Kati Sulin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kati Sulin

Kati Sulin (s. 1974 Vantaa[1]) on suomalainen johtaja, digitaalisen liiketoiminnan ammattilainen[2] ja Heltin toimitusjohtaja.[3]

Aiemmin hän on ollut muun muassa Ifolorin toimitusjohtaja Pohjoismaissa[2] ja Terveystalon digitalisaatiojohtaja.[4]

Kati Sulin valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta. Uransa alussa hän työskenteli Siemensillä, Nokiassa ja Helsingin Sähköisessä Toimistossa.[5] Vuonna 2007 hän siirtyi Hill&Knowltonille, jossa hänet nimitettiin vuonna 2009 strategiajohtajaksi yrityksen euroopanlaajuiseen digitaalisen viestinnän ryhmään.[6]

Konsulttivuosien jälkeen Sulin siirtyi Fazerin online- ja mediajohtajaksi. Vuonna 2012 hän kirjoitti kirjan Digimakupaloja, joka kertoo, mitä hänen työssään Fazerilla tapahtui ensimmäisten 100 päivän aikana.[7][8] Hänen vastuullaan oli asiakaskokemuksen digitalisoitumiseen liittyvät hankkeet.[9]

Syyskuussa 2014 Sulin aloitti Sanoman omistaman Head Office Finlandin toimitusjohtajana,[10] mutta jätti tehtävän vuoden 2015 lopussa.[11]

Tammikuussa 2016 Sulin aloitti DNA:n online-liiketoiminnan johtajana, tittelillä Chief Digital Officer. Hänen tärkeimpiin tehtäviinsä kuuluivat tuolloin online-myynnin ja digitaalisen markkinoinnin kehittäminen, itsepalvelun parantaminen sekä sosiaalisen median ja markkinointiautomaation hyödyntäminen.[5] Vuonna 2018 Sulinista tuli DNA:n markkinointi- ja online-liiketoimintayksikön johtaja.[12] Hänen vastuullaan oli DNA:n brändi, kuluttajamarkkinointi ja yrityksen digitaaliset palvelut.[9]

Marraskuussa 2020 Sulin aloitti sveitsiläisen Ifolor-konsernin johtoryhmän jäsenenä ja Pohjoismaiden-tytäryhtiön toimitusjohtajana.[2][13]

Kesäkuussa 2022 kerrottiin, että Sulin siirtyy syyskuussa Terveystalon digitalisaatiojohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Uuden työn myötä hän erosi Pihlajalinnan hallituksesta.[4]

Elokuussa 2023 Sulin aloitti Heltin toimitusjohtajana.[3]

Luottamustoimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2020 Sulin osallistui EU:n tukeman European Women on Boards -hankkeen mentorointiohjelmaan. Ympäri Eurooppaa toimivan ohjelman tavoitteena on edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa digitaalisen muutoksen johtamisessa. Sulin mentoroi kerran kuukaudessa saksalaista aktoriaan, joka kehitti Siemens-brändiä.[19]

  • Vuonna 2022 Sulin pääsi Talouselämä-lehden ylläpitämälle Päättäjäiset-listalle, joka kertoo Suomen talouden sata vaikutusvaltaisinta naista. Sulin toimi Ifolorin Pohjoismaiden toimitusjohtajana ja konsernin johtoryhmässä, minkä lisäksi hän toimi kolmen muun yhtiön hallituksessa.[18]
  • Kati Sulin: Digimakupaloja, 2012. Kirjassa Sulin kertoi työstään Fazerin online-dialogin johtajana dokumentoiden päiväkirjanomaisesti sadan ensimmäisen työpäivänsä tapahtumia. Hän pohti viestinnän digitalisoitumista kahdesta näkökulmasta: miksi yrityksen pitäisi panostaa verkkoviestintään ja sosiaaliseen mediaan ja miten yrityksen sisäinen organisoituminen järjestetään.[20]
  • Artikkeli kirjassa Digin mitalla, toim. Janne Häivälä, Tomi Pyyhtiä, Mainostajien liitto, 2013 ISBN 978-952-5262-47-6
  1. Jukka Saastamoinen: Digivoittaja tunnistaa mikrohetken Kauppalehti. Viitattu 11.6.2019.
  2. a b c d Jani Niipola: Ifolor tähtää kasvuun Pohjoismaissa Kati Sulinin johdolla Kauppalehti. Viitattu 14.12.2020.
  3. a b Kati Sulinista Heltin toimitusjohtaja – aloittaa tehtävässään 1.8.2023 Yrittäjä-lehti Varsinais-Suomi. 26.6.2023. Viitattu 21.8.2023.
  4. a b Henrik Wacker: Terveystalo sai uuden digitalisaatiojohtajan – loikkasi Pihlajalinnan hallituksesta Tivi. Viitattu 11.8.2022.
  5. a b Elina Hakola: CDO:t tulevat yrityksiin Talouselämä. Viitattu 7.6.2019.
  6. Nimitysuutiset: Viestintätoimisto Hill and Knowlton Finland Oy Taloussanomat. Viitattu 7.1.2016.
  7. Kirjailija Kati Sulin Talentum. Viitattu 7.1.2016.
  8. Digimakupaloja - 100 päivää online-dialogia Fazerilla Talentum. Viitattu 7.1.2016.
  9. a b Henkilö: Ifolorin uusi toimitusjohtaja haluaa viedä suomalaista käsityötä maailmalle – "Taltioidaan ihmisten muistoja fyysisiin tuotteisiin" Keski-Uusimaa. 25.12.2020. Viitattu 21.5.2021.
  10. Kati Sulin Fazerilta Sanomiin sisältömarkkinoinnin johtoon 7.8.2014. Mediaviikko.fi. Arkistoitu 7.6.2019. Viitattu 7.1.2016.
  11. a b Kati Sulin jättää Head Office Finlandin 12.11.2015. Markkinointi&Mainonta. Viitattu 7.1.2016.
  12. DNA sulauttaa markkinoinnin online-liiketoimintaan – organisaatiomuutoksella haetaan osumatarkkuutta Markkinointi & Mainonta. Viitattu 10.5.2018.
  13. Teksti Kuvat: Ifolorin Kati Sulin on urallaan vaihtanut työpaikkaa säännöllisesti: ”Johtaja ei voi ripustaa itseään rooliinsa ja ajatella, että korttipakka sortuu ilman häntä" Talouselämä. Viitattu 14.12.2020.
  14. Elina Hakola: Digi nousi yritysten johtoon Talouselämä. Viitattu 11.6.2019.
  15. LähiTapiolan vahinko- ja henkivakuutusyhtiöiden hallitukset uudistuvat 4.6.2015. LähiTapiola. Viitattu 8.1.2016.
  16. Hallituksen tehtävänä on huolehtia yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. www.lahitapiola.fi. Viitattu 7.6.2019.
  17. Mainostajien Liiton hallitus uudistuu – mukaan kaksi CDO:ta Mainostajat. 22.3.2018. Viitattu 11.6.2019.
  18. a b Riikka Aaltonen: Katso 100 nimen jättilista: Tässä ovat Suomen yritysten päättäjänaiset – joukossa liuta uusia nimiä Talouselämä. Viitattu 11.8.2022.
  19. Annika Korpimies: DNA:n digipomo siirtyy Ifolorille – mentoriksi ryhtyminen edisti omaa muutosprosessia Tivi. Viitattu 14.12.2020.
  20. Digimakupaloja Talentum. Viitattu 8.1.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]