Karol Linetty

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karol Linetty vuonna 2014.

Karol Linetty (s. 2. helmikuuta 1995 Żnin) on puolalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän edustaa Italian Serie A:ssa pelaavaa Torinoa. Hän on pelannut Puolan maajoukkueessa vuodesta 2014.[1]

Linetty nousi Lech Poznańin junioreista edustusjoukkueeseen kaudella 2012–2013. Hän pelasi Puolan Ekstraklasassa neljän kauden aikana 93 ottelua ja teki niissä kuusi maalia. Hän voitti Puolan-mestaruuden vuonna 2015. Kaudella 2015–2016 hän pelasi Eurooppa-liigassa viisi ottelua. Kesällä 2016 Linetty siirtyi italialaisjoukkue Sampdoriaan. Hän pelasi Serie A:ssa neljän kauden aikana 124 ottelua ja teki niissä 11 maalia. Syyskuussa 2020 hän siirtyi samassa sarjassa pelaavaan Torinoon, jossa hän kaudella 2020–2021 pelasi Serie A:ssa 27 ottelua ja teki yhden maalin. Seuraavalla kaudella Serie A -otteluja kertyi 16 ilman tehtyjä maaleja, ja kaudella 2022–2023 Linetty pelasi 32 Serie A -ottelua ja teki niissä yhden maalin.[1]

Linetty on pelannut useissa Puolan nuorisomaajoukkueissa. Puolan A-maajoukkueessa hän pelasi ensimmäisen kerran tammikuussa 2014 ystävyysottelussa Norjaa vastaan ja teki ottelussa maalin. Vuoden 2023 loppuun mennessä hän on pelannut 47 A-maaottelua. Toisen maaottelumaalinsa hän teki lokakuussa 2020 Kansojen liigan ottelussa Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan, kolmannen kesäkuussa 2021 EM-kilpailujen ensimmäisessä alkulohko-ottelussa Slovakiaa vastaan sekä neljännen ja viidennen syyskuussa 2021 MM-karsintaotteluissa Albaniaa ja San Marinoa vastaan. Linetty kuului Puolan joukkueeseen EM-kilpailuissa 2016 ja MM-kilpailuissa 2018 mutta ei päässyt kummassakaan turnauksessa kentälle. Kesällä 2021 pelatuissa EM-kilpailuissa hän oli ensimmäisessä ottelussa avauskokoonpanossa ja tuli toisessa ottelussa vaihdosta muutamaksi minuutiksi kentälle.[1]