Kaunialan Sairaala

Kaunialan sairaalan vanha osa vuonna 2011.

Kaunialan Sairaala Oy (aik. Kaunialan sotavammasairaala) on Kauniaisten kaupungissa sijaitseva Suomen vanhin sotainvalidien hoito- ja kuntoutuslaitos. Vuonna 1946 perustetussa sairaalassa ovat vaikeasti vammautuneet sotainvalidit vuosikymmenten saatossa asuneet, kuntoutuneet ja jopa hankkineet ammatin.

199-paikkaisessa Kaunialassa on asumisen ja kuntoutuksen lisäksi mahdollisuus osallistua kerhotoimintaan ja sairaalan järjestämiin retkiin. Kaunialan sairaala järjestää potilailleen retkiä Kaunialaan ja sen ulkopuolelle. Retket voivat suuntautua esimerkiksi teatteriin tai museoon.

Kaunialan sairaalassa sijaitsee myös muun muassa askartelutilat, kahvio, kirjasto, saunatilat, pelitilat, uimatilat ja muita oleskelutiloja.

Vantaan kaupunki ilmoitti lokakuussa 2006 aikovansa ostaa Sota­invalidien Veljes­liitolta Kaunialan sotavammasairaalan. Kauppa toteutui asteittain niin, että sairaalan kapasiteetti siirtyi Vantaan käyttöön vähitellen; Aluksi Vantaan kaupungilla on 15 potilaspaikkaa hallussaan, 2018 veljesliitolla on yhä 15 paikkaa. Sotainvalidien määrän vähetessä hoitopaikkoja alkaa vapautua muuhun käyttöön.

Sotavammasairaala toimii 1910-luvulla perustetussa entisen kylpylän Bad Grankullan jugendrakennuksessa.

Sairaalan toiminta päättyy alkuvuodesta 2025.

Historia

Perustaminen

Bad Grankulla -kylpylä 1910-luvulla

Sotainvalidien veljesliitto pyrkii huolehtimaan vaikeasti vammautuneista ja tehostamaan heidän hoitoaan. Veljesliitto halusi löytää sopivan laitoksen vaikeasti vammautuneiden hoitoa varten. Laitoksen tuli olla koti ja hyvätasoinen sairaala fysikaalisine hoito­laitoksineen ja askartelumahdollisuuksineen. Sen piti olla myös suojatyöpaikka työkykyisille veteraaneille.

Veljesliiton saneeraama Kauniaisten kylpylä otettiin hoitokäyttöön 29. lokakuuta 1946. Lars Sonckin piirtämä ja vuonna 1910 valmistunut hienostokylpylä ja sittemmin urheiluhotelli sijaitsi 3,5 hehtaarin tontilla puutarhoineen ja kasvihuoneineen. Sairaalaan saneerattiin alkuvaiheessa 29 potilashuonetta ja muun muassa fysikaalinen osasto. Potilaspaikkoja oli aluksi 64. Henkilökunnan määräksi ehdotettiin 48, joista 26 voitiin sijoittaa asumaan laitokseen.

Ensimmäiset potilaat

Kaunialan sotainvalidien ja potilaiden muistotammi sairaalan pihalla. Etualalla oikealla osa Bey Hengin teosta Kaunialan sotavammasairaalan muistokivet (1970).

Ensimmäisen vuoden 55 potilaasta lähes puolet oli syntynyt vuosina 1920–1925. Heidän keski-ikänsä oli 27 vuotta, ja heistä kaksi kolmasosaa oli poikamiehiä.

Ensimmäisien vuosien aikana yleisen terveydenhuollon laitoksista siirrettyjen nuorten sisääntulleiden vaikeavammaisten tila oli hoidollisesti vaikea. Potilaiden kerrotaan olleen sairaalaan tullessaan todella huonossa kunnossa. Infektioita oli runsaasti ja makuuhaavat olivat “hirveitä”. Kaunialan henkilökunnan oli otettava lääkintähuolto omiin käsiinsä.

Vaikeavammaisten hoidon kehittyminen

Antibiootit ja sulfat ym. aktiiviset hoidot avasivat uudet näkymät vaikeavammaisten ja etenkin selkäydinvammaisten hoitoon. Aluksi sairaalassa ei ollut potilas­nostureita tai pyörä­tuoleja, joten potilaat joutuivat olemaan paljon vuoteessa. Kaunialan ensimmäinen vuosikymmen oli aktiivisen kuntouttamisen vuosikymmen. Sisällöllisesti kuntoutus tuli asteittain mukaan sotavammaisten jälkihoitoon jo jatko­sodan aikana ja siirtyi sotasairaaloista myös Kaunialaan.

Tuloksia harrastuksista

Huomattiin, että toimettomuus oli vammaisille kaikista haitallisinta. Fysikaalisen hoidon ja liikunnan ohelle syntyi myös harrastuspiirejä. Potilailla oli oma kuoro ja näytelmäkerho. He opiskelivat vieraita kieliä, askartelivat ja kävivät työharjoittelussa ja ammattikursseilla. Toiminnan piiriin vedettiin myös vuodepotilaat.

