Kastemekko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kastemekko perhekuvassa vuodelta 1948.

Kastemekko on ristiäisissä käytetty lapsen juhla-asu. Se on ensisijaisesti kirkollinen vaate ja seurakuntaan liittymisen juhlapuku.

Kastemekon historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kastettavan vaatteeksi on vakiintunut, yleensä valkoinen, kastemekko. Jo alkuseurakunnassa kastettavat riisuivat kasteen kuluessa vanhan pukunsa pois ja pukivat ylleen valkoiset vaatteet. Tällä eleellä kuvattiin kasteen sisältöä, jossa ihminen siirtyi vanhasta uuteen, pahan vallasta Kristuksen valtaan[1]. Raamatussa puhutaan kasteen yhteydessä monesti uusiin vaatteisiin pukeutumisesta ja vanhojen riisumisesta. ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet” (Raamattu, Gal. 3:27). Valkoinen väri kastevaatteen värinä kuvaa iloa, kiitollisuutta ja puhtautta ja se on myös Jumalan, Kristuksen, taivaan enkelien ja pyhien symbolinen väri. Liturgisena värinä valkoista käytetään kirkkovuoden suurina juhlapäivinä kuten jouluyönä ja joulupäivänä, pääsiäisyönä ja pääsiäispäivinä sekä loppiaisena ja mikkelinpäivänä[2]. Kastettu kirkon jäsen pukee valkean vaatteen, itse asiassa kastemekon, toisen kerran ylleen päästessään ripille[3].

Kastepuku on aikojen saatossa muuttunut monien vaiheiden kautta sellaiseksi kuin se tänä päivänä perinteisenä tunnetaan. Keskiaikainen tapa kietoa vauva valkeaan vaippaan tai kapaloon on muuttunut kasteviitan tai kastepussin kautta mekkomaiseksi lapsen ensimmäiseksi juhla-asuksi[4]. Aspforsin (2004, 25) mukaan lapsi on voitu kastaa myös kasteliinassa, eli eräänlaisessa suojaliinassa, tai franssiliinassa, jolloin liina oli pienempi. Talvisin saatettiin käyttää myös isoa villahuivia tai saalia päällysvaippana.

Meidän aikamme perinteisen kastemekon, valkoisen ja pitkähelmaisen puvun historia on lähes 200 vuotta vanha[5]. 1700-luvun vapaamielisen aatevirtauksen tuloksena alettiin kiinnittää erityistä huomiota lasten terveellisempään pukemiseen ja kritisoitiin tiukkaa pakettikapalointia. Vuosisadan lopulla vaikuttanut uusklassinen naisten pukumuoti, jossa piirteitä haettiin antiikista, omaksuttiin myös lasten pukuihin ja valkoinen väri juhla-asuihin[5]. 1830-luvulla jopa pikkulasten vaatteissa siirryttiin edeltävästä yksinkertaisuudesta mahtaileviin ja yksityiskohtaisiin vaateluomuksiin. Helmat, jotka ennen ulottuivat vain hieman yli lapsen jalkojen, kasvoivat nyt jopa metrin mittaan. Samalla helmoihin tuli myös täytettä ja hihoihin puhvimallia, kuten vanhemmilla lapsilla ja naisilla oli ajan tavan mukaisesti vaatteissaan.[6] Perinteisinä materiaaleina pikkulasten vaatteissa ja alusvaatteissa olivat pellava ja puuvilla, mutta uusien tuulien myötä uudet materiaalit, kuten flanelli, nostivat suosiotaan[7]. Naisten muotipuvussa tapahtuneet vaihtelut jättivät jatkossakin jälkensä kastepuvun malliin, mutta kaikille aikakausille yhteiseksi piirteeksi jäivät valkoinen väri, ohuet materiaalit sekä valkokirjonnan käyttö koristelussa[8]. Tapa ilmaista lapsen sukupuoli vaaleanpunaisella tai -sinisellä värillä on tuoreempi kuin puvun kokovalkoinen perinne. 1800-luvun loppupuolella ohuelle mekolle tarpeellisen vuorikankaan väriksi saatettiin valita juuri sukupuolen mukainen väri tai vaihtoehtoisesti sinisten tai punaisten silkkinauharuusukkeiden avulla ilmaistiin lapsen sukupuoli[9]. Suomessa varhaisin tieto helsinkiläisen vauvan kastevaatteista on vuodelta 1649, jolloin kapteeniluutnantti Påvel Persson Juutin leski omisti lapsen ristiäisvaatteet. Lapsi kapaloitiin ensin siihen aikaan kalliista ruskeasta sametista valmistetulla kapalovyöllä, jonka jälkeen puettiin kastepuku. Se oli todennäköisesti hihaton suorakaiteen muotoinen kasteviitta, joka nyöritettiin lapsen kaulaan[10]. Kiiltävä silkki tai villamoaree olivat sadan vuoden ajan kasteviittojen materiaaleja, ja tällaisia hienoja ja koristeellisia kastepukuja käyttivät siis varakkaampi porvaristo, kauppiaat ja virkamieskunta.[11]. Pula-aikana ja sairaaloiden joukkokastetilaisuuksissa kastemekot ovat olleet yksinkertaisia mekkoja, jotka koristeltiin kukilla tai joskus kastettava saatettiin kääräistä vain harsovaippaan[12].

