Kauko Wahlstén
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Suomi | |||
Miesten soutu | |||
Olympialaiset | |||
Pronssia | Helsinki 1952 | perämiehetön nelonen |
Kauko Vilhelm Wahlstén (9. joulukuuta 1923 Kymi – 9. toukokuuta 2001 Kotka[1]) oli suomalainen kilpasoutaja. Hän oli yksi neljästä miehestä, jotka saavuttivat ensimmäisinä suomalaissoutajina olympiamitalin.
Nuorena ”Kiko” Wahlsten voitti hiihdossa kansakoulupiirin mestaruuksia, armeija-aikana varuskunnan mestaruuksia ja sota-aikana komppanian mestaruuksia Syvärillä. Vielä maaliskuussa 1953 hän hiihti Karhulassa kovassa kansallisessa seurassa neljänneksi. Vuonna 1947 hän meni töihin Sunilan tehtaille Kotkaan ja siirtyi siellä soudun pariin. Vuoden 1948 hän souti yksikköä ilman kummempaa menestystä.
Vuonna 1949 Sunilan Soutajien Veikko Lommi, Kauko Wahlstén, Oiva Lommi ja Lauri Nevalainen alkoivat harjoitella yhdessä. Kaksi ensimmäistä vuotta olivat tekniikan harjoittelua ja pohjakunnon luomista. Kesällä 1951 Suomessa vieraili saksalainen valmentaja Georg Hartung, ja yhdessä Veikko Lommin kanssa hän laati nelikolle kovan valmennusohjelman, joka sisälsi soudun lisäksi oikeita lihaksia vahvistavaa juoksua ja hiihtoa. Talvella harjoitettiin tekniikkaa allassoudulla.
Helsingin 1952 olympialaisissa Lommit, Wahlstén ja Lauri Nevalainen sijoittuivat perämiehettömän nelosen alkuerässä helposti toiseksi, mutta välierässä vene ei pysynyt kurssillaan ja suomalaiset jäivät viimeiseksi. Keräilyeränsä he voittivat ylivoimaisesti. Loppukilpailussa suomalaiset epäonnistuivat lähdössä mutta olivat 500 metrin kohdalla Britannian venekunnan kanssa johdossa, ja puolimatkassa brititkin olivat jääneet taakse. Jugoslavia meni ohi 1 500 metrin kohdalla, ja Ranskakin nousi parisataa metriä ennen maalia toiseksi. Suomi hävisi Jugoslavialle 7,3 sekuntia ja Ranskalle 4,4 sekuntia ja sai pronssia. Se oli maan kaikkien aikojen ensimmäinen soudun olympiamitali.
Wahlstén voitti urallaan viisi Suomen mestaruutta ja kolme SM-hopeaa sekä yhden hopean Pohjoismaitten mestaruuskilpailuissa. Soutu-uransa hän lopetti vuonna 1954 mutta jatkoi lajin parissa kilpaveneiden rakentajana. Hänen veljensä Veijo Wahlstén voitti soudun kevyen nelosen Suomen mestaruuden vuonna 1954.
Saavutuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Olympiapronssia Helsingissä 1952 (perämiehetön nelonen)
- PM-hopeaa perämiehettömässä nelosessa 1953
- SM-kultaa kahdeksikossa 1950 ja 1951
- SM-kultaa perämiehellisessä nelosessa 1951
- SM-kultaa perämiehettömässä nelosessa 1952 ja 1954
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 478–485. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9
- Rantala, Risto & Siukonen, Markku (toim.): Urheilumme kasvot 4, s. 771. Oy Scandia Kirjat Ab, 1973.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Vesa-Matti Peltola: Yhtä ja toista Urheilukunniamme puolustajista, osa 1. Urheilutietäjän joulu, 2001, s. 58.