 1917, tarkoituksenaan suojata Tampere–Pori-rautatietä Saksan maihinnousun varalta. Joukot oli majoitettu rautatieaseman tuntumassa sijainneeseen työväentalo Rauhalaan ja sen lähistöllä olleeseen asuinrakennukseen sekä kirkonkylässä sijainneeseen kunnantaloon ja kahteen maalaistaloon. Sotilaiden määrä oli kuitenkin vähentynyt myös Kauvatsalla, niin että tammikuun 1918 heitä oli enää 150–200.

Sisällissodan sytyttyessä Satakunnan suojeluskunnilla ei ollut toimintaohjeita, mutta ne päättivät ryhtyä omatoimisesti Pohjanmaan kaltaiseen venäläisten varuskuntien valtaukseen, jonka tarkoituksena oli saada suojeluskunnille lisää aseita, ja toisaalta estää niiden joutuminen punaisten käsiin. Pohjanmaan varuskunnat oli riisuttu aseista kenraali C. G. E. Mannerheimin määräyksestä jo 28. tammikuuta, mistä kuultuaan päättivät suojeluskunnat tarttua toimeen myös Satakunnassa. Tarkoitus oli aluksi vallata Kauvatsan varuskunta, ja sen jälkeen riisua aseista ainakin Harjavallassa toimiva tykkipatteri sekä Nakkilaan sijoitettu konekiväärikomppania.

Suojeluskuntalaiset kokoavat joukkonsa

Alkuperäisen suunnitelman mukaan kirkonkylässä ja asemanseudulla olleet venäläiset piti riisua aseista samanaikaisesti. Kirkonkylään tehtävän hyökkäyksen valmistelu annettiin Kiikan seudulla suojeluskuntia organisoineen entisen Venäjän armeijan luutnantin ja Nakkilan suojeluskunnan päällikön Gustaf Söderlundin tehtäväksi. Hänen piti Kauvatsan lisäksi kerätä miehiä ainakin Kiikoisista, Laviasta ja Porista, mutta joistain syystä Söderlund ei saanut koottua tarvittavaa joukkoa, ja näin Kiikoisista kunnantalon kasarmille suunniteltu hyökkäys jäi toteutumatta.

Työväentalon kasarmille päätettiin hyökätä Kokemäellä ja Huittisissa koottujen osastojen voimin. Illalla 29. tammikuuta Kokemäen maamieskoululle kokoontui noin 80 suojeluskuntalaista, joita Kokemäen lisäksi oli saapunut Porista, Ulvilasta, Nakkilasta, Kiukaisista ja Eurasta. Joukkoa johtivat entinen Venäjän armeijan lentoluutnantti Valfrid Nykänen sekä myöhemmin Satakunnan suojeluskuntapiirin päälliköksi kohonnut maanviljelijä Wilho Ikonen Nakkilasta. Lauttakylään puolestaan kokoontui piirieläinlääkäri John Engdahlin johdolla noin 150 suojeluskuntalaisen joukko, jossa huittislaisten lisäksi oli Varsinais-Suomesta pohjoiseen valkoisten puolelle pyrkiviä miehiä.

Osastojen kokoontumispaikaksi sovittiin puolitoista kilometriä Kauvatsan rautatieaseman lounaispuolella sijaitseva Ahvenuksen kylä, jossa Huittisista saapunut luutnantti Aarne Kuurinmaa otti joukon komentoonsa. Paikalle kokoontui noin 60–70 miestä, joista ⅔ oli tullut Huittisista. Suojeluskuntalaiset olivat suurimmaksi osaksi aseistamattomia. Heillä oli yhden ilman jalustaa olleen konekiväärin lisäksi ainoastaan kymmenkunta Grafton-kivääriä, muutamia metsästyskiväärejä ja Mauser-pistooleja sekä muutama saksalainen käsikranaatti. Myös ammuksia oli vähän. Ennen operaation alkua suojeluskuntalaiset räjäyttivät Kokemäen rautatieaseman lähistöllä olleen rautatiesillan ja esittivät venäläisille uhkavaatimuksen aseiden luovuttamisesta. Vaatimus ei kuitenkaan tuottanut tulosta, jonka jälkeen hyökkäys päätettiin toteuttaa 31. tammikuuta vastaisena yönä.

