Kauko Aalto
Kauko Emil Aalto (14. maaliskuuta 1934 Jämsä – 21. joulukuuta 2023 Mikkeli)[1] oli suomalainen opettaja ja kirjailija.[2]
Ura ja elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aallon vanhemmat olivat puuseppä Emil Aalto (1897–1964) ja Elli Metsänen (ent. Mehtänen). Hän pääsi ylioppilaaksi Jämsän yhteiskoulusta 1953 ja valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän kasvatustieteellisestä korkeakoulusta 1957. Aalto toimi kansakoulunopettajana Pielisjärvellä vuosina 1957–1958, Padasjoella 1965–1966, Vehmersalmella 1958–1967 ja Juvalla vuodesta 1967.[2] Opetustyötä hän jatkoi kirjoittamisen ohella vuoteen 1994 asti. 1980-luvulla hän toimi myös Juvan lukion musiikinopettajana noin neljän vuoden ajan. Aalto kehitti bänditoimintaa ja järjesti musiikki-iltamia. Aalto on säveltänyt lukuisia runojaan laulujen muotoon.[3]
Aalto on kuvannut teoksissaan koulumaailmaa ja sen kautta yksilöä ja yhteiskuntaa. Aalto voitti J. H. Erkon palkinnon runosarjan vuonna 1960. Aalto ja vaimonsa toimivat tällöin opettajina Vehmersalmen Ritoniemessä.[4]
Helsingin Sanomien Mies ja myllynkivi -teoksen kirja-arviossa Aallon kuvattiin kirjoittavan niin katkelmallisesti, että pidemmälle tuskin voi mennä etenemättä eräänlaiseen proosarunokokoelmaan.[5] Autokausi oli aforistiikkaa ja pakinointia, joka parhaimmillaan toi kriitikko Harry Forsblomin mieleen Erno Paasilinnan mutta jossa hänen mukaansa liiallisen nerokkuuden väsyttävä vaara on lähellä.[6]
Aalto kirjoitti lehtiin kaunokirjallisia novelleja 1960–70-luvuilla, satunnaisesti kirjallisuusarvosteluja ja Kansan Uutisiin kirjallisuuskritiikkejä. Savon Sanomiin hän kirjoitti kolumneja, pakinoita ja Parnassoon aforismeja. Aalto on ollut perustamassa kolmea kirjoittajayhdistystä: Kuopion Vestäjät ry:tä, Kirja-Varkautta ja Mikkelin kirjoittajia. 1980-luvulla hän piti myös Juvalla laulu- ja kirjallisuuspiirejä. Aalto asui myöhempinä vuosinaan Mikkelissä.[3]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Viimeinen oppitunti historiassa, näytelmä. Jyväskylä 1962
- Mies ja myllynkivi, romaani. Tammi 1963
- Autokausi, runoja. Tammi 1970
- Lumikki, proosarunoelma. Itäkirja, Mikkeli 1972
Palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tiina Aalto: Emil Aallon kapina. Punaisen tykkimiehen muistelmat 1918–1919. Helsinki 2005 [1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Museo24.fi: Jämsän alueen kirjailijoita: Kauko Aalto
- Pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografia - Kauko Aalto
- Kauko Aalto Kirjasampo.fi:ssä
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kuolinilmoitus, Kauko Emil Aalto, Juvan Lehti, 2024, No 5, sivu 12, julkaistu 1.2.2024
- ↑ a b Suomen Kirjailijat 1945–1980, Aalto, Kauko Emil, sivu 13, toimittajat Maija Hirvonen, Hannu Launonen, Anna Nybondas, Inger Bäcksbacka, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 402, Helsinki 1985
- ↑ a b Juvan kulttuurisivut, Kauko Aalto Juvan kirjasto. Viitattu 26.1.2025.
- ↑ J.H Erkon rahaston neljäs kirjoituskilpailu ratkaistu. Helsingin Sanomat, 27.3.1960.
- ↑ P - a P - o: Akvarellit. Helsingin Sanomat, 22.3.1963.
- ↑ Forsblom, Harry: Ruusuja Rosa Luxemburgille. Helsingin Sanomat, 11.10.1970.