Vanha ruotsalainen kastemekko.
Ristimäpussi Ylihärmästä 1931.

Kastepuvun hankinta ja käyttötavat ovat myös muuttuneet ajan saatossa. Lähes koko 1800-luvun ajan kastemekon käytön perinne rajoittui säätyläisten ja kaupunkilaisten piiriin, kun maaseudulla se yleistyi vasta 1900-luvun puolella[13]. Varattomampien keskuudessa kastemekkojen lainaamisella onkin historiassa pitkät perinteet. Aikaisempina vuosisatoina ristiäisasun sai lainaksi esimerkiksi kätilöltä tai pappilasta[13]. Kummit, jotka lasta käyttivät ristillä, saattoivat myös teettää lapselle ristimäasun[14]. Kastepukuihin liitetyt voimakkaat tunteet kumpuavat perheen ja suvun historiasta. Kastepuku voi olla yhdistävä tekijä monenkin sukupolven taakse ja siksi arvokas[15]. Suvun jatkuvuutta korostamaan on tapana ollut kirjailla pukuun kaikkien siinä kastettujen lasten nimet sekä joko syntymä- tai kastepäivämäärät[16]. Roininen ja Kämäräinen (2003, 48) painottavat mekossa kastettujen ylöskirjaamista yhä: ”Jos kastemekko on hyvin vanha ja kulkenut suvussa polvelta toiselle, sitä ei pidä koristella uudelleen. Ainoa lisä, jonka perintöpukuun voi tehdä, on nimikirjaimien ja kastepäivän kirjominen mekon helmaan. Jos ei kuitenkaan halua turmella kallisarvoista pukua mutta mielii silti säilyttää muistot tuleviin kastetilaisuuksiin, voi hankkia kauniin laatikon, johon kastemekko tilaisuuden jälkeen siististi viikataan. Laatikkoon asetetaan lisäksi pieni vihko, johon kastetilaisuuden jälkeen kirjoitetaan kastettavan nimi, kastepäivä ja -paikka, kasteen suorittaja ynnä kummien ja kenties muidenkin vieraiden nimet. Lisäksi vihkoon voidaan merkitä lapsen syntymäpaikka sekä -pituus ja -paino. Näin saadaan kastejuhlasta toiseen – ja sukupolvelta toiseen – siirtyvä perheen viehättävä muistoesine.”

Nykypäivän kastemekot eivät enää noudata vain yhtä tyylisuuntaa, vaan perinteikästä mallia varioidaan monella tavalla. Käsin tehtyjä mekkoja arvostetaan ja niitä tehdään yhä. Virkkunen (1958, 15–16) mainitsee valmistusmateriaalien käyttöön esimerkiksi äidin tyllihunnun tai hienosti kirjaillut silkkiliinat, jotka ovat yhä yleisiä lähtökohtia suunnittelulle tai materiaaleiksi[17] .

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Elämän juhlaa. 2013. Elämän juhlaa-Kirkkovuosi 2011.  Liturgiset värit. Valkoinen. Verkkosivusto Uskotoivorakkaus. Helsingin seurakuntayhtymä. Haettu 17.2.2013: http://uskotoivorakkaus.fi/Teemat/matkalla/elaman-juhlaa-2013-kirkkovuosi-2011[vanhentunut linkki]
  • Ewing, E. 1986. History of children´s costume. London: Batsford
  • Kaivola, T. 1998. Lasten juhlat: rotinoista rippikouluun. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
  • Lahti, R. 1960. Tammen käsityöoppaat N:o 3. Valkokirjontaa ja aitopitsiä. Helsinki: Tammi.
  • Lehto, M.-L.;& Lönnqvist, B. 1988. Ensimmäinen juhlapuku, Den första festdräkten. Helsinki: Helsingin kaupunginmuseo.
  • Parviainen, J. 1987. Kodin kirkolliset juhlat: Kaste, rippijuhla, häät ja hautajaiset. Porvoo: WSOY.
  • Raamattu. [ei pvm]. Uusi testamentti. Matt. 28:18-20.
  • Roininen, K. 2003. Kodin parhaat juhlat. Helsinki: WSOY.
  • Rostedt, A. 2003. Elämän ensimmäinen suuri juhla. Jyväskylä: Gummerus Kustannus Oy.
  • Virkkunen ??
  • Norri ??

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Parviainen 1987, 47
  2. ↑ Elämän juhlaa 2013
  3. ↑ Parviainen 1987, 32
  4. ↑ Lehto 1988, 37
  5. ↑ a b Lehto & Lönnqvist 1988, s. 32
  6. ↑ Ewing 1989, s. 76.
  7. ↑ Ewing 1989, s. 78
  8. ↑ Lehto 1988, 32
  9. ↑ Lehto 1988, 34
  10. ↑ Lehto & Lönnqvist 1988, s. 23
  11. ↑ Lehto & Lönnqvist 1988, s. 24
  12. ↑ Rostedt 2003, 12
  13. ↑ a b Lehto 1988, 34.
  14. ↑ Kaivola 1998, 40
  15. ↑ Norri ym. 1962, 34
  16. ↑ Lehto 1988, s. 34
  17. ↑ Virkkunen (1958, 15-16)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kastemekko&oldid=22108364”