Ammattikoulutusta, kuten radiokursseja järjestettiin vuosina 1951–1955 neljä kappaletta. Niistä sai todistuksen 35 potilasta. Heistä lähes jokainen oli selkäydinvammainen. Kolmisenkymmentä todistuksen saanutta siirtyi työelämään itsenäisiksi yrittäjiksi. Kaunialassa oli myös radiokorjaamo, jonka toiminta jatkui vuoteen 1965 saakka.

Kaunialan urheilutoiminta oli myös tärkeä osa potilaiden elämää. Erityisesti selkäydinvammaiset osallistuivat moniin kansainvälisiin kilpailuihin. Suomessa järjestettiin vuosittain (1957–1963) koko maata käsittävät selkäydinvammaisten kisat Kaunialassa. Kisaa kutsuttiin Kaunialan olympialaisiksi.

Aktiivinen kuntoutus tuotti hyviä tuloksia. Suuri osa muun muassa selkäydinvammaisista perusti perheen ja kotiutui siviiliin. Kaunialassa oli potilaspula 1950-luvun alussa.

Kehitys sairaalaksi

Kaunialan toiminnan luonne muuttui vuonna 1953 varsinaiseksi sairaalaksi, kun sinne perustettiin 20 paikkainen aivo­invalidien tutkimusosasto. Sairaalan toiminta vilkastui. Pian aivovammaisten käyttöön tuli noin puolet paikoista.

1960-luvun edetessä alettiin havaita, että vaikeavammaisten yleiskunto alkoi heiketä. 1950-luvun alussa kotiutuneet selkäydinvammaiset pyrkivät takaisin sairaalaan. Sairaalaan päästäkseen täytyi alkaa jonottaa. Vaikeasti vammaisten oireista vaikeimpia olivat neuro­paattiset kivut, alaraajojen iho-ongelmat ja alaraajojen murtumat, jotka johtivat usein amputaatioon.

1960-luvun puoliväliin mennessä monet pitkään sairaalassa olleet menehtyivät. Tällä vuosikymmenellä kuoli kaikkiaan 56 potilasta heidän ollessaan keskimäärin 50-vuotiaita.

1970-luvulla alettiin kiinnittää huomiota potilaiden vanhenemiseen ja siihen liittyviin sairauksiin. Potilaiden terveydentila ja sosiaalinen tilanne muuttuivat jatkuvasti. Sen takia myös heidän avuntarpeensa vaati jatkuvaa toiminnan uudistamista.

Laajentaminen

Uuden laajennusosan A-siipi

1960-luvun loppupuolella Veljesliitossa aloitettiin suunnitella Kaunialan laajentamista. Toiminta päädyttiin keskittämään Kaunialaan ja eräistä muista laitoksista kuten Aivovamma-sairaalasta ja Suitilan kuntoutuskeskuksesta luovuttiin. Keskittäminen johti 1970-luvulla Kaunialassa mittavaan uudisrakentamiseen ja saneeraukseen, jonka teki mahdolliseksi ”Sairaala sotavammaisille” -keräys vuosina 1974–1978.

Uudisrakennus valmistui 1978. Vanhan osan saneeraus saatiin päätökseen 1980. Rahallista tuottoa tärkeämmäksi monet sotainvalidit katsoivat keräyksen myötä saamansa kansalaisten tuen ja arvostuksen.

Sairaalaan tuli 220 paikkaa. Tilassa sijaitsivat myös laajat tutkimus- ja hoitotilat, etenkin fysikaalisen hoidon osastolla. Hoitohenkilökuntaa oli 262. Lääkärikuntaan kuului 12 erikoislääkäriä, yksi koulutusvirka sekä konsultoivat silmä- ja korvalääkärit sekä hammaslääkäri. Vuosittainen potilasvaihto 1980-luvulla oli noin 1 500. Neurologisen poliklinikan toiminta oli laajaa.

Sairaala toteutti asetetut tavoitteet sotavammojen tutkimuksessa ja hoidossa. Erityisesti aivovammojen tutkimus kehittyi edelleen, kun 1978 hankittiin uutta teknologiaa, kuten aivojen kerroskuvauslaitteisto. Sisätaudeilla ja ortopedialla oli vahva edustus sairaalassa. Eräänä uutena tutkimusprojektina aloitettiin Kaunialan poliklinikalla sodan aiheuttamien henkisten traumojen tutkimukset. Eräs keskeinen osa-alue potilastyössä oli vamman vaikeuden selvittäminen ja lausuntojen laatiminen korvausviranomaisille. Sairaala pyrki mahdollisimman perusteellisiin selvityksiin ja tutkimuksiin.

Kaunialan rauhan kuusi.

Kaunialan pihalla on arkkitehti Bey Hengin suunnittelema teos Kaunialan sotavammasairaalan muistokivet, jonka Kaunialan Toverikunta ry pystytti Kaunialan sotavammasairaalan muistoksi vuonna 1970. Pihalla on myös kaksi muistopuuta, Kaunialan sotainvalidien ja potilaiden muistotammi, joka on vuodelta 2003 ja rauhan puu – kuusi vuodelta 1982.

Yleistä

Alkuvuonna 2021 sotaveteraaneja oli 5 886, joista miehiä 2 752. Miesten keski-ikä oli 95,8 vuotta ja naisten 94,7 vuotta. Sotainvalideja oli 900, heidän leskiään ja puolisoitaan oli noin 4 600.

Aiheesta muualla

• Kaunialan Sairaala Oy