Koordinaatit:
Kauneuskanava
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Kauneuskanava on Raahessa sijaitseva noin 1,4 kilometriä pitkä huviveneliikenteeseen käytetty avokanava joka yhdistää Pikkulahden ja Kylmäniemenlahden. Nykyisen kanavan paikalla oli alun perin Härkäsalmi-niminen salmi joka erotti Pitkäkarin mantereesta mutta vähitellen tämä salmi kasvoi umpeen. Kanavaa paikalle suunniteltiin jo 1900-luvun alusta lähtien mutta se kaivettiin vasta vaiheittain 1960-luvulta alkaen. Vuonna 1983 valmistunut noin 1,5 metriä syvä kanava oli alkuaan hyvin epäsiistin näköinen ja kanavan vesi haisi joten se sai pilkkanimekseen Kauneuskanava. Kanavaa on myöhemmin vuonna 1991 ruopattu ja sen ympäristöä sitten kunnostettu, joten nämä ongelmat ovat poistuneet.[1][2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tietoa Kanavanrannan alueesta (PDF) Edu.raahe.fi. Arkistoitu 3.10.2015. Viitattu 3.10.2015.
- ↑ Kauneuskanava Suomen kanavat. Viitattu 3.10.2015.