Kashmirin sulttaanikunta
| Kashmirin sulttaanikunta |
|
|---|---|
|
|
|
| Pääkaupunki | Srinagar |
| Uskonnot | sunnalaisuus, šiialaisuus |
| Viralliset kielet | persia (hovikieli) |
| Edeltäjä(t) | Hindulaiset hallitsijat |
| Seuraaja(t) | Suurmogulien valtakunta |
.png)
Kashmirin sulttaanikunta oli islamilainen valtio Intian niemimaalla Kashmirin historiallisella alueella vuosina 1339–1588. Kashmirin sulttaanikunta seurasi alueen hindulaisia hallitsijoita ensimmäisenä sulttaaninaan Šah Mir, jonka perustama dynastia hallitsi keskeytyksettä vuoteen 1540. Valtakunnan huippukautena hallitsi Zain-ul Abidin, jnoka kuoltua syttyi valtataisteluja. Lopulta valtaan nousi šiialainen Chak-dynastia, jonka valtakausi päättyi puolestaan Kashmirin liitokseen Suurmogulien valtakuntaan Akbarin johdolla vuonna 1588.
Islam levittäytyi Kashmirin alueen tavallisen kansan keskuuteen Kashmirin sulttaanien valtakaudella. Sulttaanikunnan kaudelta on peräisin myös esimerkiksi käsityöperinteitä, jollaisista alue tunnetaan edelleen.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ennen islamin saapumista Kashmiria hallitsivat hindulaiset hallitsijat, joista tunnetuimpia olivat esimerkiksi 700-luvulla hallinnut Lalitaditya ja 800-luvulla hallinnut Avantivarman.[1] Jotkin Sindhin muslimihallitsijat olivat tehneet epäonnistuneita sotaretkiä kohti Kashmiria jo 700-luvulla yrityksissään kuitenkin epäonnistuen. Vakavamman uhan toi Mahmud Ghaznilainen sotaretkellään 1000-luvun alussa, mutta hänkin epäonnistui alueen valtauksessa.[2] Hinduhallitsijat vastasivat islamin kasvavaan uhkaan eristäytymällä, mikä osittain heikensi heidän valtaansa.[1] Muslimivalloitus tapahtui lopulta sisältä päin. Kashmirin hallitsijat olivat 1000-luvun lopulta lähtien alkaneet palkata riveihinsä turkkilaisia palkkasotilaita, jollainen oli myös Šah Mir. Šah Mir toteutti vallankaappauksen vuonna 1339 ja perusti samalla Kashmirin sulttaanikunnan ensimmäisen dynastian.[2]
Sulttaanikunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mir-dynastia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Šah Mirin eli hallitsijanimeltään Šams al-Dinin välittömistä seuraajista Jamšidista ja Ala al-Dinista ei tiedetä paljoa. Ala al-Dinin poika Šihab al-Din (1354–1373) laajensi kuitenkin perimäänsä valtakuntaa Jammun, Poonchin, Baltistanin ja Ladakhin alueille. Häneen on liitetty myös paljon epätodennäköisempiä legendoja valloituksista myös kauempana, kuten Multanissa ja Kabulissa. Šihab al-Dinin kausi tunnetaan paitsi valloituksista, mutta myös islamin nopeasta leviämisestä kansan keskuudessa.[2]
Šihab al-Dinia seurasi hänen nuorempi veljensä[2] Qutb-ud Din[1]. Islamin leviäminen jatkui. Tarinoiden mukaan Kashmiriin saapui sajjideja, jotka levittivät uskoaan kansan parissa.[2] Qutb-ud Dinin seuraaja oli hänen poikansa Sikandar Butshikan (1389–1413), jonka kausi tunnettiin hindulaisiin kohdistuneista vainoista. Hänen kaudellaan tuhoutuivat esimerkiksi Martandin temppeli ja Avantipur. On kuitenkin epäselvää, liittyikö niiden tuho suoraan hallitsijan toimiin, vai maanjäristyksiin.[2]
