Katujuna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katujuna Potnapekka Oulun Hupisaarilla.
Katujuna Genevessä.

Katujuna on erikoisajoneuvoyhdistelmä, joka muodostuu kahdesta tai useammasta, yleensä ulkoisesti junien vaunujen näköisestä vaunusta, sekä niitä vetävästä joko ulkoisesti rautatieveturia muistuttavasta vetoyksiköstä tai muiden vaunujen kanssa samankaltaisesta moottoroidusta yksiköstä. Katujunassa on renkaat, koska kadulla ei ole kiskoja.

Katujunan vetoyksikkö on yleensä varustettu diesel- tai bensiinimoottorilla. Junassa on vetävän yksikön lisäksi yleensä kahdesta kolmeen moottoroimatonta vaunua. Vaunut ovat yleensä katettuja korkealaitaisia vaunuja, joissa on turvallisuuden vuoksi vähintään ovet. Laitojen yläreunan ja katoksen väli saattaa olla avoin tai peitetty läpinäkyvällä akryylimuovilla eli niin sanotulla pleksilasilla. Vaunuissa on mallista ja kokoluokasta riippuen istumapaikkoja kuudesta kahteenkymmenelle henkilölle.

Katujunia käytetään yleisimmin kiertoajelutarkoituksiin sekä matkailun edistämismielessä myös linja-autojen sijasta kuljettamaan matkailijoita majoituspaikoilta loma-alueiden ajanviettokeskuksiin. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa National Railway Museum hoitaa rautatiemuseoalueen ja York Minsterin välisen liikenteen ulkoisesti junalta näyttävällä katujunalla.

Joissakin maissa katujunat saavat liikennöidä myös kävelykatuja pitkin. Gruyèresin kaupungissa Sveitsissä katujunat ovat ainoita moottoroituja ajoneuvoja, jotka saavat liikennöidä kävelykaduilla.

Katujunia Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]