Yhteenotto

Ahvenukselta liikkeelle lähteneet suojeluskuntalaiset jatkoivat Kauvatsanjoen jäätä pitkin joen ylittävän rautatiesillan alle, jossa osasto jakautui kahtia. Rannassa sijaitsi läheisen sahan lautatarha, jonka suojista luutnantti Kuurinmaan johtaman ryhmän oli tarkoitus edetä kasarmina toimineelle asuinrakennukselle ja yllättää venäläiset heittämällä käsikranaatteja ikkunoista sisälle. Luutnantti Nykäsen ryhmä puolestaan jatkoi radanvartta pitkin kohti rautatieasemaa varmistamaan hyökkäyksen sivustaa. Asemanseudulla oletettiin olevan jopa 200 venäläistä, mutta ilmeisesti heitä oli ainoastaan parikymmentä.

Aamuyöllä kello 03 käynnistynyt hyökkäys kuitenkin pysähtyi jo lautatarhan reunaan, kun vartiomies huomasi suojeluskuntalaiset ja suoritti hälytyksen. Venäläisten aloitettua tulituksen lähti Nykäsen osasto laukaukset kuultuaan takaisin kasarmille päin. Kuurinmaa luuli heidän olevan venäläisiä ja komensi aseettomat miehensä perääntymään joelle. Kun tulijoiden havaittiinkin olevan omia, piti hyökkäystä jatkaa konekivääritulen suojaamana, mutta merikapteeni Wäinö Rytin hoitama ase meni epäkuntoon jo parin laukauksen jälkeen. Kuurinmaa määräsi miehet perääntymään yksitellen takaisin Ahvenukseen, jonne viimeiset palasivat vasta aamun sarastaessa.

Suojeluskuntalaisista kaatui turkulainen teknikko Allan Fincke (s. 1894), ja myöhemmin venäläiset ilmeisesti surmasivat kuulustelujen jälkeen huittislaisen maanviljelijän Kalle Ailun (s. 1882). Toisen tiedon mukaan hänet olisi ampunut Rutunan kylästä kotoisin ollut Kauvatsan punakaartin jäsen. Ailu oli haavoittunuut jalkaansa ja piiloutunut lautatarhaan, josta venäläiset löysivät hänet. Ailun lisäksi vangiksi jäi ainakin yksi suojeluskuntalainen. Muutaman haavoittuneen joukossa oli myös luutnantti Kuurinmaa.

Kahakan jälkeen

Kokemälle palanneet suojeluskuntalaiset päättivät välittömästi vetäytyä Pohjois-Satakuntaan Kankaanpäähän, jonne Huittisten suojeluskuntalaiset ja mukana olleet varsinaissuomaiset seurasivat 3.–4. helmikuuta. Tämän jälkeen Porin ja Tampereen punakaartit ottivat seudun haltuunsa, kun Satakunnan venäläinen sotaväki siirrettiin Tampereen ympäristöön. Kauvatsalla majailleet joukot poistuivat Lempäälään jo 3. helmikuuta. Kahakan lopputuloksella oli suuri merkitys sotatilanteen kehittymiselle Satakunnassa. Maakunnan eteläosat sekä Kokemäenjoen laakso jäivät nyt punaisten haltuun, ja suojeluskuntalaisten vetäytymisen myötä alueella vältyttiin enimmiltä taisteluilta. Toisaalta Pohjois-Satakuntaan vetäytyminen vahvisti siellä olleita valkoisten joukkoja, ja näin osaltaan esti punaisten etenemisen Satakunnan rintamalla Porin pohjoispuolelle.