Sikandarin poika Zain-ul Abidin[1] (1420–1470) luopui monista isänsä hinduihin kohdistamista sortotoimista ja kannusti eri uskonnollisten ryhmien yhteiseloon. Perinteisesti Zain-ul Abidinin kautta pidettiin Kashmirin sulttaanikunnan kultakautena.[2] Pitkään hallinnut kuningas sai lempinimen Bud Šah, eli vapaasti kääntäen "suuri kuningas". Monet aikaisemmin paenneet hindut palasivat. Persiasta tuli hallinnon virallinen kieli ja Zain-ul Abidin rahoitti tieteitä ja taiteita. Hänen kaudellaan aloitettiin myös käsityöperinteitä, jollaisista Kashmir on edelleen kuuluisa. Zain-ul Abidinin loppukautta alkoivat kuitenkin varjostaa hovin sisäinen valtakamppailu ja Zain-ul Abidinin kolmen pojan perimmyyssota.[1]
Chak-dynastia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Zain-ul Abidinin kuoleman jälkeinen valtakamppailu päätti Šah Mirin dynastian valtakauden. Vuonna 1540 myöhemmin tärkeän Baburin serkku Mirza Haydar Duglat hyökkäsi Kashmiriin ja otti vallan itselleen. Uskonnollinen politiikka, kuten šiialaisuuden ja suufilaisuuden kieltäminen johti kuitenkin paikallisen ylimystön kapinaan ja hallitsijan syrjäyttämiseen vuonna 1551. Tilanne johti jälleen eri ryhmittymien valtakamppailuun, jonka voittajaksi osoittautui lopulta šiialainen Chak-suku. Chak-dynastia hallitsi Kashmirin sulttaanikuntaa vuodesta 1561 vuoteen 1586.[2]
Muualla Intian niemimaalla Babur oli vallannut Delhi vuonna 1558 ja hän perusti Suurmogulien valtakunnan. Kashmir oli luonnollinen levittäytymissuunta Delhin hallitsijalle[1] ja mogulit perustelivat oikeuttaan hallita aluetta sukulaisensa Mirza Haydar Duglatin aikaisemmalla valtakaudella.[2] Ensimmäiset yritykset vallata Kashmir Baburin hänen seuraajansa Humayunin kausilla epäonnistuivat.[1] Heidän seuraajansa Akbar teki epäonnistuneen sotaretken vuonna 1561 kärsien tappion Chak-dynastian hallitsija Ghazi Šah Chakille (1561–1563). Akbar yritti uudestaan joulukuussa 1585. Sulttaani Yusuf Šah Chakin (1580–1586) kashmirilaiset kohtasivat mogulit Buliasan solalla. Aluksi vastarintaa tehnyt sulttaani päätti lopulta, ettei kashmirilaisista ole vastarintaan. Hän vieraili 14. helmikuuta 1586 salaa mogulien leirissä ja solmi Akbarin kenraali Bhagwan Dasin kanssa rauhan, joka olisi mahdollistanut hänen nimellisen valtansa Akbarin alaisuudessa.[2]
Akbar päätti olla kunnioittamatta kenraalinsa sopimusta. Akbar otti sulttaanin sen sijaan vangikseen. Kashmirissa paikallinen ylimystö nosti valtaistuimelle hänen poikansa Yakub Šah Chakin. Uusi hallitsija ajautui jälleen uskonnollisiin ongelmiin. Hän yritti tehdä šiialaisuudesta valtionuskontoa, mikä raivostutti sunnalaisen ylimystön. Ylimystön pyynnöstä Akbar lähetti uuden armeijan Kashmiriin. Yakub Šah teki vastarintaa, mutta antautui lopulta heinäkuun lopussa vuonna 1588. Yakub Šahin antautuminen päätti itsenäisen Kashmirin sulttaanikunnan ja alue oli myöhemmin osa Suurmogulien valtakuntaa.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Victoria Schofield: Kashmir in conflict : India, Pakistan and unending war, s. 1-3. (2. painos) I.B. Tauris, 2021. ISBN 978-0-7556-0719-8
- ↑ a b c d e f g h i j k C.E. Bosworth, E. van Donzel, B. Lewis and Ch. Pellat, Assisted by C. Dumont ja M. Paterson: Encyclopaedia of Islam, Volume IV (Iran-Kha), s. 708-709. BRILL, 1998. ISBN 9789004057456 (englanniksi)